Roslund (Hietalahden kauppahalli)

Lihakauppa Roslundin burgeri mainitaan aina silloin, kun kiihkeästi väitellään kaupungin parhaasta hampurilaisesta. Esim. Nyt-lehden viime vuotisessa vertailussa Roslundin Rosburger sijoittui hopeasijalle. Siksipä tuote on ollut jo pitkään testattavien listallani. Hyvä tilaisuus siihen syntyi, kun City-lehden SYÖ-viikot jälleen kerran alkoivat. Niissähän ideana on se, että mukana olevissa ravintoloissa onnistuu syömään parin viikon ajan aterian kympin hintaan. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että olen jo pitkään pitänyt SYÖ-viikkoja väsähtäneenä konseptina, sillä valtaosa mukana olevista rafloista on vuodesta toiseen samoja. Valtaosa ravintoloista on myös – anteeksi nyt vaan – melko yhdentekeviä. Siksi olikin suuri ilo huomata, että Roslund oli tällä kertaa laittanut kortensa kekoon osallistumalla SYÖ-viikkojen tarpeelliseen faceliftiin.

Roslundin lihakauppa on muuten perustettu samana vuonna kun Elvis syntyi eli niinkin kauan aikaa sitten kuin vuonna 1935. Perinteinen lihakauppa on laajentanut muutama vuosi sitten toimintaansa toiseen kuluttajia ilahduttavaan bisnesmuotoon eli ravintolatoimintaan.

Perjantaina viiden aikaan pienimuotoinen väentungos odotteli ”ravintolan” ovien aukeamista. Moni tuntui ottavan kympin diilin eli tilasi juustoburgerin, niin mekin. Otimme kuitenkin burgerien lisäksi jaettavaksi myös ranskalaiset (3 €) ja aiolidipin (1 €). Burgerissa luonnollista pääroolia esitti mehuisan paksu pihvi. Kuten lihakaupalta odottaa sopii, pihvi oli ensiluokkainen paistoastetta myöten. Pihvin paksuus tosin vähän hankaloitti syömistä. Vuoden kypsytetty cheddar sekä Myrttisen suolakurkut komppasivat pihviä ja makumaailmaa hienosti. Briossisämpylä voitti mennen tullen normaalin pullamaisemman leivän. Parasta burgerissa oli kuitenkin se, mitä siinä ei ollut: mitään turhaa. Niihin muutamiin kriittisiin asioihin oli panostettu, kaikki turha oli jätetty pois. I love it! Kehujen vastapainoksi täytyy kuitenkin sanoa, että hamppari oli aika pieni. Itsessään se ei olisi nälkää vienyt, mikä lienee kuitenkin jokaisen hampurilaisen vähimmäistehtävä tässä julmassa maailmassa. Ranut ja dippi edustivat hyvää tasoa. Lisukesalaatti oli taas kerran turha.

Hietalahden kauppahalli elää uutta nousua. Erinäisiä tapahtumia järjestetään tuon tuosta. Ravintolamiljöönä Roslundin pääty ei ole kaksinen, tosin yläkerran ikkunoista on kiva ihmetellä Hietalahden elämää. Valmistuttuaan Roslundin ruoka pitää itse hakea tiskiltä. Panostus, kuten kuuluukin, on lihakauppatoiminnassa, ei niinkään ravintolan kaikkien hienouksien hallinnassa.

Roslundin kympin tarjous on muuten voimassa torstaihin saakka eli vielä ehtii iskeä hampaansa laatuburgeriin!

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Roslund
Lönnrotinkatu 34
00180 Helsinki

Izakaya Nomu

Ruotsalaisella kirjailija-juristi Jens Lapiduksella on Stockholm noir -trilogiansa ja minulla nyt Tampereen ravintolatarjontaa käsittelevä tetralogia. Neljän postauksen kokonaisuuden nimittäin avasi Pyynikin munkkikahvila, sitä seurasivat Hotelli Tornin aamiainen ja loistava burgerimesta Fabric. Nyt on aika päättää sarja Nomuun.

Yhtä varmasti kuin Tampereelta pitää aina päästä pois, on sinne myös pari kertaa vuodessa päästävä. Hassu juttu, mutta kyllähän tässä suomirokin pääkaupungissa on oma väkevä viehätysvoimansa. Tällä kertaa virallisena pontimena reissulle toimi aussikuvanveistäjä Ron Mueckin vielä loppuviikon (16.10. saakka, juoskaa!) auki oleva näyttely Sara Hildénin taidemuseossa, mutta kyllähän ne todelliset syyt pyörivät aina vahvasti myös ravintoloiden ja syömisen ympärillä.

Ron Mueck - Couple under an Umbrella | Pariskunta varjon alla

Tampereen reissun ykkösravintolaksi eli lauantai-illan kohokohdaksi valikoitui Nomu – tuo sushin jälkeisen sukupolven uljas edustaja. Oli ilahduttava todeta, että izakaya-tyyppiset ravintolat ovat saavuttaneet myös Tampereen leveyspiirin. Ravintolatyyppinähän ne edustavat japanilaista seurusteluravintolaa. Tarjolla on pieniä ja edullisia jaettavaksi tarkoitettuja annoksia. Varsinaisia alku- ja pääruokia ei ole, ja ruoat tuodaan pöytään sitä mukaan, kun ne keittiöstä valmistuvat. Meillä oli suuret odotukset Nomua kohtaan, sillä Runeberginkadulla Helsingissä operoiva Izakaya on ollut todellinen suksee!

