Morrison’s Grill & Green

Morrisonista tulee ensimmäisenä mieleen Kata Kärkkäisen esikoisromaani ja sen pohjalta tehty Irina Björklundin tähdittämä elokuva, mutta heti niiden perään valtavankokoiset hampurilaiset. Monesti olen astellut ravintolaan sisälle pahasti nälkiintyneenä, mutta siitäkään huolimatta tuskin koskaan olen jaksanut syödä annostani loppuun. Giganttiset annokset taitavatkin olla kiinteä osa Morrisonin bisnesideaa.

Olen käynyt ravintolassa burgerilla useasti, joten melko moni hamppari on tullut tutuksi. Täytyy tosin sanoa, että Morrisonin hampurilaiset eivät ehkä kuitenkaan kovin suuresti eroa toisistaan. Tällä kertaa otin valkosipuliburgerin (14,50 €), joka luonnollisesti sisälsi normitäytteiden lisäksi nimikkoainesosaa eli valkosipulimajoneesia ja valkosipulivoita. Majoneesi tuli tilaamieni ranskalaisten kanssa ja voi taas oli integroitu burgeriin. Lopputuote oli samaa vahvaa keskitasoa, kuten niin usein aiemminkin – ei enempää eikä vähempää. Liikutaan kaukana kaupungin kärkituotteista, mutta toisaalta ei näissä Morrisonin perusburgereissa suoranaisesti mitään vikaakaan ole. Jotenkin hassua, että annoksen kylkeen tulee aina ”pakollinen” salaattiosuus eli pari kuivunutta kurkku- ja tomaattiviipaletta sekä muutama nahistunut salaatinlehti. Eikö voitaisi olla rehellisesti mättöpaikka ja jättää tässä katsannossa turhat salaattiainekset kokonaan syrjään?

Morrison ei ole sisustukseltaan kaupungin viilein ravintola. Miljöötä hallitsee punaisen voimakas värimaailma. Muitakin iloisia värejä löytyy. Pöydät ovat likellä toisiaan. Jos kuitenkin onnistuu nappaamaan ikkunapöydän, voi tuijotella ulos Ateneuminkujan ihmisliikennettä.

Morrisonin etuna ovat loistava sijainti, sunnuntaiaukiolo sekä varma tieto siitä, että ulos lähtiessä on vatsa täynnä!

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Morrison’s Grill & Green
Ateneuminkuja
00100 Helsinki

Tokyo55

Tokyo55 on kaikkien sushibuffettien matriarkka. Minulla ei ole täsmällistä tietoa siitä, oliko Tokyo55 ensimmäinen ravintola, joka tarjosi nälkäisille (lounastajille) sushibuffettia, mutta arvelisin sen olleen vähintäänkin ensimmäisessä aallossa osallisena. Oli miten oli, minulle Tokyo55:n sushibuffet on pitkään ollut se one and only. On kuitenkin käynyt niin, että uusia haastajia (kuten Kita) on viime aikoina putkahtanut markkinoille kuin kastematoja sateella konsanaan. Oli siis jälleen aika testata, miten vanha leidi pärjää kovassa kilpailussa.

Tällä kertaa ei ollut jonoa ulko-ovella, olimme kai niin aikaisessa. Lounasmaksu (15 €) suoritetaan etukäteen ovensuussa ja sitten vain alas syömään. Muitakin sushinnälkäisiä kuitenkin riitti, sillä alakerta oli tuttuun tapaan lähes täynnä. Miljöö on sinänsä rauhallinen, mutta tilat ovat ahtaanoloiset ja pöydät lähellä toisiaan. Ei siis mikään maailman idyllisin paikka nauttia lounastaan. Ne paikat ovatkin tyystin muualla – täällä täytetään silloin tällöin henkilökohtaiset sushivarastot.

