Classic American Diner

Muutamaan otteeseen olen kirjoittanut Cityn SYÖ-viikoista, jolloin tarjolla on kympin makoisaan hintaan annoksia ympäri kaupunkia. Vuosien saatossa mukana olevien ravintoloiden määrä on kasvanut tasaisesti, ollen tänä päivänä peräti 70. En enää hetkeen oikein ole jaksanut näistä viikoista innostua, kun tuntuu, että monessa mukana olevista rafloista on jo tullut käytyä ja muutenkin iso osa niistä edustaa nepalilaista koulukuntaa. Suhteestani nepalilaiseen ruokaan voi lukea tuoreesta Nilgiri-arvostelusta. Nyt käynnissä olevien viikkojen osalta bongasin kuitenkin kaksi mielenkiintoista uutta ravintolaa: Classic American Dinerin sekä ravintola Kaartin, josta tullee myös arvostelua, jahka siellä kerkeän käymään.

Keskustan Classic American Diner sijaitsee Citykäytävällä mm. Välimäen entisen Midhillin tiloissa. Vaikka sijainti sinänsä on mitä mainioin, niin nähtävästi yrittäjät ovat tiloissa vaihtuneet suhteellisen ripeään tahtiin. SYÖ-viikkojen tarjouksena sai kolmea eri burgeria tasarahahintaan (10 €). Valitsin niistä Smokey Chili Burgerin, jossa 150 gramman naudanlihapihviä säestivät mm. pekoni, mozzarella ja chilimajoneesi.

Alkajaisiksi tilasin kuitenkin friteerattuja jalapenoja juustotäytteellä ja chilimajoneesilla (7,90 €). Hassua, että viisi kappaletta niitä + majoneesikippo maksoivat lähes yhtä paljon kuin täysikasvuinen burgeri. No, hyvältä ne maistuivat ja majoneesia jäi kivasti vielä burgerin kyljessä tulevien ranujen seuraksi.

Burgeriannos oli kalpea ja valjun oloinen heti pöytään saapuessaan. Hampurilaisen pihvi oli oivan makuinen, mutta muut täytteet olivat mitäänsanomattomia, minkä lisäksi briossimainen sämpylä oli huono valinta. Joskus briossimaiset sämpylät toimivat, mutta nyt ei. Kaiken lisäksi normiveitsellä hampurilaista oli ärsyttävän vaikea syödä, kun se levisi lautaselle. Kyllähän hampurilainen kunnon veitsen vaatii. Valtava keko ranskalaisia ei myöskään auttanut annosta. Sen lisäksi, että niitä oli liikaa tavalliselle kuolevaiselle, olivat ne kuivuneita ja mauttomia. Annoksen parasta antia olikin coleslaw, joka kivasti raikasti hampurilaisen ja ranskalaisten makumaailmaa. Sekä burgeri että ranut olivat pitkästä aikaa heikkoja esityksiä. Liekö syynä sitten alennushamppari vai ylipäätään keittiön osaaminen? Se voisi selvitä seuraavalla käyntikerralla, kun ottaisi normaalin listaburgerin, mutta tulenko enää American Dinerissa käymään, kun maailma on täynnä muitakin kiehtovia ravintoloita? I doubt it.

Miljöö on ehtaa 50-luvun jenkkilää. Siitä tuli mieleen Hietalahden kauppahallin Kitty’s Milkshake Bar, joka kumartaa samoille kulmille ja samoille kultaisille ajoille. Niille kultaisille ajoille, joille Yhdysvaltojen nykyinenkin presidentti niin kovasti haikailee kotimaansa palaavan. Pidän sinänsä tällaisista teemaravintoloista, kun homma on vedetty rohkeasti päätyyn saakka. Puoliväliin jääneet hutiloinnit ovat vain epämääräisiä. Oli kiva katsella ympärilleen ja huomata erilaisia hauskoja kuriositeetteja. Tarjoilu oli ystävällistä, mutta auttamattoman sekoilevaa. Meillä tilaukset menivät oikein, mutta kahdesti kuulin, kun naapuripöytiin tuotiin väärät annokset. Kasvukipuja kenties nämäkin?