Koska olimme juhlatuulella, päätimme investoida osan säästöistämme pullolliseen herkullista saksalaista valkoviiniä (Philipp Kuhn riesling, 41 €). Tämä helpotti myös muiden juomien valitsemista, koska nyt sitä ei tarvinnut tehdä. Ruokien valitsemisen suhteen olikin sitten vaikeampaa, sillä koko ruokalista oli täytetty toinen toistaan herkullisemman kuuloisista pikkuannoksista. Meille vinkattiin, että annoksia kannattaisi tilata 5–8 kappaletta kahdelle henkilölle. Pitkällisten tupo-neuvotteluvääntöjen lopputuloksena päädyimme kahteen Beef Tataki Bruschettaan (á 3,90 €), edamame-papuihin (5,90 €), viiteen California Maki -sushipalaseen (7,90 €), Nori Shio -ranskalaisiin (5,90 €), Tori No Teriyaki Burgeriin (10,90 €), Shake To Kinoko Foiru Yakiin eli haudutettuun loheen ja sieniin folionyytissä (10,90 €) sekä Shimofuri Gyu No Kushiyakiin eli naudanliha-paprikavartaisiin (12,90 €). Huh, kahden jälkimmäisen kohdalla menikin sitten jo kieli ja sormet lopullisesti solmuun.

Edellä mainitun kielellisen sekamelskan parasta antia edustivat sushit, vartaat ja ranut! Kaikki esimerkillistä laatutyötä. Pelkästään herkullisia vartaita olisi voinut syödä koko illan putkeen. Merileväranskalaiset ja majoneesidippi (jota pyydettiin toinenkin kuppi) olivat makuhermoja hivelevä ja kivasti kutitteleva kokonaisuus. Yllättäen pieneksi pettymykseksi muodostuivat paljon odotetut pavut, sillä niiden ulkomuoto ja makumaailma eivät vastanneet totuttua. Niitä on nimittäin tottunut riipimään hampailla kokonaisista suolalla ja voilla maustetuista paloista, nyt ne olivat helpommin syötävässä, mutta myös tylsemmässä muodossa irtonaisina jonkinlaisessa tomaattikastikkeessa. Myös makumaailma poikkesi totutusta, mutta ihan kelvollisia ne nytkin olivat. Folionyytissä lymyilleiden lohen ja sienten pohjalla oli niin maukasta lientä, että sitä varten piti pyytää erikseen tarjoilijalta lusikka. Nomun pikkuburgereita on kehuttu taajaan, mutta omani edusti ”vain” hyvää keskitasoa. Paremman söin Helsingin Izakayassa.

Nomun miljöö on riisuttu, jopa karu, mutta toisaalta kuitenkin kivan ja tyylikkään oloinen. Vaalea ja tumma lyövät onnistuneesti kättä. Ravintola on käytännössä yhtä pitkää tilaa. Baaritiski ja pieni keittiöpiste, jossa osa ruoista valmistuu, hallitsee tilaa toisella reunustalla. Tiskillä pystyy myös syömään, joten siinä on helppo tsekkailla kokkien edesottamuksia ja lohen liekitystä. Ulkoapäin ravintola ei sen sijaan houkuttele yhtään sisään. Tarjoilu oli harvinaisen ystävällistä ja aidon sydämellistä koko pitkän illan ajan.

Nomu oli täydellinen valinta lauantai-illalle. Lähes täydessä ravintolassa oli mukavasti letkeää menoa ja meininkiä. Hinnat eivät olleet liian korkealla, sillä maksoimme pari euroa päälle satasen kaikista ruoista ja pullollisesta laatuviiniä. Vahva suositus! Lounastakin on kehuttu, mutta sitä kokeilemaan on turhan pitkä matka omalta deskiltä.

Tämä kirjoitus päättää Tampereen reissua käsittelevän kirjoitussarjan. Seuraavaksi matka viekin jälleen takaisin rakkaaseen pääkaupunkiimme!

Domo arigato!

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Izakaya Nomu
Kyttälänkatu 11
33100 Tampere

Fabric Bar & Bistro

Finlaysonin ja Tampellan entiset tehdasalueet Tammerkosken yläjuoksulla ovat kiehtova ja kaunis kävelykohde Tampereen turistille. Alueet tuovat upeaa historian siipien havinaa tähän päivään. Finlaysonin tehdasalueella sijaitsee Siperian liikekeskus ja Siperian liikekeskuksessa sijaitsee useita ravintoloita, joista yksi valikoitui kohteeksemme lauantai-iltapäivän lounashetkeen – nimittäin reilun vuoden auki ollut Fabric Bar & Bistro.