Mutta miltä ne sushit sitten maistuivat? No, kiitos kysymästä, ihan hyvältä. Varmaa työtä sanoisin. Eivät pärjää sushiskenen valioyksilöille, kuten saman kadun Sushi Wagocorolle, mutta näitä saakin syödä masunsa täyteen. Tokyo55 ei myöskään sorru halpamaisiin temppuihin tai selkeisiin ylilyönteihin, kuten pekonisusheihin. Jotkut osaavat arvostaa myös paria salaattilaatua, joita tarjonnasta löytyy sushien lisäksi. Sitten vielä jaetaan lisäplussa ja -miinus. Plussa ylipäätään jälkkäristä, vaikka se olikin vähän outo. Miinus kahvikoneesta, jota laajan neljän ihmisen otannan perusteella ei osata käyttää. Kun lopulta siinä onnistuin, sain kuppiini pahaa kahvia.

Haastajat ovat pistäneet pelin kovaksi, eikä enää voida aukottomasti väittää, että Tokyo55 hallitsee kauniin pääkaupunkimme sushibuffatarjontaa – jonkinlaisena benchmarking-kohteena se kuitenkin ainakin itselleni edelleen toimii.

Tässä kohtaa on vielä nostettava esiin Tokyo55:n naapurissa sijaitseva sisarravintola Izakaya, joka tarjoaa Stadin parhaan afterwork-diilin!

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Tokyo55
Runeberginkatu 55 B
00260 Helsinki

Vuosikertomus

Ensimmäinen vuosi bloggaajana on takana. Tulin, näin ja söin -blogini alkusanat kirjattiin viime vuoden syyskuun alussa. Pitkään mietin blogin perustamista, mutta nyt voi sanoa, että onneksi tuli lähdettyä mukaan. Näin jälkikäteen voikin vain harmitella, miksen tehnyt sitä jo aiemmin. Tämä on mahtavaa hommaa ja syynä siihen ovat edelleen ne samat kaksi asiaa: syöminen ja kirjoittaminen. Ei niistä vain saa tarpeekseen!

Nyt on aika kääntää katse kuluneeseen vuoteen. Missä kaikkialla on tullut käytyä? Mitkä raflat ovat jääneet päällimmäisenä mieleen? Vuodessa sain aikaiseksi kaikkiaan 99 ravintola-arvostelua. Tilastoa tosin vääristää ensimmäisen kvartaalin yltiöpositiivinen tulos. Kahden ensimmäisen kuukauden (syys- ja lokakuu) aikana blogiini ilmestyi peräti 29 kirjoitusta. Syinä tähän oli halu saada väkevä startti hommaan sekä edeltävän kesän aikana koetut mielenkiintoiset ravintolaseikkailut. Parhaat kokemukset oli kiva jakaa lukijoille suhteellisen tuoreeltaan. Sittemmin tahti on tasaantunut 6–9 kirjoitukseen kuukaudessa. 

Minulta kysytään usein, mikä on paras ravintola – viimeksi kysyttiin tällä viikolla. Kysymys hämmentää minua joka kerta. Ei ole mielekästä miettiä yhtä tai muutamaa suosikkipaikkaa, sillä vastaus riippuu monesta asiasta: fiiliksestä, nälkätasosta, viikonpäivästä, kellonajasta, lompakon leveydestä, seurasta… Yhdellä kertaa Burger King pelastaa päivän ja joskus taas haluaa syödä Nokassa kuin maailman omistaja.