Classic American Diner on teemaravintola viimeisen päälle, mutta sen ruokatuote ei vakuuttanut. Kympin sopuhinnalla tosin vahinko jäi verrattain pieneksi.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Classic American Diner
Citykäytävä, Saarisen piha
Kaivokatu 8
00100 Helsinki

Ravintola Nilgiri

Vaikka olen äärimmäisen moniruokainen ja muutenkin kaikin puolin antinirso tyyppi, niin en minäkään rakasta kaikkia maailman keittiöitä. Niitä vähiten rakastetuimpia keittiöitä minulle ovat nepalilainen ja intialainen. Jotenkin ei vain maistu. Siis, tokihan niissäkin tulee silloin tällöin käytyä, mutta hyvin harvoin omaehtoisesti. Siitä esimerkkinä mm. tässä blogissa olevat tekstit – sieltä ei löydy ennen tätä kirjoitusta yhden yhtä intialaista tai nepalilaista ravintola-arvostelua. Nyt olen kuitenkin käynyt tämän vuoden aikana kolmesti ravintola Nilgirissä lounaalla. Nettisivuillaan se mainostaa olevansa ”aito nepalilainen” ravintola. Ruokalista kumartaa kuitenkin Nepalin lisäksi laajemminkin Etelä-Aasian suuntaan.

Käydessään Nilgirissä syömässä ”oikea” ravintolakriitikko olisi varmaankin ottanut mukaansa entisen Suomen Nepalin suurlähettilään tai vähintäänkin siellä pari vuotta chillailleen ja Mount Everestin perusleirin valloittaneen tyypin. Minä tunnen muutaman Nepalissa käyneen, mutta syömässä kävin ilman heitä.

Nilgirin lounaslista on tiivis: valittavana on viittä ruokalajia (á 8,50 €) tai sitten klassinen porvarivaihtoehto, jossa voi yhdistellä kahta makua (9,50 €). Olen kokeillut molempia vaihtoehtoja, mutta tässä päästäänkin juuri siihen, mikä on minusta nepalilaisen keittiön heikkous: on ihan sama mitä valitset. Kaikki annokset edustavat samaa makumaailmaa eivätkä juuri eroa toisistaan. Naan-leipää, riisiä, lihaa, kastiketta. Syötävää toki, mutta makuelämykset haetaan muualta. Pakko mainita vielä Nilgirin ”salaattipöytä”. Se on kaikessa köykäisyydessään jopa hieman huvittava. Mikä funktio sillä on?

Kaiuttimissa soi geneerinen nepalilainen(?) joikaus, jonka toivoisi loppuvan. Miljöö on aika korni, mutta toisaalta siinä on myös häivähdys kodikkuutta. Johtuneeko sitten siitä, että tilat ovat hyvin pienet. Palvelu on normaalin ystävällistä ja ripeää.

Tiesittekö muuten, että Nepalin lippu on maailman ainoa valtion lippu, joka ei ole suorakaiteen muotoinen?

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Nilgiri
Kulmavuorenkatu 4
00500 Helsinki

Alfons’ Pizza

Saatiinhan sitä vuoden ensimmäistä pizzaa pari viikkoa odottaakin! Alfons on ollut avaamisestaan lähtien to visit -listallani ja sitä kautta säännöllisesti ajatuksissani, mutta syrjäinen sijainti (anteeksi vain lähitienoon väki) on hidastanut visiitin toteutumista. Lopulta tammikuun pakkaset valikoituivat pizzaseikkailulle luontevaksi ajankohdaksi.

Alfonsin ruokalista koostuu lähes pelkästään pizzoista – eikä siinä ole mitään väärää. On hyvä keskittyä ydinosaamiseensa. Vaikka listalla on kymmenkunta vaihtoehtoa, oli valinnan tekeminen silti kovin vaikeaa. Päädyin erikoisen nimen omaavaan Cucu rucu -pizzaan (16 €). Se koostui kalkkunapastramista, pecorinosta, mozzarellasta, pinaatista ja sitruunaöljystä. Seuralaiseni otti tavoilleen uskollisena Margheritan (15 €), jossa oli kirsikkatomaattia, aurinkokuivattua tomaattia, mozzarellaa, ”italialaista juustosekoitusta” sekä tuoretta basilikaa.

