torstai 29. lokakuuta 2020

Amarillo (Flamingo)

Olen parin vuoden ajan tuskaillut vantaalaisten kauppakeskusravintoloiden kanssa (Chico’s, Il Siciliano, La Pasteria Italiana) ja jokaisen käynnin jälkeen päättänyt, että ei enää (sama juttu muuten Ikeassa aina, myös Espoon). Mutta niin se elämä vain heittää eteen uusia yllätyksiä. Tällä kertaa löysin itseni Viihdekeskus Flamingon Amarillosta. Ja valitettavasti lopputulos oli sama kuin virkaveljien kohdalla aiemmin.

Otimme alkuun kolme pientä annosta: chorizoa (4 €), mozzarella-tikkuja (5 €) sekä nachoja guacamolella (3,5 €). Tällaiset alkupalat toimivat, kun kohtuullisella rahalla saa maistaa useampaa alkupalaa. Eihän nuo mitään maailmaa mullistavia makuelämyksiä olleet, mutta maistuvaa pikkupurtavaa – erityisesti chorizomakkara majoneesin ja pinaatin kera. Pieni nachokori salsakastikkeella muuten tuli jo ihan talon puolesta, sopivasti alkupalatilauksen jälkeen.




 

Otin pääruoaksi ylikypsää possunniskaa (22 €). Kokonaisuus oli vahvasti epäonnistunut. Makuja oli aivan liikaa (chilihummus, chipotle mole, savupunaviinikastike). Homma kaatui omaan mahdottomuuteensa. Kaiken lisäksi itse possu oli perin yhdentekevää, eikä kasviksistakaan ollut pelastajaksi. Jossain kohtaa huomasin, että jotain puuttuu. Varmistin asian vielä ruokalistasta. Kyllä vain, bataattiranskalaiset olivat jääneet matkalle. Juuri kun olin etsimässä haukankatseellani tarjoilijaa, hän ennätti tuoda pitkään lämpökylvyssä loikoilleet ranskalaiset eteeni. Lopputuloksena pääsin maistamaan elämäni huonoimpia ranskalaisia. Löysät, mauttomat ja suoraan sanoen vastenmieliset tikut jäivät pitkälti syömättä.

Vaimoni valitsi paremmin: pulled beef -fajitakset (24 €). Ylikypsä nauta, sipuli-paprikapaistoksella, pico de gallo -tomaattisalsalla, chipotle mole -kastikkeella, guacamolella ja salaatilla ajoi asiansa ilman suurempia hurraa- tai hätähuutoja. 



 

Palvelu oli ystävällistä ja huomaavaista. Alussa tarkistettiin, että ehdimme varmasti syödä sekä alkupalat että pääruoat, kun leffa painoi päälle. Laskukin tuotiin kätevästi pääruokien yhteydessä.

Saa nähdä mistä vantaalaisesta ravintolasta seuraavaksi löydän itseni. Vinkkejä saa antaa! 

Ruoka 2/5

Kokemus 2/5

Hinta-laatu 2/5

Amarillo

Tasetie 8 (Viihdekeskus Flamingo)

01510 Vantaa

keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Tandoori Villa

Metsälän kaupunginosa jakautuu yhtäältä idylliseen pientaloasuinalueeseen, toisaalta pienteollisuusalueeseen, jossa mm. DNA:n pääkonttori sijaitsee. Alueella sijaitsee myös arvaamattoman hyvä intialainen ravintola Tandoori Villa. Homma on pelittänyt ilmeisen hyvin, sillä sisarravintola on avattu Kalasatamaan.

Olen käynyt pariin otteeseen ravintolassa lounaalla, ja ryysistä on ollut siinä puolenpäivän aikaan. Ymmärtäähän sen, sillä ravintolatarjonta lähialueella on luvalla sanoen köykäistä. 




 

Lounaalla tarjolla on joko klassista buffettia (10,70 €) tai neljää viittä lautasannosta (10,70 €). Olen molemmilla kerroillani päätynyt buffettiin, mutta voisihan sitä aivan hyvin ottaa joskus lautasannoksenkin. Buffetissa voi lämmitellä kohtuullisen vaatimattomalla salaattipuolella, johon en tosin ole juurikaan kajonnut. Varsinainen pihvi on tietysti intialainen sortimentti, joka sisältää muutamaa eri lihavaihtoehtoa kastikkeineen ja ainakin yhtä kasvisvaihtoehtoa (esim. Palak Paneer) sekä tietysti basmatiriisiä ja hurmaavaa naan-leipää. Jälkimmäisellä kerralla tarjolla oli jopa lettuja, hilloa ja kermavaahtoa – tuota Länsi-Bengalin osavaltion perinneruokaa.