Ulkona syöminen on ilahduttavasti nostanut päätään Helsingissä ison maailmaan tyyliin. Arkenakin voi treffata töiden jälkeen kavereita ja käydä syömässä kuulumisia vaihtaen. Lauantai-iltana voi nauttia vaimon kanssa paremman dinnerin ja sunnuntaina taas mennä perheen kanssa brunssille. Helsingin ravintolatarjonta on mielestäni tänä päivänä tasokas. Eikä tarvitse millään tavoin kuulua ylimpään sosioekonomiseen viidennekseen, jotta voi käydä ulkona syömässä. Edullisemminkin pystyy syömään hyvin. Kuten moni minut tunteva tietää, olen aina peräänkuuluttanut ns. diilejä. Diilejä on erilaisia, mutta niitä kaikkia yhdistää normaalihintaa alempi ruoan hintataso. Olin esim. edesmenneen Citydealin/Grouponin (rip) kanta-asiakas. Cityshoppariakin on tullut käytettyä, Offerillaa harvemmin. Nuorena koltiaisena revin paperikuponkeja puhelinluetteloista. Diilejä tulee kuitenkin vastaan mitä ihmeellisemmistä paikoista – täytyy pitää vain silmät tarkkana ja seurata ravintola-alaa. Kaksi yhden hinnalla -tarjous toimii kuitenkin useimmiten.

Toki rahaa saa menemään, vaikkei hienoimmissa paikoissa usein tule käytyäkään. Lounaita tekemistäni 99 arvostelusta oli 33 eli tasan kolmannes. Lounaat ovatkin itsessään verraton diili: pääsee edullisesti tutustumaan parempaankin ravintolaan. Jos karkeasti arvioisin, niin keskihinta yhdelle ravintolakäynnilleni voisi olla parinkympin luokkaa. Se kertaa 99 on lähes 2 000 euroa. Kaikista raflakäynneistäni en toki ole kirjoittanut, kun taas osa noista 99 kirjoituksesta menee yli vuoden taakse, mutta suuruusluokka lienee oikea. Onko se paljon vai vähän? Paha sanoa. Hukkaan heitettyä rahaa se ei toki missään tapauksessa ole. Kyse on kuitenkin harrastuksesta, siinä missä astangajooga tai auton rekisterikilpien bongaus. Ja onhan ulkona syöminen lähes aina sosiaalista toimintaa parhaimmasta päästä! Kaiken lisäksi ihminen nyt vaan on rakennettu sellaiseksi fyysiseksi olennoksi, joka tarvitsee ravintoa aika ajoin. Eikä tässä toistaiseksi rahaa ole tuhlattu esimerkiksi sellaisiin artikkeleihin kuin lapset tai auto. Se perusteluista. Niitä löytyy.

Niin mitkä paikat sitten vuoden varrelta jäivät parhaimpina mieleen? Niihin palaan vielä erillisessä postauksessa lähiaikoina, so stay tuned!

Woolshed Bar & Kitchen

Töölönlahden toimistotalot ovat ihastuttaneet ja vihastuttaneet silmiämme parin vuoden ajan. Toimistotilat itsessään ovat jääneet minulle melko tuntemattomiksi, mutta olenpa kuitenkin tainnut testata tänä aikana lähes kaikki ravintolat – muutamat useampaankin kertaan: Basti’s, Jufu, NOM, Eatos ja Woolshed. Kaikilla näillä ravintoloilla on oma juttunsa, mutta yksi mielenkiintoisimmista ja varmasti letkein on aussikundien perustama Woolshed.

Woolshed tarjoaa rentoa aussimeininkiä, hyvän hanajuomavalikoiman sekä burgereita, pihvejä ja hummeria. Not bad, mate! Olen aiemmin testannut muutamaa burgeria ja todennut ne kohtuuhyvän keskitason edustajiksi. Viimeisillä kahdella kerralla en kuitenkaan lähtenyt hamppareita hotkimaan, vaan pistin testiin mestan pihvienpaisto-osaamisen. Kansainvälisessä afterwork-hengessä saa muuten maanantaisin ja tiistaisin osan listan burgereista ja pihveistä sileällä kympin setelillä (10 €). Hyvä diili, sanoisin!

