Vltava

Joskus fiksuudesta on hyötyä. Tai kavereiden fiksuudesta. Oli miten oli, tietovisajoukkueemme finaalivoitto toi meille illanvieton tsekkiläisestä keittiöstä ponnistavasta Vltavasta. Elielinaukion sydämessä majaileva ravintola lienee tuttu monelle bussimatkailijalle. En ollut aiemmin ennen Havel-kabinetissa vietettyä iltaamme syönyt Vltavassa. Ravintola on tuntunut kalliimman puoleiselta, eikä ruokalistakaan ole herättänyt suurempaa mielenkiintoa.

Lahjakorttiimme kuului Havel-menu (41,30 €), jossa tarjolla oli kahta vaihtoehtoista alku-, pää- ja jälkiruokaa sekä juomamenu, jonka sai valita kolmesta vaihtoehdosta. Juomapaketiksi valikoitui kallein (yllätys), johon kuului lasilliset kuohuviiniä, valko- tai punaviiniä sekä jälkiruokaviiniä (koko paketti 25,90 €).

Alkuruoaksi valitsin kirkkaaseen häränlihaliemeen tehdyn valkosipulikeiton leipäkrutongeilla ja juustolla. Talvisen oloinen annos oli kaikessa valkosipulisuudessaan tymäkkä ja ronskin maistuva kokonaisuus. Pääruoaksi otin rapeaksi paistettua häränrintaa, valkosipuliperunagratiinia, pinaattimuhennosta ja omena-piparjuuriraastetta. Itäeurooppalaiseen tyyliin härässä ei oltu säästelty. Lautasella sitä oli kaksi hyvänkokoista siivua. Valkosipuliteema jatkui oivallisessa perunagratiinissa. Omena-piparjuuriraaste toi pientä raikkautta isoihin makuihin. Jälkiruoaksi valikoitui Marlenka-niminen annos, joka koostui hunaja-kinuskikakusta, vaniljajäätelöstä sekä karamellikastikkeesta. Varmaotteinen ja yllätyksetön linja jatkui loppuun saakka ilman turhia krumeluureja. Viinit ajoivat ruokien kyljessä asiansa. Erityisesti härän kanssa tarjoiltu talon punaviini Argentiinasta oli sen verran makoisaa, että sitä piti vaatia uusi kaato hauskaa illanviettoa ryydittämään.

Jugend-tyylisessä rakennuksessa on neljä kerrosta, mutta meno laantuu kovin yläilmoja kohti mentäessä. Vaikka Vltavan ruokatuotteen pystyi todentamaan hyväksi, arvelen, että pysyn jatkossakin alakerrassa hanojen läheisyydessä.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Vltava
Elielinaukio 2
00100 Helsinki

Kolm Sibulat

Ikoninen The X-Files -sarja opetti meille maan ulkopuolisesta elämästä kiinnostuneille turakaisille, että totuus on tuolla jossain. Sittemmin olemme oppineet, että totuus ei asu ainakaan Tallinnan vanhassa kaupungissa. Siellä eivät sijaitse myöskään kaupungin mielenkiintoisimmat – ja uskaltaisinko sanoa parhaimmat – ravintolat. Niitä etsiäkseen täytyy ottaa jalat tai pirssi alle ja liikkua turistien kansoittamien valtavirtojen ulkopuolelle. Hyväksi havaittuja alueita ovat muun muassa Telliskivi ja Kalamaja. Niille kulmille suuntasimme lounaan perässä myös aurinkoisena huhtikuun viikonloppuna.

Raskaan laivamatkan karkottajaksi piti heti kärkeen tilata raparperi-minttu G&T (7,5 €). Aika jokeri, või mis? Värikäs drinkki näytti paremmalta kuin miltä maistui, mutta teki tehtävänsä: siirsi mielenmaiseman Tallinnaan ja viikonloppuun. Kolm Sibulatin alkupalalista on kiehtova kokoelma itään päin kallellaan olevia alkuruokia. Tästä huolimatta päädyin länsimaisen elämäntyylin ikiaikaiseen klassikkoon: härkä-carpaccioon parmesanjuustolla ja tryffelimajoneesilla (11 €). Ensipuraisut olivat hekumallisen herkullisia, mutta mitä pidemmälle annosta söin, sitä enemmän tymäkän makuinen tryffeli dominoi herkkää härkää. Maut olivat itsessään hyviä, mutta keskinäinen balanssi ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Toiseksi alkupalaksi jaoimme georgialaisen leivän (kuvassa puolikas leipä), jossa oli punajuuripestoa, hummusta ja vuohenjuustoa (7,5 €). Leipä oli mukavan rapeaa ja turhuuksien roviolle mielessäni jo aikoja sitten uhraamani vihreä salaatti annoksessa yllättävän raikasta ja hyvällä öljyllä valeltua.

Ravintolassa on ”oikeakin” pääruokalista, mutta tuhtien alkupalojen jälkeen minulle riitti aivan hyvin nuudelikeitto possulla, uppomunalla sekä asiaankuuluvilla vihanneksilla ja sienillä (10 €). Liemi oli hartaudella tehty, kuten tällaisissa keitoissa pitääkin. Possu oli mehevää, muhevaa ja maistuvaa. Kun vihannekset ja sienetkin toimivat, voin todeta, että keitto oli nappisuoritus. Juomien suhteen jatkoin jokerilinjalla, sillä valitsin keiton kaveriksi jenkki-rieslingin (15 cl, 7 €), have you ever heard about that? Pienenpienen makeuden ja hyvän hapokkuuden rajapinnalla tasapainoileva viini oli osuva valinta possukeitolle. Koska iltaselle oli varattu Restoran Noa, ei jälkiruoille jäänyt tällä kertaa sijaa.