 

En ole intialaisen tai nepalilaisen ruoan suurimpia ystäviä, mutta täytyy sanoa, että Tandoori Villassa on sitä jotain. Asiakasmääräkin kertoo suosiosta. Tarjonta on monipuolista ja ruoka herkullisen laadukasta. Tarjoilu sujuu vähäeleisesti, mutta tehokkaasti. Ruoka-astiat täyttyvät nopeasti. Metsälän paras ravintola, heittämällä!

Ruoka 4/5

Kokemus 3/5

Hinta-laatu 4/5

Tandoori Villa

Niittyläntie 2

00620 Metsälä 

maanantai 12. lokakuuta 2020

Hiljaisen Kansan Niittykahvila

Kuusamon syyslomamatkalla tuli pysähdyttyä välipalalla paikassa, jossa yhdistyvät hienolla tavalla ruokailu ja taide. Kyse on tietysti Suomussalmella viitostien varrella sijaitsevasta Hiljaisesta kansasta, joka on Reijo Kelan alkujaan jo vuonna 1988 suunnittelema ympäristötaideteos. Vuodesta 1994 lähtien turvepäät ovat ilahduttaneet matkaajia nykyisellä paikallaan heinäpellossa. Hiljaisen kansan vaatteet muuten vaihdetaan kahdesti vuodessa, alkukesällä ja syksyllä. Kesän alussa kansa saa myös uudet päät suoraan pellosta. 




 

Hetken aikaa paikalla pyörittyäni valitsin hiukopalan juustonakilla (7,90 €) eli aika pitkälle nakkihodarin ja sen kyytipojaksi vesipullon (1,90 €) ja pienen kahvin (2,50 €), jota kehuskeltiin ”kunnon nokipannukahviksi”. Hiukopalahodari oli megalomaaninen pettymys. Siinä maistui lähinnä pahvinen leipä ja ylisäännöstelty kaalisalaatti. Juustonakki, kuten myös mahdolliset muut väliin laitetut mausteet, joista minulla ei ole tarkempaa käsitystä, hukkuivat näiden makujen alle. Koleassa ulkoilmassa hodari kaiken lisäksi jäähtyi nopeammin kuin sen ehti syödä. Kahvikin tuntui olevan ihan tavallista kahvia – en tosin sitten ole aivan varma, että miltä ”kunnon nokipannukahvin” pitäisi maistua. Mainostettua lisäarvoa en kuitenkaan siitä löytänyt. 


 

Niittykahvilan ja Niittytuvan ympäristö koostuu useammasta rakennuksesta, jotka muodostavat kodikkaan pienen ”kylän” taideteoksen kyljessä. 




 

Niittykahvila on jo tämän sesongin osalta sulkenut ovensa syyskuun lopussa, mutta jos menneisyys on tae tulevasta, avaa se ovensa jälleen ensi kesäksi. Niittytupa-ravintola sen sijaan palvelee ryhmiä ympäri vuoden.  

Ruoka 1/5

Kokemus 2/5

Hinta-laatu 1/5

Hiljaisen Kansan niittykahvila

Viitostie 545

89600 Suomussalmi 

lauantai 10. lokakuuta 2020

Fredde’s

Triplan kauppakeskus aukesi suuren mediahuomion saattelemana vuosi sitten, mutta täytyy sanoa, että kovin montaa kertaa siellä ei ole tullut käytyä. Syömässäkin olen siellä käynyt vain kahdesti: Storyssa ja HopLopissa(!). Kolmas kerta osuikin sitten S-ryhmän Fredde’siin, jossa tarkoitukseni oli nauttia vähän parempi lounas entisen kollegan kanssa. Kolmen ruokalajin bisneslounaaseen ei kuitenkaan ollut aikaa, joten tyydyimme yksittäisiin annoksiin. Valitsin hiiligrillissä grillattua broileria piri piri -kastikkeessa, yrttisiä pariisinperunoita sekä kasviksia (15 €). 


