torstai 2. toukokuuta 2024

Myllykukko

Kävin ensimmäisen kerran Myllykukossa, vaikka ohi on tullut ajettua satoja kertoja. Eipä sinne mitään erityistä asiaa olisi nytkään ollut, mutta ajattelin kokeilla tunnetun Nurmijärveläisen maamerkin lounastarjontaa. Myllykukossa on oikea ravintolamaailma, joka käsittää neljä ravintolaa: Myllykukon oman noutopöytälounaan, Subwayn, Kotipizzan ja Hesburgerin. Aika hyvä kattaus, jokaiselle jotakin!

On selvää, että en sortunut burgerien, täyteleipien tai pizzojen tutun geneeriseen maailmaan, vaan valintani osui kukon buffetlounaaseen (12,30 €). Hintaan sisältyy kaksi lämminruokavaihtoehtoa, salaattipöytä, leipää ja kahvia. Käyntikerrallani tarjolla oli tonnikalalasagnettea ja possunkyljyksiä timjami-kermakastikkeessa. 


Salaattipöytä ei tarjonnut yllätyksiä, ellei sellaiseksi voi laskea sienisalaattia, jota tervehdin ilolla. Muu osio oli tavanomaista kurkkua, tomaattia ja raastetta. Tonnikalalasagnette ei näyttänyt kummoiselta, mutta ajoi asiansa. Possunkyljykset olivat sen sijaan rimanalitus. Pieniä luun- tai rustonpalasia sai noukkia suusta turhan usein. Kastike oli mukiinmenevää, mutta bataattiranskalaiset olivat muussaantuneet ja menettäneet elinvoimansa buffetin kuolemanlaaksossa. Lounas ei jättänyt ilonkiljahduksia. Yritin huuhdella kahvilla pettymystäni. Marjakiisselihässäkän jätin suosiolla kulhoonsa. 


Myllykukko kerää kokemukseni perusteella hyvän määrän paikallista haalariväkeä lounaansa kimppuun. Kuvan otin rauhallisemmalla hetkellä. Itse hoidin samalla kerralla kaksi käyntiä: ensimmäisen ja viimeisen.  

Ruoka 2/5

Kokemus 2/5

Hinta-laatu 2/5

Myllykukko

Ilvesvuorenkatu 2, 01900 Nurmijärvi

lauantai 20. huhtikuuta 2024

Bar Teos

Näinä päivinä, kun ravintolan elinkaari lasketaan jopa kuukausissa, on Bar Teoksen pitkää ikää pakko kunnioittaa. Vuodesta 1997 porskuttanut töölöläinen ravintola on tehnyt selvästi jotakin oikein. Menestystä ovat siivittäneet arvatenkin aina maistuvat tapakset, näille kulmille epätyypillisen edullinen hintataso sekä hauska miljöö ”antiikkisine” seinämaalauksineen. 

Kävin vuosien tauon jälkeen Teoksessa ennen Seagullsin pudotuspeliä Kisahallissa. Konsepti oli selvä: tapaksia, pari rentouttavaa työpäivän jälkeen ja matsiin. Avasin pelin Negronilla (9,75 €), joka oli valitettavasti ehkä heikoin koskaan maistamani yksilö. Avausheitto jäi helaksi.


Tapaksia löytyy neljästä kategoriasta ja kaikki maksavat 3,20 € kappale. Mukavan simppeliä! Kategoriat ovat kylmät ja lämpimät tapakset, lisäketapakset sekä jälkiruokatapakset. Kylmistä tapaksista otin tonnikalacrepen, lämpimistä mozzarella-serrano-crostinin, tulisen lihamurekkeen, chorizo-sieni-artisokka-tapaksen, boquerones-pikkukaloja, chipirones-mustekaloja sekä lisäketapaksista yrttiperunaa aiolilla. Parasta antia olivat tonnikalacrepe ja lihamureke. Heikointa puolestaan ehkä yllättäenkin pikkukalat ja mustekalat. Edelliset eivät yksinkertaisesti maistuneet hyviltä, kun taas mustekalat olivat kuivia. Ne olisivat kaivanneet seurakseen dippiä. Muut tapakset olivat siitä väliltä. Pikkuannoksia ryydittämään otin lasillisen crianzaa (5,90 €). Viini olisi saanut olla viileämpää, jolloin sen maut olisivat avautuneet paremmin.

Bar Teoksen paras puoli on laaja valikoima tapaksia, joita ei ole hinnalla pilattu. On kiva tilata useita erilaisia tapaksia, kun ei tarvitse koko ajan vahdata hinnan kohoamista kipurajoille. Tapakset itsessään eivät kuitenkaan olleet kaksisia. Juomapuolikin operoi selvästi keskimääräistä edullisemmalla hintatasolla. Sanoisin, että molemmissa laatu kuitenkin vastasi hintaa. Teoksen cocktail-osaaminen ei vakuuttanut, eikä espanjalainen punaviini jättänyt muistijälkiä. 


Palvelu oli hapuilevaa. Viinitoimitus ei vastannut tilausta ja laskun kanssa oli sähläystä. Bar Teoksen interiööri on… hmm… rohkean erilainen moneen skandityyliseen ravintolaan verrattuna. Verrattain mahtipontisesta sisustuksesta tulee mieleen Villa Severinon antiikista vaikutteensa ottavat taulut.

Kulinaariseen illanviettoon kannattaa valita toinen ravintola, mutta jos on kostealla (ja edullisella) jalalla liikkeellä ja siinä sivussa haluaa haukata jotain pientä, on Bar Teos edelleen varteenotettava vaihtoehto.

Ruoka 3/5

Kokemus 2/5

Hinta-laatu 3/5

Bar Teos

Runeberginkatu 61, 00260 Helsinki