Alfonsin pizzat tehdään spelttipohjaan. Hitaasti kohotettuna taikina on kuulemma ystävällisempi ruoansulatukselle. No, mene ja tiedä, mutta pizzojen pohjat toimivat kyllä. Tästä huolimatta kokonaisuus jäi meidän molempien mielestä vähän piippuun. Rahkeita olisi maistuvampaankin lopputulokseen, mutta nyt tuntui, että pizzat olivat vähän tylsiä. Ei niitä voi sanoa missään määrin mauttomiksi, mutta ei toisaalta liian maistuviksikaan. Vähän tyhjä fiilis jäi eikä odotuksiin millään ylletty. Juomalista on tiivis, mutta harkitun laadukkaasti rakennettu. Poimimme maistiin paria eri punaviiniä ja totesimme ne suunmukaisiksi.

Alfonshan vertautuu muihin uuden sukupolven pizzapaikkoihin, kuten Puttesiin, Piece ’n’ Loveen, Linkoon ja Skifferiin. Sielunveljiensä seurassa Alfons ei häpeile, mutta häviää selvästi ainakin kahdelle ensin mainitulle. Sanoisin, että paras vertailukohta Alfonsille onkin Taka-Töölön Linko. Eli paikka, josta olisi kiva tykätä enemmänkin, mutta ainakaan yhden käynnin perusteella kokemus ei ollut mitenkään maailmoja syleilevä. Aihioita menestykseen kuitenkin pinnan alta löytyy. 

Alfonsin sisustus on tätä päivää. Tilasta löytyy niin tiiliseinää modernien taulujen kera kuin lankkulattiaakin. Ruoka- ja juomavaihtoehtoja löytyy liitutaululta. Miljöössä ainakin minun silmäni lepäävät. Tilat ovat aika kompaktit. Palvelu oli ystävällistä.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Alfons' Pizza
Vuorimiehenkatu 35
00150 Helsinki

Georgian House

Georgialainen ruoka on nyt Suomessa in! Kun vielä vuosi sitten ihmeteltiin, missä kaikki Helsingin georgialaiset ravintolat luuraavat, niin nyt väännetään peistä, käydäkö Kurvin Georgian Housessa vai Ville Haapasalon Purpurissa. Vaikka vuosi 2016 vei ajasta iäisyyteen usean merkittävän muusikon, olemme saaneet vastineeksi edellä mainitut kaksi ravintolaa rakkaan pääkaupunkimme ravintolatarjontaa monipuolistamaan.

Mainittakoon knoppitietona, että Suomessa Georgia tunnettiin pitkään Gruusiana. Maan itsenäistyttyä 90-luvun alussa sitä ryhdyttiin kutsumaan Georgiaksi. Eli gruusialainen ruoka tarkoittaa georgialaista ruokaa. Omat tietoni Georgiasta ja varsinkin sen ruokakulttuurista olivat ennen vierailua Georgian Houseen hyvin vajavaiset. Arvelin, että jotain maan ruoassa on pakko olla kohdillaan, koska rakas jalkapallomaajoukkueemme raapii niin huonosti pisteitä Tbilisin reissuilta… Tietämättömyydestä huolimatta – vai peräti juuri sen takia – päätimme kuitenkin kaveriporukan kesken valita illallistreffien päämajaksi maaliskuussa 2016 avatun ravintolan.

Visiitti Georgian Housessa ei alkanut onnellisten tähtien alla. Tekemämme viiden hengen pöytävaraus oli pyytämättä ja yllättäen muuttunut neljän hengen varaukseksi. Tämän tarjoilijalle kerrottuamme hän antoi taidokkaasti kokonaisvaltaisen kehonkielensä kertoa meille, että nyt ei pojat mennyt homma putkeen. Kiusallista. Ymmärrän toki, että harmittaa, jos syömään saapuu eri määrä ihmisiä kuin mitä on varauksessa ilmoitettu, mutta näin asiat voivat muuttua elävässä elämässä, eikä muutos tässä tapauksessa ollut edes merkittävä. Alku ei siis ollut positiivisia väristyksiä herättävä – kummankaan osapuolen mielestä!

Episodin jälkeen huuhtelimme negatiiviset fiilikset pois paikallisella kuohuviinillä (39 €/pullo). Se oli kohtuullista, mutta ei jättänyt itsestään pysyvää muistijälkeä. Otin alkuruoaksi Megruli hatsapuria (7 €), jota tarjoilija meille suositteli. Suomeksi siis georgialaista tuorejuustolla täytettyä ja kuorrutettua leipää. Tuo pizzaa muistuttava juustoleipähän on tyypillinen georgialainen ruoka. Leipä olikin herkullista, mutta täytyy sanoa, että vähemmänkin olisi riittänyt (puolet tai neljäsosa). Oli nimittäin aika painava aloitus!

