Vanhan Porvoon Glassikko

Porvoota voidaan ansaitusti kutsua yhdeksi Suomen parhaimmaksi ravintolakaupungiksi. Se on upea saavutus verrattain pieneltä kaupungilta. Sillä asuuhan Porvoossa suurin pirtein yhtä paljon väkeä kuin Kotkassa tai Kokkolassa, mutta eihän niitä osaa edes sijoittaa Suomen gastronomiselle kartalle (anteeksi kotkalaiset ja kokkolaiset, todistakaa minut vääräksi). Alkusyksyn Porvoon reissu ystäväporukan kesken kohdistui tuomiokirkon takana, 1700-luvulla rakennetussa talossa, sijaitsevaan Glassikkoon. Selvää on, että muutenkin kaupungin parhaimmat ravintolat sijaitsevat vanhassa kaupungissa eli Vanhassa Porvoossa.

Vanhan Porvoon Glassikko, kuten Michelin-kokki Samuli Wirgentiuksen ravintolan nimi kokonaisuudessaan kuuluu, on ollut olemassa vuoden verran. Brunssi on sinä aikana saanut ylistävää mediahuomiota osakseen.

Kuten mikä tahansa elämän pieni tai suuri juhlahetki, meidänkin seurueen brunssi alkoi lasillisella kuohuvaa. Oikeastaan se oli integroitu osaksi brunssikokonaisuutta (34,50 €). Virkistävän startin jälkeen oli aika käydä hedelmäsalaatin, jogurtin ja granolan sekä croissanttien ja hillojen kimppuun. Uunituoreet croissut itse tehtyine hilloineen edustivat brunssin alkuosion kovinta kärkeä, mutta kauas ei jäänyt tuhdin herkullinen jogurtti granolan kera. Seuraavaksi oli ns. väliruoan aika. Pöytään tuotiin omeletti, joka suhteellisen valjusta ulkonäöstään huolimatta oli erittäin mallikelpoinen yksilö. Juusto nousi mukavasti esiin makumaailmassa. Olisi melkein tehnyt mieli tilata toinen, mutta en halunnut pelata itseäni turhan varhaisessa vaiheessa ulos jatkopeleistä. Niin, totta tosiaan: kaikkia annoksia sai pyytämällä lisää. Aivan mahtavaa.

Sitten olikin pääruoan vuoro, mikäli tykkää lokeroida asioita. Minä tykkään. Kolmenlaisen leivän oheen tuotiin toinen toistaan herkullisemman näköistä lautasta: skagenia, paahtopaistia, salaatteja ja hummusta. Leivistä focaccia ja saaristolaisleipä ottivat välittömästi paikkansa lautaseltani. Täydellisesti paistettu paahtopaisti nousi koko brunssin suosikiksi ja pöytään oli pakko pyytää sitä toinen annos. Myös skagen oli nappisuoritus yllättävän pelkistetyssä muodossaan. Katkarapujen, kananmunan, punasipulin ja tillin liitto teki onnelliseksi. Hummus fetajuustolla oli sekin erinomaista. Raikastavan simppelit salaatit komppasivat kokonaisuutta.

Ennen jälkiruokia saimme herkutella vielä välijuustolla. Valkohomejuusto hillon kera oli kyllä osuva yhdistelmä, mutta aistin, että iso osa seurueestamme odotti jo vesi kielellä tulevia jälkiruokia. Olihan Wirgentiuksen aiempi Michelin-tähtiravintola Postres erityisesti juuri jälkiruoistaan tunnettu. Paris Brest -leivos ei kenties noussut ikimuistettavimpien herkkujen harvalukuiseen joukkoon, mutta oli tasokas ja elegantti taideteos. Brunssin päätti itseoikeutetusti jäätelöannos, tällä kertaa ihastuttavasti pienen jäätelötuutin muodossa. Oikein hyvää, mutta odotin jälkkäreiltä kenties vielä enemmän.

Glassikon brunssi oli yltäkylläinen, omaperäinen ja tasokas kokemus. Pidin patinoituneesta miljööstä, joka oli rakennettu vanhaan rakennukseen, Wirgentiuksen perheen entiseen kotiin. Pidin ideasta, jossa annokset tuotiin pöytään. Ei tarvinnut jonottaa eikä tarvinnut altistaa silmiä sotkulle, mikä on välttämätöntä, kun puhutaan buffetruokailusta. Pidin kuitenkin myös siitä, että mitä tahansa sai tilata lisää, jos siltä tuntui. Pidin pienistä, mutta taidokkaan harkiten tehdyistä annoksista. Pidin kutakuinkin kaikesta.

Kulunutta sananpartta käyttäen: Vanhan Porvoon Glassikko on oman brunssimatkansa arvoinen.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Glassikko
Kirkkotori 7
06100 Porvoo