Diilillä voi valita pihvin kahdesta vaihtoehdosta. Perusteellisena bloggaajana kävin raflassa peräkkäisinä päivinä kokeilemassa molemmat pihvit. Ensimmäisellä kerralla otin ”normipihvin” eli parisataagrammaisen palan härkää, joka tarjoiltiin tylsän salaatin ja perushyvien ranujen kera. Pihvi oli kivanmakuinen jässikkä, jota oli miellyttävä pureskella. Ei mitään liian ihmeellistä, mutta varmaa suorittamista. Seuraavana päivänä valitsin sitten sen toisen pihvin. Se tuntui muuten olevan samanlainen setti, mutta pihvi oli himpun verran pienempi ja tällä kertaa sitä koristivat pari katkaravunpyrstöä. Vaikka ravut maistuivat, tuntui, että ne olisi voitu jättää mereen uiskentelemaan ja keskittyä pihviin itsessään. Lisukkeet olivat lähes identtiset, tosin ensimmäisen käyntikerran pippurikastike voitti béarnaisen mennen tullen.

Diileistä vielä, kun niistä nyt kerran innostuin. Keskiviikkoisin tarjotaan alennettuun hintaan viinipulloja ja skumppaakin voi imutella parin euron oivaan lasihintaan. Torstaisin puolestaan on pihvi&hummeri-päivä. Osaan kyllä arvostaa tällaisia houkuttimia ja ne myös aika usein toimivat, kun vaakakupissa on kaksi tasavahvaa ehdokasta töiden jälkeiselle sosiaaliselle tapahtumalle.

Vaikka näkymät Woolshedin terassilta eivät ole kaksiset, on se aurinkoisina päivinä usein täynnä. Sisätiloista tulee eniten mieleen sporttipubi. Palvelu sujuu useimmiten englanniksi. Woolshedin menestyskulku on alkukesästä saanut jatkoa, sillä sisarravintola on perustettu Suomen Turkuun.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Woolshed
Töölönlahdenkatu 3 B 1
00100 Helsinki
http://www.woolshed.eu/

Meat District

Porvoo on gastroturistien pienimuotoinen mekka. Pieneltä alueelta löytyy laaja kirjo toinen toistaan houkuttelevampia ravintoloita. Perinteisten Porvoon kesäreissujen yhteydessä tutuiksi ovat tulleet muun muassa SicaPelle ja Bistro Sinne. Molemmat laatupaikkoja.

Alkukesällä Porvoon vanhasta kaupungista kuului kehuvia juoruja, jotka levisivät kulovalkean tavoin Helsinkiin saakka. Vihjailtiin laatulihasta, riiputetusta lihasta, luomulihasta, ylipäätään lihallisista iloista! Meat District oli avannut ovensa ja hurmannut ensimmäiset kävijänsä. Lähes niiltä sijoiltani varasin lähdön m/s J.L. Runebergilta loppukesän lauantaille, koska pakkohan tällaisen laatulihan rakastajan on näin hehkutettu paikka käydä testaamassa.

Pitkä merimatka kalakeittoineen ja raskas iltapäivä Porvoon juomaravintoloissa chillaillen olivat kuitenkin tehneet tehtävänsä: Meat Districtin viihtyisällä terassilla suoritetun pitkällisen tuumailun jälkeen päätimme vaimon kanssa ottaa molemmille vain pääruoat, koska nälkä ei alkuillasta enää ollutkaan suuren suuri. Näin ollen keskityimme vain ja ainoastaan pääruokalistaan, joka oli ilahduttavan simppeli. Valitsin Pluma d Ibericon (28 €) eli suomeksi yksinkertaisesti Iberico-possua, joka kenties kelmeästä ulkonäöstään huolimatta paljastui äärimmäiseksi herkuksi. Liha oli niin maukasta ja taidokkaasti tehty, että se käytännössä suli suuhun. Maut olivat yksinkertaisessa annoksessa muutenkin hienossa balanssissa. Annos oli kaikessa pröystäilemättömyydessään ehdottomasti yksi parhaimmista liha-annoksista koskaan! Ja se on toki paljon sanottu.

Vaimoni valitsi listalta Smoked beef cheekin (27 €), jota pääsin ilokseni maistamaan. Parisuhde-etuja katsokaas. Annos oli esteettisesti osuvampi kuin omani, mutta mielestäni hävisi maussa sille kohtuullisen selvästi. Tätä ei pidä kuitenkaan käsittää väärin: tämäkin annos oli perin ensiluokkainen. Annosten mukana tuotiin maukkaat kotitekoiset ranskalaiset sekä raikas salaatti jaettavaksi. Kuten arvata saattaa, molemmat olivat esimerkillisiä omassa tyylilajissaan. Italialainen punaviini (11 € / lasi) hoiti tyylikkäästi oman leiviskänsä, mutta jätti estradin itseoikeutetusti illan pääesiintyjälle eli lihalle.

Edesmenneen ”etanaravintola” Timbaalin tiloihin majoittunut Meat District on sisustukseltaan leikkisän tyylikäs, samaan aikaan moderni ja kodikas. Huomaa, että asialla ovat olleet todelliset tekijänimet. Palvelu oli nuorekasta ja rentoa. Pisteet myös siitä, että eri viinejä sai pyytämättä tyypata ennen valintaa. Kahdesta vaihtoehdosta on miellyttävän helppoa valita omaan suuhun paremmin sopiva viini. Kuriositeettina mainittakoon, että oli hauska seurata tarjoilijan ja korpin(?) välistä ennen kaikkea henkistä, mutta osittain myös fyysistä taistoa terassin kuninkuudesta. Lintu voitti.

Meat District oli huikaiseva kokemus. Lihaa paikassa totisesti osataan tehdä. Harmittamaan jäi vain yksi asia: miksi emme olleet nälkäisempiä sinne mennessämme? Tämä tarkoittaa kuitenkin luonnollisesti vain sitä, että seuraavallakin Porvoon reissullamme kohteeksi valitsemme Meat Districtin ja silloin iskemme vuorenvarmasti haarukkamme kiinni MD all in -kimaraan (79 €), jota ravintoloitsijat itse kutsuvat ”sosiaalisen syömisen turnaukseksi”. Mielikuvissani eteeni tuodaan illan mittaan toinen toistaan herkullisempia liha-annoksia, kunnes kaadun kuoll…. tyytyväisenä lattialle.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Meat District
Gabriel Hagertin kuja
06100 Porvoo
http://www.meatdistrict.fi/

Mamma Maria

Mitä tapahtui vuonna 1995? Kaikki muistavat Ville Peltosen upottavan länsinaapurit Globenissa kolmella finaalimaalillaan. Joillekin tulee mieleen Microsoftin Windows 95 -käyttöjärjestelmän myynnin aloittaminen ja jotkut muistavat jopa Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen alkutaipaleet. Mutta kenellekään ei tule mieleen, että myös Lahdessa tehtiin pienimuotoista historiaa, sillä kaupungin kenties legendaarisin ravintola Mamma Maria avasi samaisena vuonna ovensa. Mitä siis kuuluu yli kolmekymppiselle ravintolalle tänä päivänä? Sitä olin selvittämässä kesäisenä lomapäivänä.

Otin alkuun bruschette diavolon (4,70 €), mikä paljastui pian jonkinlaiseksi virheeksi kahdella tavalla: se ei ollut erikoisen hyvää ja sen perään tuotiin automaattisesti pieni vihersalaattiannos ja valkosipulileivän siivu. Ilmakuivatulla kinkulla ja parmesaanilla höystetty leipäni toki voitti automaattiannoksen paahtoleipineen, mutta alkuruoista jäi kuitenkin pettymyksen ja keskinkertaisuuden väljähtynyt maku.

Mamma Marian ruokalista on pitkä kuin nälkävuosi, mutta oli selvää, että haluan testata paikan pizzan (joita listalla on peräti 36 erilaista). Niinpä sijoitin säästöni Salsiccia E Peperoni -pizzaan (12,80 €). Se sisälsi spesiaalitäytteinä itsevalmistettua italialaista täyslihamakkaraa, paprikaa ja fetaa. Pizza ei ollut tavanomaisimmasta päästä sillä harvoin – jos koskaan – on tullut syötyä tällaista täyslihamakkaraa pizzassa. Vaikea sanoa, sopiko se pizzaan aivan täydellisesti, mutta kyllä se kivana kuriositeettina toimi. Ravintolan itsetehty italialainen jäätelö oli oikein maistuva päätös aterialle ja siinäkin vaihtoehtoja riitti.

Ravintolan henkilökunta on kansainvälistä, minkä pystyi helposti huomaamaan. Palvelu sujui iloisesti ja kohtuullisen ripeästi lähes täydessä ravintolassa. Mamma Marian miljöö on ehtaa mennyttä maailmaa enkä jaksa uskoa, että sitä on freesattu vuosien varrella yhtään. Kaikkine kliseineen se toimii vain, jos ravintolan sisustusta ei ota liian vakavasti – tuskin henkilöstökään siihen sortuu.

Mamma Maria on käsite Lahden ravintolakentässä. Suuruuden päivät vaikuttaisivat kuitenkin oman käyntini perusteella olevan vahvasti menneisyydessä, mutta se ei tahtia haittaa – asiakkaita tuntuu silti riittävän tavallisena arki-iltapäivänäkin miltei ruuhkaksi saakka.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Mamma Maria
Vapaudenkatu 10
15110 Lahti
http://mammamaria.fi/ 

Döner Harju

Kaksi ja puoli vuotta sitten Döner Harju ryhtyi täyttämään selkeää markkinarakoa suuren hypen saattelemana. Pelin henki oli selvä: kyse oli tuoreesta laatukebabista – ei siitä mitä löydät aamulla rinnuksiltasi yöjuoksun jälkeen. Ravintolan taustalla hääri kovan valuutan osaamista ja oppia oli haettu aina maailman virallisesta kebabpääkaupungista Berliinistä saakka. (Olen muuten itse käynyt kebabinsyönnin korkeakoulun Suomen virallisessa kebabpääkaupungissa Turussa opintojeni ohessa.)

Ja toden totta, tällaista paikkaa ehdittiin kaipaamaankin. Jonot olivat pitkään todellisuutta kävijöille. Kävin ensimmäisen vuoden aikana kerran kokeilemassa paikan kebabtarjontaa, mutta silloin tuntui, että olivatkohan odotukseni kenties himpun verran liian korkealla. Hyvää oli, mutta ei juuri enempää. Nyt tänä kesänä tuli käytyä toiseen kertaan.

Tiiviiltä listalta valitsin lammaslautasen (15 €) ja kylkeen colan (3,50 €), koska sen verran edellisillan afterworkin venyminen verotti miestä. Tarjolla olisi toki ollut viiniäkin kukkaroystävälliseen hintaan (6–8 €). Lammasannos oli ehdottomasti laadukasta ja maukasta, mutta kokonaisuus oli hieman riitasointuinen makuja ollessa lautasella liiaksi asti. Lautaselta löytyi nimittäin varsinaisen lampaan lisäksi ainakin yrttejä, punakaalia, punasipulia, tomaatti- ja jogurttikastiketta, oliivitahnaa ja focaccia-leipää. Simppelimpi annos olisi toiminut paremmin.

Ravintolan sisätilat ovat suoraan sanoen karut. Se lienee toki tarkoituskin. Ja mitä sitä sisustuksella koreilemaan, kun ideana on panostaa Suomen parhaimpaan kebbeen? Sisätilat ovat melko pienet muutenkin, mutta ulkona voi kesän suomassa lämmössä hyvin istuskella ja katsella Flemarilla käyskentelevää porukkaa.

Döner Harju on tarpeellisesti uudistanut Suomen kebabskeneä, mutta markkinoilla on tilaa muillekin yrittäjille. Ruoka on freesiä ja virkistävää – eli aivan jotain muuta, mihin on normaaleissa alan mestoissa tottunut – mutta käyntieni pohjalta annokset kaipaisivat yksinkertaistusta. Joskus vähemmän vain on enemmän.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Döner Harju
Fleminginkatu 23
00500 Helsinki
http://www.donerharju.fi/

Lumière Vin & Cuisine

Tietokilpailukysymys: mistä ravintolan nimi Lumière juontaa juurensa? Ei, se ei ole SI-järjestelmän yksikkö valaistusvoimakkuudelle. Lumièren veljekset Auguste ja Louis olivat elokuva-alan uranuurtajia 1890-luvun Ranskassa. Ja mikä olisikaan osuvampi nimi elokuvateatterissa sijaitsevalle ravintolalle? Viime vuoden syksyllä Tennispalatsin toiseen kerrokseen avasi ovensa Lumière. Tai siis varsinaisesti mitään ovia ei avattu, koska niitä ei ravintolassa ole yhtäkään. Sijaitseehan se Tennarin yhdessä nurkkauksessa, siellä liukuportaiden alla.

Herää luonnollinen kysymys, mitä herkullisen laadukasta ranskalaista arkiruokaa tarjoava ravintola tekee popparin hajuisessa ja pelikoneiden kyllästämässä viihdeympäristössä. Tällaisissa ympyröissä on totuttu ennemmin mutustelemaan pepperonipizzaslaissia tai jonottamaan pehmistä. Tai niitä jättipoppareita. Joku tietysti äkkää kysyä vastakysymyksen: miksipä ei? Niinpä. Leffateatterikansalle paikka on helposti saavutettavissa, eivätkä kaikki halua syödä epäterveellisiä herkkuja. Tietenkään ravintola ei tarjoa luomuksiaan pelkästään elokuvissa kävijöille, vaan on avoin myös ns. korkeamman kulttuurin ystäville – jos tällainen lapsellinen vastakkainasettelu sallitaan. Onhan samassa kerroksessa myös uudistettu HAM eli Helsingin taidemuseo. Johdantona kerrottakoon vielä se, että elokuvat ja leffateatterit ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Olen työskennellyt opiskeluaikanani Turun Kinopalatsissa. Silloin tuli käytyä 87 kertaa leffassa 11 kuukauden työskentelyn aikana, kun kerran ilmaiseksi pääsi. Myöhemmällä iällä on tullut neuvoteltua alan työehtosopimusta.

Palataan sitten taas asiaan. Kävin Lumièressä lounaalla. Kampin kauppakeskuksen välitön lähiympäristöhän on siitä surullista aluetta, että hyviä lounasspotteja joutuu miettimään oikein ajan kanssa. Onneksi tuli tämä ravintola mieleen. Tarjolla on erikokoisia ja erihintaisia lounassettejä, mutta itse päädyin ”Formule 2:een”, johon kuuluivat pääruoka, lisuke, jälkkäri ja tsuffe (13,5 €). Valitsin pääruoaksi Toulousen grillattua makkaraa, karamellisoitua sipulia ja dijon-kaalia, lisukkeeksi mansikka-sinihomejuustosalaattia ja jälkkäriksi polenta-sitruunakakkua vaniljatuorejuustolla. Pääruoka oli kaikessa hienostelemattomuudessaan erinomainen ja rustiikkisen rehellinen. Makupaletti oli harkittu. Raikas salaatti kävi oivasti alkupalasta laadukkaan juureen tehdyn leivän kera. Vielä kun muutaman suupalan kokoinen sitruunainen jälkiruoka osui yksiin makumieltymysteni kanssa, ei kokonaisuudesta ole varsinaisesti mitään nillitettävää.