Ravintolan sisustus on rosoisen tyylikäs. Sisustuslehtiä on luettu, kun raflan miljöötä on luotu. Jostain syystä olen kaikilla kolmella käyntikerralla löytänyt itseni ravintolan hirsiseinäiseltä puolelta. Ulkoapäin katsottuna se onkin lisärakennus, mutta ei sitä sisällä muusta kuin seinistä huomaa. Tarjoiluhenkilökunta oli nuorta ja rennon huolehtivaista. Asiakkaasta välitettiin.

Kolm Sibulat on Tallinnan ”uuden aallon” ravintoloiden ykkösketjun laituri. Ravintola on ehdottomasti oman matkansa arvoinen.  

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Kolm Sibulat
Telliskivi 2
Tallinna

Blinilä Bystro

Zdrástvuite!

Maaliskuun alussa Etelärannasta pamahti. Ja huhtikuun alussa uudestaan. Ensiksi Henri Alén ja Tommi Tuominen avasivat entisen Sundmans Krogin tiluksille slaavilais-kaukaasialaisesta keittiöstä ponnistavan ja venäläiseen mielenmaisemaan nojaavan Bystron ja melkein heti perään suomalaisen uuden aallon fine dining -ravintolan Finnjävelin edesmenneen Haviksen tilalle.

Venäläinen ruoka ja etenkin juomat ovat jääneet parilta Pietarin matkalta mieleen, joten uutuuteen oli pakko tutustua hetimmiten. Tuntuu, että venäläiset ravintolat ovat jääneet hieman paitsioon Helsingissä. Saslik on varmaankin legendaarisin, mutta siellä ei ole tullut käytyä karhua nauttimassa. Bellevue on testattu useita vuosia sitten, sittemmin myös selvästi edukkaammat Pelmenit ja Blinit.

Bystro Blinilässä kiinnostivat erityisesti ikuisen rakkautemme kohde: blinit. Toki mahdollisuuksia ja tilaisuuksia annetaan tarvittaessa myös muille herkuille, tutuille ja tuntemattomille. Olin myös jostakin lukenut paikan tarjoamasta ukrainalaisesta kuohuviinistä, joka suussani vääntyi muotoon: venäläinen samppanja. Siitä tulikin mieleeni ne helteiset hetket Pietarin Mihailovin puistossa, jossa poksauteltiin silloisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni kanssa edellä mainittua herkkua – lämpimänä tietysti!

Ensimmäinen käyntikertamme Bystroon osui lounasaikaan. Ravintola oli melko tyhjillään. Tila tuntui tutulta Sundmans Krogin ajoilta, mutta interiööri muutoin oli luonnollisesti laitettu uusiksi. Otin melko tiiviiltä lounaslistalta pelmenit, karamellisoitua sipulia ja smetanaa (15 €). Vaimo valitsi hartso-keiton (11,50 €). Jaoimme ruokahalun herättäjäisiksi pienen annoksen suolakurkkuja, hunajaa ja smetanaa (4,50 €). Annokseni asetti nopeasti referenssikohteen kaupungin muille pelmeneille. Maut loivat harmonisen ja maukkaan kokonaisuuden. Georgialainen hartso-keitto oli kaikessa konstailemattomuudessaan tasokas annos. Vaikka odotukset olivat valmiiksi jo korkealla, niihin yllettiin.

Parin viikon päästä löysimme yllätykseksemme itsemme jälleen Blinilästä, tällä kertaa perjantai-iltana. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä kotona ruokaa, mutta se muuttui nopeasti lennosta ravintolakäynnin suunnitteluun, kun ei vain jaksanut käydä kaupassa, tehdä ruokaa, odotella… Kyllä te tiedätte. Tämän takia ravintolat ovat olemassa!

Tällä kertaa kohteenamme olivat blinit, nuo venäläisen keittiön kulmaraudat. Ruokalistalta erottuivat selkeästi muita annoksia kirkkaammin ns. all you can eat -vaihtoehdot. Niinpä valitsin annoksen, johon kuului blinejä niin paljon kuin mies jaksaa syödä, höysteenä 40 g kirjolohenmätiä, lohi- ja siikatartaria, sienisalaattia, suolakurkkua, punasipulia ja smetanaa (30 €). Vaimoni otti muuten saman setin, mutta niin, että blinien kanssa tuli 40 g annokset siian- ja muikunmätiä, punasipulia ja smetanaa (33 €). Ruokajuomaksi valitsimme edellä mainittua ukrainalaista Odessa-kuoharia, jota maistoimme jo baaritiskillä pöydän vapautumista odotellessamme. Makeudessaan se sopikin hyvin rasvaisten blinien petikaveriksi. Hinta oli neljänkympin luokkaa, mutta eksakti summa hävisi illan aikana käyttömuististani, vaikka vodkiin ei tällä reissulla koskettukaan.

Blinit olivat esimerkillisiä, kuinkas muuten. Ne olivat juuri sopivan rapsakoita eivätkä lainkaan taikinaisia. Rasvaisuuden astekin hipoi täydellisyyden likiarvoa. Parasta niissä kuitenkin oli se, että niitä sai syödä niin monta kuin jaksoi. Täytteet kruunasivat upean kokonaisuuden. Spasíba!

Molemmista ravintolakäynneistä jäi mahtava fiilis, eritoten illalliskokemus nosti kivasti arjen yläpuolelle. Modernille ja tyylikkäälle venäläistyyliselle ravintolalle luulisi löytyvän tilausta Helsingissä.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Blinilä Bystro
Eteläranta 16
00130 Helsinki
www.bystro.fi