tiistai 21. huhtikuuta 2020

Ristorante Uno

Käpylässä (vastapäätä herkullista Cafe Amorea!) reilun viiden vuoden ikään ehtinyt Ristorante Uno asemoituu pizzaskenessä kaikenkarvaisten kebab-pizzerioiden ja pizzerioiden uuden aallon välimaastoon. Toisin sanoen osaamista ja ammattiylpeyttä on enemmän kuin kebab-pizzerioilla, mutta tekeminen on silti vähemmän kunnianhimoista ja suunniteltua kuin tuoreemmilla viatribunaleilla, cappereilla ja daddygreenseillä.



Ristorante Uno tarjoaa yli kahtakymmentä erilaista pizzaa sekä pizzoneita, flattareita ja salaatteja. Pizzonet taitetaan kuulemma kahtia ja niiden välissä on salaattia, kun taas flattareissa on kyse vain siitä, että tomaattikastikkeen sijasta pohjassa käytetään koskenlaskijajuustoa.



Olen käynyt Unossa kahdesti, mutta oli lähellä, että käynnit olisivat jääneet yhteen. En nimittäin erityisemmin pitänyt Filetto-pizzastani (13,50 €), jossa tomaattipohjan päällä on revittyä härkää, paprikaa, punasipulia, parmesaania ja rucolaa. Pizza oli eriskummallisen mauton, mitäänsanomaton. Se yllätti, sillä odotukseni olivat korkeammalla. Ei kuitenkaan mennyt kuin viikko, niin olin jo testaamassa Prosciutto-flattaria (12 €). Kyseinen päätös paljastui erinomaiseksi. Koskenlaskijapohja, ilmakuivattu kinkku, kirsikkatomaatit, kurpitsansiemenet ja rucola muodostivat tasapainoisen ja maukkaan kokonaisuuden. Olenkin aina viehtynyt näistä ”valkoisista” pizzoista.



Miljöönkin puolesta Uno on ikään kuin kahden maailman välistä: kaukana kebabpaikkojen nuhjuisuudesta, mutta toisaalta yhtä kaukana trendipizzerioiden tarkkaan harkituista interiööreistä. Palvelu on mukavaa ja juttelevaa. Omistaja tuntee asiakkaansa.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Ristorante Uno
Oulunkyläntie 2
00600 Helsinki

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Kado Sushi Bar

Kauppahallissa majaansa pitävä Kado Sushi Bar on Turun ensimmäinen sushiravintola. Kävimme testaamassa, miltä 17 vuoden sushikokemus maistuu. Iloksemme huomasimme, että Kado Sushi tarjoaa lounasdiiliä myös lauantaina, sillä tarjolla oli paria eri settiä sopuhintaan. Otimme niistä isomman (28 €), joka sisälsi 20 sushipalaa: 10 nigiriä (2 lohta, 2 kirjolohta, 2 halstrattua lohta, 2 siikaa ja 2 ravunpyrstöä) ja 10 makia (lohta, kurkkua, salaattia ja tulista majoneesia). Korotimme panoksia ottamalla setin kylkeen vielä Chicago-sushirullan (12 €,) josta lohkesi 12 makia (lohta, avokadoa ja tuorejuustoa). Kruunasimme kokonaisuuden aasialaista ruokaa mainiosti komppaavalla Kungfu Girl Rieslingillä (6 € / 12 cl).



Lounasdiiliin kuuluva misokeitto ajoi suunmyötäisesti asiansa, mutta parempaa oli tulossa. Tai sanotaan se nyt suoraan heti kärkeen: sushit olivat todennäköisesti elämäni parhaat Suomessa syödyt. Vaimoni oli samaa mieltä. Susheissa ei ollut moitteensijaa, vaan jokainen osa-alue oli silkkaa priimaa. Ne olivat tuoreita, tasapainoisia ja täydellisesti valmistettuja. Koostumus ja maut olivat esimerkillisiä. Kumma kyllä, wasabikin maistui normaalia paremmalta. Soijakastikkeessa en sentään huomannut eroa. Vielä kun Kill Bill -elokuvamaailmasta ponnistava kamppailulajieksperttiviini ryyditti lounashetkeä kohti alkavan illan ilotteluja, oli lounaskokemus kutakuinkin täydellinen.



Ravintolan pöydästä oli kiva seurata joko elämää sykkivän Kauppahallin menoa ja meininkiä tai kokkikundien sushitaikoja. Tilat eivät sijainnin vuoksi ole järin suuret. Seitsemään pöytään mahtuu parisen kymmentä asiakasta. Palvelu oli erittäin ystävällistä.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Kado Sushi Bar
Eerikinkatu 16 (Turun Kauppahalli)
20100 Turku