keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Napule

Pizzeria Napule jatkaa napolilaisen pizzan loputonta voittokulkua. Onpahan ravintolalle myönnetty jopa italialainen Associazione Verace Pizza Napoletana (AVPN) -sertifikaatti. Napule sai toimia minulle lounaspaikkana ennen aurinkoista terassikierrosta. Avasin pelin ekstrakuivalla vermutilla (10 €), joka luonnollisesti toimi mainiona ruokahalun herättelijänä. 

Lounaslistalta löytyy niin pizzoja kuin esimerkiksi salaatteja. Valitsin Alpinan (15 €), koska olen kovin viehtynyt valkoisiin pizzoihin. Alpinassa on parmankinkun lisäksi fior di latte -mozzarellaa, pecorinoa, gorgonzolaa, herkkusieniä ja basilikaa. Pizza oli muhkean maistuva, oivallinen yksilö. Sitä koristivat kaksi suurta parmankinkkusiivua. Reunat valloittivat pizzasta yllättävän suuren osan, mikä ei sinänsä haitannut, sillä myös reunat maistuivat. Pizzaa ryydittämään otin italialaista merlotia (12 cl, 8 €), joka ajoi asiansa, vaikkei suosikkirypäleisiin kuulukaan. 

Napulen lounaaseen kuuluu ilahduttavasti myös salaattipöytä, mikä ei välttämättä ole yleistä näillä leveysasteilla. Alkusalaatit eivät yltäneet pizzan tasolle koostuen pitkälti majoneesipohjaisista salaateista. Miellyttävä lounashetki oli hyvä päättää kahviin, joka sekin kuuluu lounaan hintaan. 

Napule sijaitsee kauppakeskus Citycenterin maantasossa aivan rautatieasemaa vastapäätä. Sijainti lienee kaupungin keskeisimpiä, ja ihmisvilinä ulkopuolella loputon. Itse ravintolan vetonaulana luonnollisesti toimii 2 800 kiloa painava jättiläisuuni, joka on napolilaista käsityötä. 

Ruoka 4/5

Kokemus 3/5

Hinta-laatu 4/5

Napule

Kaivokatu 8, 00100 (Kauppakeskus Citycenter)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti