Restoran Noa

Rakkaassa etelänaapurissamme sijaitseva ravintola Noa on kerännyt kolmen olemassaolovuotensa aikana merkittävän määrän arvostusta ja kunniamainintoja. Tarkemmassa katsannossa huomaamme, että ravintola itse asiassa jakautuu Keittiömestarin saliin (Noa Peakoka Pool / Noa Chef´s Hall) ja suuremmalle yleisölle tunnetumpaan Noaan. Edellinen on intiimimpi, eksklusiivisempi ja on itse asiassa valittu White Guide Nordic -ravintolaoppaan Tallinnan katsauksessa kaupungin parhaaksi ravintolaksi. Noakin on päässyt listoille, kohtaan ”korkean tason ravintolat”. Me tosiaan nautimme illallisemme nimenomaisesti ”normi” Noassa.

Noahan on myös tunnettu siitä, että se ei sijaitse perinteisesti Tallinnan vanhassa kaupungissa, mutta ei toisaalta myöskään trendikkäämmillä keskustan lähialueilla. Ei, se sijaitsee noin 10 kilometrin (taksimatkan) päässä lahden toisella puolella. Sinne siis.

Noan ruokalista on epäortodoksisesti rakennettu: kaikki annokset löytyvät neljän eri symbolin alta, joita ovat kasvis, kala, liha ja jälkiruoka. Erillisiä alku- tai pääruokia ei ole. Annoksen koon arviointia kuitenkin helpottaa annosnimien perästä löytyvä ”makkara” (joku on kutsunut niitä parsatangoiksi). Näitä makkaroita voi olla yhdestä viiteen. Yksi maksaa kuusi–seitsemän euroa ja hinta kertaantuu makkaroiden lukumäärän kasvaessa.

Ruokalistaa selatessamme huomasimme, että olimme etukäteen fiilistelleet ruokalistaa ja tehneet alustavia valintoja vesi kielellä täysin turhaan, sillä käteemme iskettiin aivan eri listat. Eivät olleet päivittäneet suomenkielisiä nettisivuja, voi meitä turakaisia! Kaikesta huolimatta saimme päätöksiäkin aikaiseksi: vaimolle tonnikalasalaatti (13 €), minulle jonkinlainen mukaelma fish & chipsistä (13 €). Vaimon annos oli aikamoinen taideteos ja myös mauiltaan onnistunut: raikas ja tuore. Oma annokseni oli suhteellisen epämääräisen näköinen ilmestys, mutta se pääasia – eli maku – oli ihan paikallaan. Herkullisista ranskalaisista erityismaininta.

Pääruoan valitsin hyvin poikkeuksellisesti kasvispuolelta, enpä muista tällaista aiemmin tapahtuneen. Viimekesäiseltä Italian matkalta jäi jonkinlainen outo kaipuu laaturisottoon. Näin ollen otin punajuuririsoton vuohenjuustolla ja pinjansiemenillä (19 €). Annos näytti siltä kuin Yoda ja Mr. Spock olisivat viettäneet hurmeisen kokkaussession keittiössä. Kaikessa erikoisuudessaan annos oli varsin oivallinen, mutta ei varsinaisesti enempää. Vaimoni valitsi listalta ”poltettua” munakoisoa, vuohenjuustorahkaa ja vihanneksia (13 €). Enää ei yllätä, että tämäkin annos näytti aika mielikuvitukselliselta. Maut olivat kuulemma hyvässä tasapainossa ja kokonaisuutta ryyditti miellyttävä savunmaku.

Jälkiruoaksi eteeni tuotiin raparperilla ryyditetty ”Oreo”-kakku kurpitsansiemenjäätelöllä (7€). Aikamoista! Jälkiruokani suhteen onkin rehellisyyden nimissä todettava, että nyt lähti mopo käsistä. Maut eivät enää olleet hallittuja, vaan kokonaisuus lässähti kuriositeetin puolelle. Vaimoni teki tapojansa mukaillen hieman turvallisemman valinnan eli otti mansikka-pannacottaa basilikajäätelöllä (7€). Kuulemma tasaisen varma esitys.

Parasta Noassa on ympäristö. Tarkoitan sillä erityisesti paikkaa, jossa ravintola sijaitsee. Suurista ikkunoista avautuu huikea näkymä merelle ja Tallinnan edustalla olevalle lahdelle. Vastarannalla häämöttää Viron pääkaupunki, joka varsinkin pimeään aikaan erottuu valoillaan selvästi. Satuimme saamaan ravintolan parhaat paikat eli yhden ikkunapöydistä. Kun siihen lisää ilta-auringon ja sen jälkeisen auringonlaskun, voidaan sanoa, että näkymät olivat ensiluokkaiset. Sisältä miljöötä voisi kuvailla lämminhenkiseksi ja kodikkaaksi. Tasoja on muutamia, joten suurin pirtein joka pöydästä saa siivunsa ikkunoiden takaa aukeavasta näkymästä.

Keittiön ote on kivan visionäärinen, rohkeutta ja ideoita löytyy selvästi. Välillä tosin iskee fiilis, että olisiko vähemmän enemmän? Tarjoilu oli persoonatonta ja kiireisen oloista. Kahden hengen illallisen (kolme ruokalajia, kaksi lasia viiniä) hinnaksi muodostui 107 euroa, joka ei ole erityisen edullista Tallinnan hinta-asteikolla. Noa on kuitenkin paikka, jossa jokaisen vakituisen Tallinnan kävijän kannattaa edes kerran elämässään käydä!

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Restoran Noa
Ranna tee 3
Tallinna

Taverna Zorbas

Kreikka ja sen alavireinen talous ovat olleet monen talousprofeetan ja miksei tavantallaajankin mielessä jo useamman vuoden, kreikkalaiset ravintolat sen sijaan vähemmän. Kyllähän niistä voisi puhua enemmänkin, sillä osalle meistä stifadot ja moussakat ovat tuttuja jokavuotisilta Rodoksen matkoilta. Kreikassa en itse ole käynyt, mutta El Grecossa tuli sentään käytyä reilu vuosi sitten. Nyt oli pitkäikäisemmän kreikkalaisravintolan vuoro, nimittäin vuodesta 1981 samassa paikassa operoineen Zorbaksen. 

Ystäväni suosituksesta otin alkupalaksi annoksen nimeltä Dakos. Sitä tilattuaan saa eteensä grillattuja leipiä feta-tomaattisalsalla (7,90 €). Leivistä tuli mieleen kreikkalainen versio bruschettoista. Leipien kera halusin ehdottomasti maistaa tsatsikia (6,50 €), jossa jogurtin, oliiviöljyn, kurkun ja valkosipulin yhdistelmä olikin lyömätön. Ystäväni kanssa jaetut alkupalat muodostivat herkullisen startin illalle.

Pääruokia neljän hengen seurueemme mietti hartaudella, koska listalta oli vaikea valita vain yhtä annosta. Pitkällisen pohdiskelun jälkeen valitsin fetalla täytetyn härän ulkofileepihvin (23,90 €). Ei tarvinnut katua. Laadukkaista raaka-aineista valmistettu, suhteellisen simppeli annos, oli taidokkaasti tehty. Fetan ja härän kombinaatio toimi, vaikka vähän aluksi jännittikin. Lisukkeetkin olivat mainioita. Lihallisia pääruokiamme avittamaan otimme jumalallisen Olympos-vuoren etelärinteillä kasvanutta Rapsani-punaviiniä (pullo 35,90 €). Tasapainoinen viini ajoi hyvässä seurassa asiansa, ei enempää.

Seurueemme sai ravintolan perästä oman tilan, johon sisään astuessaan tarjoilija aina kilkutti kelloa ja lausui jotakin kreikaksi. En osaa sanaakaan kreikkaa, mutta uskoisin hänen sanoneen: ”Saanko lähestyä ja palvella tyylikästä seuruettanne, arvon herrasväki?” Tai sitten hän sanoi jotakin arkisempaa ja hymyili. Ken tietää? Zorbaksen sisustus on kliseinen, täynnä kreikkalaista tilpehööriä. Palvelu oli edellä kirjoitettuun vedoten erittäin ystävällistä, jopa sydämellistä. Vierailusta jäi kaiken kaikkiaan oikein hyvä fiilis.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Taverna Zorbas
Läntinen Brahenkatu 4
00510 Helsinki 

Sori Taproom

Sori Taproom syntyi kalliolaisten ravintolayrittäjien ja Virossa toimivan suomalaispanimo Sori Brewingin taustatyyppien yhteisen rakkauden hedelmänä helmikuun alussa. Se tarjoilee Suomen skenessä mielenkiintoisen ja laajan valikoiman hanaoluita. Kun yhdistää laadukkaan juomatuotteen kovatasoiseen, jenkkiklassikoihin nojaavaan ruokatuotteeseen, niin kombo alkaa kuulostaa oikein kiehtovalta ja toimivalta. Serious beer for not so serious people – kuten Sori Taproomin slogan kuuluu!

Kävin Sorissa pariin otteeseen lounaalla. Ensimmäisellä kerralla otin vasikanposkea kermaisella sinappikastikkeella, ranskalaisilla ja vihanneksilla (12,90 €). Mutta ennen sen pöytään saapumista oli tietysti testattava ravintolan salaattipöydän antimet. Tarjolla olikin särmikkään monipuolinen valikoima: pastasalaattia aurinkokuivatulla tomaatilla, oliiveja, fetaa, marinoituja valkosipulinkynsiä, marinoituja kurkkuja sekä Caesar-salaattia. Ne päätyivät lautaselleni, mutta muutamaa muunkinlaista salaattihärpäkettä löytyi edellä mainittujen lisäksi. Täytyy sanoa, että nyt mentiin heittämällä heti yhdeksi kaupungin parhaimmaksi alkusalaattipöydäksi! Muhkean salaattiannoksen jälkeen vasikanposkikaan ei pettänyt. Liha oli oivasti tehty ja sitä komppasi hyvin sinappikastike. Ranut ja vihannekset tyytyivät sivuosiinsa, mutta olivat silti maistuvia. Suolassa ei oltu säästelty – vähempikin olisi riittänyt.

Toisella kerralla päädyin kevyen harkinnan päätteeksi burgeriin, tarkemmin sanottuna Sori ¼ lbs Royal Burgeriin (12,90 €). Sitä säestivät kiltisti jo edelliskerralta tutut ranskalaiset sekä tulisesti maustetut suolakurkut. Uskokaa tai älkää, mutta hampurilaisesta tuli mieleen mäkkäristä tuttu ”euron juusto”. Enkä tarkoita tätä puhtaasti haukkuna, mutta ulkonäkö oli kyllä yllättävänkin vaatimaton. Ensipuraisu paljasti, että kyse on kuitenkin ”aidosta asiasta”. Maut olivat kohdillaan, vaikka kauhean kompleksinen kokonaisuus ei ollut kyseessä. Aika perus lounashamppari. Alkusalaattipöytä hallitsi tälläkin kertaa ilmatilaa laadukkaalla runsaudellaan.

Oluethan Sori Taproomissa ovat puoli ruokaa. Lounaallakin ehdotetaan reilun parin desin lounasbisseä ruoan kylkeen kuin se olisi maailman luonnollisin asia. Ja niinhän sen kuuluisi ollakin, god dammit! Ilokseni huomasinkin, että varmaan puolet lounastajista tähän tarjoukseen tarttui. Katajainen kansakin voi siis oppia juomaan sivistyneesti. Viinimiehenä arvostan enemmän Pennyn tyylisiä viinitarjouksia. Ilmeisesti sellainenkin olisi tarjolla, mutta siitä ei mainittu tiskillä mitään.

Sori Taproom on tyylikäs, ajassa kiinni oleva ravintola, kuten odottaa sopii. Iso baaritiski hanoineen hallitsee tilaa. Sivuseinän kaakelit suuren logon kera on mahtipontisen hieno ”yksityiskohta”. Pidin myös puupöytien koristekaiverruksista. Maailmanmenoa on hyvä katsella suurista ikkunoista. Parhaat paikat ovat siis täälläkin ikkunan äärellä. Porukka on kyllä löytänyt Sorin – lounasaikaan vapaista pöydistä on ollut pulaa.

Kaiken kaikkiaan Sori Taproom on tasokas uutuusravintola hyvän amerikkalaistyylisen ruoan ystäville, unohtamatta myös janoisempaa kansanosaa. Sorille voi hyvin ennustaa valoisaa tulevaisuutta luontevana kohtaamispaikkana, esim. töiden jälkeen tai viikonloppuisin. Myös suhteellisen keskeinen sijainti edesauttaa menestystä. Cheers vaan ja ensi kertaan!

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Sori Taproom
Vuorikatu 16
00100 Helsinki

Loiste

Loisteen näköalaterassi on useimmille meistä tuttu, mutta kenties harvempi on käynyt ravintolan puolella syömässä. Nyt siihen on maanmainio tilaisuus, sillä ravintola on mukana SYÖ-viikkojen ”kympin päivillä”. Toisin sanoen kympin edeskäypään hintaan tarjolla on esim. lohikeittoa ja entrecôte-pihviä. Ne olivat tarjouksia, joista en halunnut kieltäytyä.

Alkuun ottamani lohikeitto oli toimiva annos, jossa parasta oli maukas liemi. Tiesin toki, että se tulee pääruokakokoisena, mutta sen verran nälkä kurni vatsassa väliin jääneen lounaan vuoksi, että inhimillisen kantokykyriskinkin uhalla päätin ottaa härkää sarvista. Pääruoaksi eteeni tuotiin naudan entrecôte-pihvi pippurikastikkeella ja bataattipyreellä. Pihvi oli mukiinmenevä, kastikkeessa ei ollut suotta säästelty ja bataattipyreekin hoiti oman roolinsa. Vaikkei pihvi ollut valtaisa, oli se isompi kuin olin etukäteen ajatellut. Kyseistä annosta ei nimittäin löydy normaalilta ruokalistalta, joten skeptisenä tyyppinä ajattelen aina, että annos on siis tuunattu sniiduille kymppihaukoille. Ehkä joskus niinkin, mutta tällä kertaa annos oli osuva – erityisesti kympin hintaan. Jäätelöä jaksaa aina, niinhän se on. Päätin kahden ruokalajin käyntini näin ollen kolmanteen, joksi valitsin maapähkinäjäätelöä paahdetuilla maapähkinöillä (4,50 €). Makean ja suolaisen liitto on aiemmin todettu tuikkivien tähtösten alla tehdyksi, mutta tässä annoksessa jäätelö oli mitäänsanomatonta eikä annoksesta jäänyt hyvää fiilistä.

Tarjoilu oli väritöntä, mutta tehokasta. Emme saaneet ravintolan parhaita paikkoja, joten kehuttujen maisemien katselu jäi tältä erää haaveeksi. Miljöö on sekoitus mennyttä loistoa ja ruotsinlaivaa, ei oikein enää tätä päivää. Arvaankin, että jonkinlainen facelift on (toivottavasti) suunnitteilla.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Loiste
Kaivokatu 3

00100 Helsinki

Pikku Georgia

City-median masinoimat SYÖ Helsinki! -viikot todistavat uusiutumiskykyään saamalla mukaan parhaillaan käynnissä oleville viikoille uuden ravintolan, nimittäin Fredalla sijaitsevan Pikku Georgian! Olen oikeastaan aina jättänyt "kaikenmaailmannepalilaiset" väliin näillä viikoilla ja keskittänyt tarmoni kiehtovampiin kohteisiin. Tällä kertaa vein Georgian Housen reissultakin tutun porukan syömään saman maan ruokakulttuurista ponnistavaan Pikku Georgiaan. Näitä kahta ravintolaa onkin luontevaa vertailla. Siinä missä Georgian House on astetta formaalimpi ravintola, on Pikku Georgia huomattavasti kotikutoisempi. Meininki on rennompaa.

Viiden hengen ryhmämme tilasi monenlaista syötävää niin, että parhaimmillaan pöytään ei olisi yhtään ylimääräistä lautasta enää mahtunut. Otimme alkuun jaettavaksi hatsapuria eli hyvinkin perinteistä georgialaista lämmintä juustopiirasta. Sen mukana tuli punajuuripyörykkä, pinaattipyörykkä ja munakoisosta tehty rulla. Nämä kaikki maksoivat yhteensä 10 euroa, kuvitelkaa! Hatsapuri tosin oli niin herkullista, että oli harmillista jakaa se viiteen osaan. Todella maukasta ja upean makuista sulanutta juustoa. Vaikka pidin Georgian Housen vastaavasta, vei Pikku Georgia tässä skabassa voiton. Pyörykät ja rulla jäivät tässä katsannossa statisteiksi.

Pääruoaksi otimme omat annokset, jälleen SYÖ-viikkojen diilillä: Lihatäytteisiä khinkaleja ja vapaavalintaisen keiton ruokalistalta. Ja jälleen vain kympillä! Nyytit olivat täällä, kuten Georgian Housessakin, hyvin simppeli kokonaisuus. Tällä kertaa tosin niitä ryydittämään ei ollut edes ”dippiä”, vaan mentiin ihan puhtaasti lautasen pohjalla olevalla keittovedellä – joka tosin oli maistuvaa. Keitoksi valitsin hartsokeiton eli keiton, jossa oli nautaa, riisiä, paprikaa, tomaattia ja yrttejä. Keitto oli tuhti jo monien täytteidensä vuoksi. Maku oli aikamoinen sekamelska verrattuna khinkalien pelkistettyyn makumaailmaan. 

Juomaksi otimme perjantai-illan afterworkin kunniaksi kaksi pulloa viiniä: sopuisasti punaista ja valkoista (30 € pullo). Jokerivalintana otimme ”georgialaista vettä” Borjomia (4 €). Tarjoilija varoitteli, että siitä joko tykätään tai ei. Yksi ryhmästämme kuvasi sitä suihkulähdevedeksi(!?). Itse kuvaisin sitä avattuna aurinkoon viideksi tunniksi jääneeksi hiilihappovedeksi, johon ohikulkija on käynyt tyhjentämässä suolapurkin. You’ll be the judge!

Pikku Georgiassa on autenttinen meininki, sillä sitä pyörittää georgialaispariskunta. Mekin taisimme heidät nähdä. Menossa mukana oli myös pari nuorempaa naista, liekö pariskunnan tyttäriä? Tarjoilu olikin ystävällistä.

Pakko mainita vielä ravintolan huikaiseva hinta-laatusuhde. Viiden hengen porukkamme söi seitsemän kympin annosta, kaksi pulloa viiniä ja vielä sen herkkuveden. Hinnaksi rehellisellä tasajaolla tuli 26,80 €, minkä jokainen kulinaristi ymmärtää todella pieneksi hinnaksi kaikesta siitä määrästä hyvää ruokaa, jota nautimme. Hädin tuskin jaksoimme syödä kaiken. Menkää ja testatkaa: nyt on kynnys georgialaisen ruoan maistamiseen todella matalalla!

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Pikku Georgia
Fredrikinkatu 19
00120 Helsinki

Hoshito

Sehän on jo vanha juttu, että japanilainen ruoka on muutakin kuin sushia. Kaikki ovat maistaneet ramen-keittoa, donburia ja izakaya-tyylisiä herkkuja, eikö vain? Vallilasta Töölön herraskaisille kulmille pari vuotta sitten muuttanut Hoshito tarjoaa japanilais-aasialaishenkistä katuruokaa eli kaikkea muuta kuin sitä perinteistä sushia. Ja hyvä niin.  

Hoshiton ruokalista löytyy peräseinältä ja tilaukset tehdään tiskille. Maksaa voi kuulemma heti tai myöhemmin. Jaoimme ystäväni kanssa edamamet (Charred Edamame, 6 €), wontonit eli eräänlaiset dumplingsit (Cabbage & Mustard Greens Wonton, 7 €) ja kanansiivet (Nuoc Mam Chicken Wings, 10 €). Pääruoaksi otin vielä teriyakikana-kulhon (10 €), jotta ei pääse nälkä yllättämään ihan heti.

Edamamet olivat kovanluokan pettymys. Pieni kasa ja mauttomiakin vielä. Niin se vain on, että ei ole Izakayan edamameja voittaneita! Wontonit olivat niin ikään skidi pettymys. Uppopaistetut nyytit olivat ok, mutta edes soosi ei niitä pelastanut. Ei niitä olisi tarvinnut uppopaistaa (tarkista kuvasta). Chicken wingsit tuoksahtivat voimakkaasti, mikä herätti meissä sekä orastavaa kiinnostusta että voimistuvaa epäilystä. Siipiä oli neljä, ja ensimmäisen kierroksen jälkeen ystäväni lahjoitti minulle ystävällisesti toisen siipensä. Eli hänelle ei maistunut, minulle ihan kohtuuhyvin. Erikoisen makuisiahan ne ainakin olivat! Kanakulho oli ns. varmaveto. Teriyakissa mukavasti marinoituneet kanapalat olivat herkullisia.

Hoshiton tilat ovat minimalistisen pelkistetyt. Yksi seinä on täytetty japanilaisilla lehtileikkeillä, muuten luotetaan valkoiseen ilman turhia krumeluureja. Hoshito on hauskasti täysin vastakohtainen muuten samasta ilmansuunnasta ponnistavalle AKA Oriental GastroBarin leikkivän ylitsepursuavalle interiöörille. Palvelu sujui tosiaan tiskin kautta, mutta oli ystävällistä. Hinta-laatusuhde jäi harmillisesti pinnan alapuolelle.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

 Hoshito
Arkadiankatu 21
00100 Helsinki

Tintå

Suomen eurooppalaisimmalla rantapromenadilla sielu lepää, mieli kirkastuu eikä nälkäkään pääse nautiskelijaa yllättämään. Puhun tietysti Turusta ja Aurajoen rannasta, siitä Auransillan ja Tuomiokirkkosillan väliin jäävästä idyllisestä pätkästä. Ja tarkoitan nimenomaan tois pual jokke. Väylällä sijaitsee myös Turun ”ikiaikainen” ravintolasuosikkimme Tintå, joka kuutisen vuotta sitten ponnisti kansalaisten tietoisuuteen alun perin viinibaarina, mutta on sittemmin saanut vierailijat ihastumaan ja monet jopa rakastumaan myös ruokiinsa.

Meillä on ollut Turku-viikonloppuina tapana käydä Tintåssa lauantaina ”lounaalla”, pitkän ja uuvuttavan Helsinki-Turku-matkan päätteeksi. Illaksi on mietitty usein joku muu paikka, tällä kertaa se oli huikea E. Ekblom ja esim. puolitoista vuotta sitten se oli jo legendaksi muodostunut ja valtavat varausjonot kerännyt Kaskis. 

Vaikka Tintåssa on tullut käytyä muutamaan otteeseen, löydän itseni joka kerta pälyilemästä pizzalistaa. Eikä siinä kai mitään pahaa ole, sillä nuo soikionmuotoiset kiviarinauunissa paistetut pizzat ovat jonkinlainen käsite vähintäänkin Turun ravintolanäyttämöllä. Tällä kertaa otin pizzan, jossa oli salamia, fetaa, paahdettua paprikaa, pinjansiemeniä ja rucolaa (16 €). Aika pitkälti itseni näköinen pizza. Kokonaisuus olikin tasapainoisen herkullinen ja maut hyvin yhteen sointuvia. Suun myötäisen lounaan päätteeksi oli miellyttävä lähteä käyskentelemään rantapromenadia keväisessä auringonpaisteessa ja nauttimaan myöhemmin Cafe Artin kahvista.

Tintå alkaa kuulua jo ns. kalustoon turkulaisessa ravintolakentässä. Sen huomasi muun muassa siitä, että klo 12:ksi tekemämme varaus ei suinkaan ollut ulkopaikkakuntalaisten höpsöä liioittelua, sillä pian avaamisen jälkeen paikka oli täynnä. Ennakointikyvyttömimmät meistä jäivätkin nuolemaan näppejään. Tintån sisustus miellyttää silmääni: ei liian räiskyvää, ei liian väritöntä. Seinälle ripustetusta kartasta ja viinipulloista saa aina minulta pisteet. Baaripuoli sen sijaan on rouheampi, mikä myös toimii.

Terävimmät teistä huomasivat, että nyt ei mainittu viineistä mitään. Hyvä huomio. Vaikka viinit ovat tämän vuoden viiniravintolaksikin (vuonna 2013) valitun raflan kulmakivi, emme niitä tällä kertaa maistelleet. Ensi kerralla sitten!

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Tintå
Läntinen Rantakatu 9
20100 Turku