Pääruoaksi valitsin toisen ruokalajin, jonka nimeä olin joskus tavannut eli khinkaleja. Khinkali possun- ja naudanlihalla (15,50 €) oli pelkistetyimpiä annoksia miesmuistiin. Viisi nyyttiä ja niiden keskellä dippikulho. Khinkali on georgialaista perinneruokaa. Ulkomuodoltaan ne muistuttavat isoja pelmenejä. Maut olivat tässäkin ihan kohdillaan eikä annoksen suoraviivaisuus minua edes häirinnyt. Parempi vain, ettei annosta ollut ”pilattu” millään ylimääräisillä härpäkkeillä. Jos alkuruoka oli turhan iso annos, niin pääruoka oli sitten liiankin kevyt. Otin pääruokaa säestämään Saperavi-nimistä punaviiniä (8,50 €/16 cl). Se oli ihan suunmukaista, mutta kuten alkumaljakaverinsa, ei siitäkään jäänyt mainittavaa kerrottavaa työpaikan lounaspöytään.

Jälkiruoka kuuluu aina kokonaisvaltaiseen illalliskokemukseen. Koska en osannut lausua Churchkhelaa, otin Elina & Jonin (8 €). Yllättävän suomalaiselta kuulostava annos paljastui jäätelöpalloksi ja puristetuista viinirypäleistä valmistetuksi hyytelöksi. Erikoinen annos. Ei erityisen hyvää, mutta ei pahaakaan. Kenen muun mielestä meihin valkoisen sokerin kyllästämiin länsimaalaisiin uppoaa parhaiten muut kuin itämaiset oudohkot jälkiruoat?

Jäiset välimme tarjoilijaan olivat hieman sulaneet illan mittaan. Laskua maksettaessa jopa vitsailtiin. Tästä huolimatta tarjoilusta ei jäänyt positiivista kuvaa ja se olikin paikan suurin heikkous. Ruokapuoli ravintolassa on ihan kunnossa. Mainittakoon muuten, että lounasta Georgian House ei jostain syystä enää tarjoa, mikä on sääli alueen lounastajille. Tunnelma Georgian Housessa on kodikas, mikä johtuu ravintolan rauhoittavasta miljööstä.

Saa nähdä, tuleeko Georgian Housessa enää käytyä – varsinkin tuon lounaan puutteen takia – mutta yhden käyntikerran soisi kuuluvan jokaisen itseään kunnioittavan ravintolakävijän vyölle.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Georgian House
Hämeentie 62
00500 Helsinki

Marski Bar & Restaurant

Usein tulee juteltua, että missä jengi käy lounaalla. Yllättävän usein ydinkeskustan porukka mainitsee Scandic Marski -hotellin lounaan. Ei sitä nyt välttämättä kehuta, mutta Marskin lounasta pidetään ns. helppona ja kohtuuhyvänä jokapäiväisenä lounasmestana – siis sellaisena varmana valintana. Halusin testata lounaan ja katsoa, oliko puheille löydettävissä perusteita vai oliko kyse vain laiskuudesta etsiä parempia lounaita kaupungin tarjonnasta.

Ravintolan aula ainakin kuhisi elämää puolenpäivän aikaan. Luovin itseni tuntemattomassa ympäristössä kiltisti jonon perälle. Lounaalla (10 €) tarjolla on kahta pääruokaa, keittovaihtoehto sekä alkusalaattipöytä. Nälissäni en tomaattikeittoon koskenut, vaan päätin koostaa annokseni salaattipöydän antimista ja ottaa kaupan päälle vielä kaksi(!) kiovalaisittain valmistettua kananrintafileepihviä. Pihveissä oli sisällä kinkkusiivut ja juustoa ja ne olivatkin itse asiassa todella herkullisia. Alkusalaattipöytä oli hieman keskitasoa korkealaatuisempi: sieltä löytyi mm. hyvää pastasalaattia ak-tomaatilla, fetaa, mummonkurkkuja ja marinoitua kukkakaalia. Haalimastani lautasannoksesta tulikin oikein maukas kokonaisuus. Olin tyytyväinen.