Tarjoilija ojentaa lounasannokset suoraan vitriinistä lasipurkeissa, joista ne myös nautitaan. Nopeaa ja hauskaa. Palvelu on muutenkin ystävällistä ja homma selitetään ensikertalaiselle. Miljöö on valoisa ja avara. Isot ikkunat aukeavat Kampin hyörinään. Seuraavalla kerralla täytyy mennä ilta-aikaan ja maistella myös ravintolan itse maahantuomaa viinitarjontaa tai mennä kehutulle brunssille. Menkääpä tekin, esirippu on nostettu, s’il vous plaît.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Lumière Vin & Cuisine
Tennispalatsi 2. krs.
Salomonkatu 15
00100 Helsinki
http://www.brasserielumiere.fi/fi/etusivu/

Tony’s Deli & Tony’s Street Bar

Italialaisesta keittiöstä ponnistava Tony’s Deli on pitänyt majaansa Bulevardilla jo hyvän tovin. Paikan värikkäästä historiasta voi itse asiassa käydä lukemassa nettisivuilta. Itseäni ainakin kiinnostaa usein myös ravintolan ”tarina” ruokien ja juomien rinnalla. Kyse on kuitenkin aina kokonaisuudesta, kun käy ravintolassa.

Tony’s Delissä on tullut käytyä vuosien saatossa silloin tällöin. Aina on kuitenkin jäänyt takaraivoon kaihertamaan skidi pettymys. Ei iso, mutta sellainen, että olisiko paikalla potentiaalia väkevämpäänkin suorittamiseen. Tämä kirjoitus perustuu viimeisimpiin lounas- ja afterwork-käynteihin.

Lounaalla tarjolla on kotiruokabuffet, joka sisältää salaattipöydän, keiton, leipävalikoiman, varsinaisen pääruoan ja toki kahvin (10,20 €). Käyntikerralla pääruokana oli lasagnea. Alkusalaattipöydän valikoima ei herättänyt hurraa-huutoja, kuten karusta kuvasta voi itse kukin todeta. Tasonnostoa ei valitettavasti saatu aikaiseksi pääruoankaan kohdalla. Lasagne oli mennyt lämpöastiassa ja nälkäisten barbaarien käsissä mössöiseksi eikä makukaan ollut mieleenpainuva.

Seuraava käyntikerta osui työpäivänjälkeiseen nautiskeluhetkeen ja suuntana oli itse asiassa viime vuoden keväällä ovensa katutasoon avannut Tony’s Street Bar. Alkuun otin kesän kunniaksi lasillisen raikasta rosee-viiniä (Zenato Bardolino, 16 cl 9,20 €). Ruokapuolelta päädyimme seuralaiseni kanssa jakamaan antipastovalikoiman (35 €). Tarjoilija alkoi tilauksen jälkeen koota tiskistä erinäisiä antipastoja suurelle kolmikerroksiselle tarjoiluvadille. Hetken päästä löysimmekin edestämme mm. juustoja, kinkkua, salamia, härkää, lohta, kasviksia, perunamunakasta sekä focacciaa ja pestoa. Kokonaisuus oli sekä tyylikäs että laadukkaasti koottu. Erilaista makupalaa löytyi riittämiin. Parasta olivat yrttipaahdetut tomaatit sekä härkä. Harmittavan mauttomaksi jäi puolestaan perunamunakas, josta olen kuitenkin aina pitänyt Espanjan reissuilla todella paljon.

Tony’s Delin miljöö on kutsuva. Suuri kattoikkuna antaa valoa ja luo avaruutta ravintolaan. Katutason Street Bar oli myös viihtyisän oloinen paikka. Erityismaininnan annan informatiivisista ja hyvin tehdyistä nettisivuista. Laadukkaita nettisivuja ei voi pitää itsestäänselvyytenä vielä tänäkään päivänä. Tony’s Deli on paikkansa ansainnut Helsingin ravintolakentässä, mutta omaan mieleeni se jää edelleenkin jonkinlaisena tuhlaajapoikana.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Tony’s Deli & Tony’s Street Bar
Bulevardi 7
00120 Helsinki
http://www.tonysdeli.fi/