Vuosikertomus

Ensimmäinen vuosi bloggaajana on takana. Tulin, näin ja söin -blogini alkusanat kirjattiin viime vuoden syyskuun alussa. Pitkään mietin blogin perustamista, mutta nyt voi sanoa, että onneksi tuli lähdettyä mukaan. Näin jälkikäteen voikin vain harmitella, miksen tehnyt sitä jo aiemmin. Tämä on mahtavaa hommaa ja syynä siihen ovat edelleen ne samat kaksi asiaa: syöminen ja kirjoittaminen. Ei niistä vain saa tarpeekseen!

Nyt on aika kääntää katse kuluneeseen vuoteen. Missä kaikkialla on tullut käytyä? Mitkä raflat ovat jääneet päällimmäisenä mieleen? Vuodessa sain aikaiseksi kaikkiaan 99 ravintola-arvostelua. Tilastoa tosin vääristää ensimmäisen kvartaalin yltiöpositiivinen tulos. Kahden ensimmäisen kuukauden (syys- ja lokakuu) aikana blogiini ilmestyi peräti 29 kirjoitusta. Syinä tähän oli halu saada väkevä startti hommaan sekä edeltävän kesän aikana koetut mielenkiintoiset ravintolaseikkailut. Parhaat kokemukset oli kiva jakaa lukijoille suhteellisen tuoreeltaan. Sittemmin tahti on tasaantunut 6–9 kirjoitukseen kuukaudessa. 

Minulta kysytään usein, mikä on paras ravintola – viimeksi kysyttiin tällä viikolla. Kysymys hämmentää minua joka kerta. Ei ole mielekästä miettiä yhtä tai muutamaa suosikkipaikkaa, sillä vastaus riippuu monesta asiasta: fiiliksestä, nälkätasosta, viikonpäivästä, kellonajasta, lompakon leveydestä, seurasta… Yhdellä kertaa Burger King pelastaa päivän ja joskus taas haluaa syödä Nokassa kuin maailman omistaja.

Ulkona syöminen on ilahduttavasti nostanut päätään Helsingissä ison maailmaan tyyliin. Arkenakin voi treffata töiden jälkeen kavereita ja käydä syömässä kuulumisia vaihtaen. Lauantai-iltana voi nauttia vaimon kanssa paremman dinnerin ja sunnuntaina taas mennä perheen kanssa brunssille. Helsingin ravintolatarjonta on mielestäni tänä päivänä tasokas. Eikä tarvitse millään tavoin kuulua ylimpään sosioekonomiseen viidennekseen, jotta voi käydä ulkona syömässä. Edullisemminkin pystyy syömään hyvin. Kuten moni minut tunteva tietää, olen aina peräänkuuluttanut ns. diilejä. Diilejä on erilaisia, mutta niitä kaikkia yhdistää normaalihintaa alempi ruoan hintataso. Olin esim. edesmenneen Citydealin/Grouponin (rip) kanta-asiakas. Cityshoppariakin on tullut käytettyä, Offerillaa harvemmin. Nuorena koltiaisena revin paperikuponkeja puhelinluetteloista. Diilejä tulee kuitenkin vastaan mitä ihmeellisemmistä paikoista – täytyy pitää vain silmät tarkkana ja seurata ravintola-alaa. Kaksi yhden hinnalla -tarjous toimii kuitenkin useimmiten.

Toki rahaa saa menemään, vaikkei hienoimmissa paikoissa usein tule käytyäkään. Lounaita tekemistäni 99 arvostelusta oli 33 eli tasan kolmannes. Lounaat ovatkin itsessään verraton diili: pääsee edullisesti tutustumaan parempaankin ravintolaan. Jos karkeasti arvioisin, niin keskihinta yhdelle ravintolakäynnilleni voisi olla parinkympin luokkaa. Se kertaa 99 on lähes 2 000 euroa. Kaikista raflakäynneistäni en toki ole kirjoittanut, kun taas osa noista 99 kirjoituksesta menee yli vuoden taakse, mutta suuruusluokka lienee oikea. Onko se paljon vai vähän? Paha sanoa. Hukkaan heitettyä rahaa se ei toki missään tapauksessa ole. Kyse on kuitenkin harrastuksesta, siinä missä astangajooga tai auton rekisterikilpien bongaus. Ja onhan ulkona syöminen lähes aina sosiaalista toimintaa parhaimmasta päästä! Kaiken lisäksi ihminen nyt vaan on rakennettu sellaiseksi fyysiseksi olennoksi, joka tarvitsee ravintoa aika ajoin. Eikä tässä toistaiseksi rahaa ole tuhlattu esimerkiksi sellaisiin artikkeleihin kuin lapset tai auto. Se perusteluista. Niitä löytyy.

Niin mitkä paikat sitten vuoden varrelta jäivät parhaimpina mieleen? Niihin palaan vielä erillisessä postauksessa lähiaikoina, so stay tuned!