 

Herkulliselta kuulostanut annos ei yltänyt odotuksiini, sillä lopputulos oli jokseenkin valju. Perunat olivat oivallisia, mutta kana, kastike ja kasvikset turhan mauttomia. Olisin kaivannut erityisesti kastikkeelta enemmän särmää. Tuntui, että annos myös jäähtyi lautasella varsin nopeasti. 



 

Fredde’s yllättää neliöillään, sillä tilaa on vaikka muille jakaa. Tilan paljoutta korostaa, että asiakkaita ei ollut nimeksikään. Ajat ovat kovat niin ravintoloille kuin kauppakeskuksille – puhumattakaan kauppakeskuksen ravintoloista. Ravintolan sisustus on kuitenkin miellyttävän monipuolinen. Palvelukin toimi asiallisen rennosti. 

Ruoka 2/5

Kokemus 3/5

Hinta-laatu 2/5

Fredde's

Fredikanterassi 1 (Kauppakeskus Tripla, 4. krs.)

00520 Helsinki


torstai 8. lokakuuta 2020

Levain Bakery Eatery (Töölö)

 Sain kutsun Töölön kivikortteleissa sijaitsevaan Levainiin maistelemaan Burgers & Burgundy -teeman hengessä paikan antimia. Mikäs siinä, ehdottomasti mukana! Settiin kuului valinnainen hampurilainen ja ranskalaiset. Viinilasillisen maksoin itse.


Kävin viime syksynä Punavuoren Levainissa syömässä herkullisen Monte Rosso -leivän, joten Levainin edesottamukset olivat minulle entuudestaan jossain määrin tuttuja. Tosin en ollut aiemmin käynyt kesällä 2018 avatussa Töölön toimipaikassa. 


 

Tarjolla oli lauantaisena iltana kolmea burgeria, joista valitsin teeman mukaisesti spesiaalihampurilaisen Le Wine Burgerin (16 €). Burgeri koostui Brie-juustosta, paahdetusta kurpitsasta, pikkelöidystä punasipulista sekä tryffelimajoneesista. Kyse ei siis ollut mistään ihan perushampparista. Kaiken lisäksi sämpylä oli värjätty punajuurella. Kokonaisuus oli ennen kaikkea kiehtova, mutta kenties kuitenkin liian erikoisuutta tavoitteleva. Olisin kaivannut siihen jämäkkyyttä, tekstuuria ja makujen selkeyttä. Nyt maut puuroutuivat liiaksi. Olenkin aina toitottanut, että burgerin pitää olla simppelin laadukas. Toisaalta syön sen verran paljon hampurilaisia, että aika ajoin on hyvä maistella hieman erikoisempia kokonaisuuksia.


 


Hampurilaisen kylkeen ottamani Le Wine Fries -tryffeli-parmesaaniranskalaiset punajuurimajoneesilla (6 €) olivat maistuvia, mutta olisin toivonut niiltä selvästi enemmän rapsakkuutta. Punajuurimajoneesi oli uusi tuttavuus, mutta ei lopulta hennossa maussaan järin suurta muistijälkeä jättävä.


Aterian palanpainikkeeksi oli aivan pakko ottaa tietysti burgundilaista punaviiniä. Ystävällinen tarjoilija suositteli teemaburgerin rinnalle Camille Giroudin pinot noiria vuodelta 2017 (14,40 € / 12 cl). Viini oli hyvinkin luonteikas ja saatteli omalla maullaan miellyttävää ravintolahetkeä. Ranskalaiseen tapaan hinta oli kuitenkin viritetty varsin korkealle. 



 


Ravintolassa katse kiinnittyy helposti ylhäältä pyöreisiin isoihin ikkunoihin ja ikkunalaudalla oleviin lukuisiin viherkasveihin. Kahvilatiski hallitsee muutoin varsin pientä tilaa, jossa seinän värimaailma jakautuu kahtia alaosan tummaan ja yläosan vaaleaan. 

Töölön Levain tarjosi mielenkiintoisen ja kokeilevan setin. Siitä ehdottomasti pisteet! Otin muuten vielä seuraavan aamun aamupalaa silmällä pitäen mukaani kotimatkalle vaalean siemenvuokaleivän sekä pari voisilmäpullaa. Olivat hyviä.

Ruoka 2/5

Kokemus 3/5

Hinta-laatu 2/5

Levain Bakery Eatery

Runeberginkatu 29

00100 Helsinki