Ravintolassa on ikään kuin etuosa, josta lounasruoka löytyy, sekä rauhallisempi takaosa. Molemmissa on pöytiä, takana enemmän. Itse päädyin etuosan ikkunapöytään, josta oli hyvät näkymät Manskun sykkeeseen. Sykettä tosin löytyi ikkunoiden sisäpuoleltakin – sen verran oli porukkaa ja meininki sen mukaista! Klassinen häslinki. Miljöö jäi tältä erää sen tarkemmin havainnoimatta enkä tarjoilustakaan saanut sen kummempaa kontaktia. Kaikilla oli kiire. Lounaan pääosan esittäjä eli ruoka oli kuitenkin Marskissa kunnossa.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Marski Bar & Restaurant
Mannerheimintie 10
00100 Helsinki

Popot Café & Bistro

Popot-bistrolla oli suuret saappaat täytettävänään, kun astelimme pakkasesta sisään ravintolaan. Fine dining -isoveli Roux oli voittanut alkuvuodesta Suomen Gastronomian Seuran Vuoden ravintola -tittelin ja bistron nimikin tuli samassa kulmassa vuosikymmeniä toimineesta kenkäkaupasta. No, jos rehellisiä ollaan, niin Rouxissa en ole vielä käynyt ja kenkäkauppakuriositeetinkin luin netistä. Yhtä kaikki, odotimme kyllä vierailua kehuttuun bistroon.

Matka Lahteen ei kuitenkaan alkanut hyvin, koska myöhästyimme junasta. Oma moka. Äkkiä soitto Popotiin pöytävarauksen myöhentämistä varten. Onneksi joustonvaraa oli ja saimme siirrettyä puolella tunnilla varaustamme.

Raskaan matkanteon jälkeen oli kuitenkin miellyttävä antautua Popotin bistrotunnelman kannateltavaksi. Alkajaisiksi jaoimme uunissa paistetun Camembert-kiekon valkosipulileivällä (12,5 €). Eheän ulkokuoren alta paljastui herkullista sulanutta valkohomejuustoa. Ainoaksi ongelmaksi muodostui se, että valkosipulileivänpalat eivät tuntuneet riittävän kaiken(!) juuston syömiseen. Se ei kai ollut tarkoituskaan.

Kesällä Pohjois-Italiaan suuntautuneen lomareissun kunniaksi molempien selkeä pääruokavalinta oli sieni-tryffelirisotto (17 €). Huumaavan tuoksuista tryffelirisottoa tuli nimittäin testailtua melko kattavasti reissulla. Popotin risotto veti täysiverisesti vertoja Italian serkuillensa. Se oli esimerkillisen tasapainoinen kokonaisuus, jossa päälle ripoteltu juusto, sienet ja tryffeli eivät kukaan yksistään dominoineet annosta. Tryffeli maistui risotossa selvästi, mitä ei voida pitää itsestäänselvyytenä, mutta se jätti roolia myös muille laadukkaille raaka-aineille. La dolce vita, mamma mia!

Tässä vaiheessa iltaa jouduimme kuitenkin toteamaan väistämättömän: junasta myöhästyminen oli johtanut pöytävarauksen myöhentämiseen, mikä tarkoitti, että seuraavat hyvän ruoan ystävät tulisivat piakkoin istumaan paikoillemme. Jälkiruokaa emme näin ollen ehtisi nauttimaan. Se on kovin pieni takaisku ihmiskunnalle, eikä kovin paljon isompi meillekään, mutta pienesti se harmitti.

Bistro Popotin miljöö on hyvin bistromainen. Meininki on enemmänkin riehakasta kuin hillityn hallittua. Ruoka- ja juomalistan tärppejä on kirjoitettu liitutaululle, baaritiskilläkin voi syödä ja  viehättävää rosoisuutta löytyy sieltä sun täältä. Palvelu oli todella ystävällistä sähläyksestämme huolimatta. Jos asuisi Lahdessa (luoja paratkoon), niin tämä voisi olla paikka, jossa käydä viisi kertaa viikossa lounaalla ja kaupan päälle viikonloppuna illallisella. Hieno lisä Lahteen, joka kuitenkin on tunnettu vielä toistaiseksi enemmän lihamukista kuin ensiluokkaisesta ankankoipi confi’sta.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Popot Café & Bistro
Rautatienkatu 26
15110 Lahti