Ravintola avasi ovensa vasta klo 14, mutta meillä junantuomilla ja aikaisen herätyksen uhreilla oli kurniva nälkä jo siinä vaiheessa pitkää päivää, kun paukutimme ovia varttia vaille kaksi. No, odotellessa ehti kierrellä Siperiassa ympäriinsä ja todeta, että aikamoinen paikka eikä välttämättä ihan hyvällä tavalla. Vartissa ehti myös päättää, mitä tilaisi. Talon hampurilainenhan (17,80 €) se oli molempien itsestään selvä valinta. Oivan briossisämpylän välissä oli 180 gramman täyslihapihvi, joka oli juuri parahultaisesti paistettu. Muy bien! Lisukkeina oli etikkakurkkuja, aiolia, bbq-kastiketta, cheddaria ja tietysti ne perinteiset salaatit, tomaatit ja sipulit. Burgeri toi mieleeni Treffi Pubin ja tallinnalaisen Estonian Burger Factoryn hampparit eli nyt liikuttiin aivan ylimmällä laatuasteikolla. Hampurilaisessa toimi oikeastaan kaikki: pihvi oli ensiluokkainen, briossisämpylä ilmava, mutta paistopinnaltaan rapea ja lisukkeet komppasivat mainiosti kokonaisuutta. Ylipäätään Fabricin burgeri oli todella mehevä ja muheva.

Otimme alkuun kärkinälän poistajaisiksi parmesanranskalaiset (4,80 €), jotka listan mukaan ovat suosittuja. Epäilemättä, sillä ne oli täydellisesti tehty. Parmesaania löytyi ja ranuja oli miellyttävä dipata majoneesiin. Täytyy myös kiittää hereillä ollutta tarjoilijaa, joka vinkkasi meille, että tilaamamme kaksi ranuerää olisi kenties liikaa, koska ne burgerit. Otimme vinkistä vaarin, mikä osoittautui ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi. Yksi annos oli sopiva määrä kahdelle, jotta jaksoi hotkia vielä ne varsinaiset pääruoatkin.

Fabricin interiööristä voi olla montaa mieltä. Onhan siinä jotakin hienoakin. Itselle jäi kuitenkin eniten mieleen ravintolan hämäryys. Oli nimittäin aika pimeää eikä pöydällä palanut kynttiläkään auttanut (ks. vaikka hampparikuvasta). Kahdelta iltapäivällä syysaurinko kyllä paistoi kirkkaasti ulkona, mutta se ei läpäissyt tehdasalueen muureja, etten paremmin sanoisi. Palvelu oli sujuvaa ja tehokasta – olimmehan lähestulkoon ainoat ja päivän ensimmäiset asiakkaat. Juomapuoli jäi tällä erää kokonaan testaamatta, mutta uskoisin sen olevan kunnossa.

Ruokatuote Fabricissa toimii, ainakin hampurilais- ja ranskalaisosastojen valmistuspäälliköt voivat olla huoleti. Vielä kun tuohon ynnää päälle ympäröivän tehdasalueen mielenkiintoisuuden, on Fabric ehdottomasti sen lyhyen kävelymatkan väärti, joka sinne on suoritettava aivan ydinkeskustasta. Kunhan vain muistaa varustautua otsalampulla!

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Fabric Bar & Bistro
Itäinenkatu 5-7 (Siperia)
33210 Tampere

Solo Sokos Hotel Tornin aamiainen (Tampere)

Vanhojen veturitallien historiallisiin puitteisiin avattiin pari vuotta sitten Tampereen uusi maamerkki eli jäykkänä 88 metrin korkeuteen stondaava Torni-hotelli. Sokos-hotellien Solo-konseptin mukaisesti tarjolla on keskimääräistä laadukkaampi aamiaiskokonaisuus. Ja toden totta, aamiainen edustaa todistetusti laatuasteikon ylintä kymmenystä. Harvoin olen Suomessa, tai oikeastaan missään muuallakaan maailmassa, saanut näin laadukkaista raaka-aineista koostetun aamiaisen. Laadun huomaa pienistä suurista asioista: leikkeleissä ei ole säästelty, vaan tarjolla on mm. ilmakuivattua kinkkua, lähituottajan nakit ovat kaukana jauhonakeista, maustamattoman jogurtin sekaan saa upottaa kotimaisia mustikoita niin paljon kuin sielu sietää ja pöytiin tarjoiltua kahvia löytyy niin vaalealla kuin tummalla paahtoasteella. Ja kun Tampereella ollaan, niin toki tarjolla on myös sitä maankuulua mustaa makkaraakin! Ja pitihän sitä maistaa.

Ekstrapisteet Tornin aamiainen saa sunnuntaiaukioloajoista, jotka venyvät aina puoleenpäivään saakka. Juuri näin! Voi sitä väenpaljoutta klo 11 korvilla, mutta voi sitä autuaan rauhallista aamiaishetkeä sen jälkeen, kun massat olivat hetkeä myöhemmin vetäytyneet pois häiritsemästä meidän aamiaishetkeämme. Miinusta annan oikeastaan ainoastaan omien suosikkieni eli karjalanpiirakoiden puutteesta ja siitä, että joissakin hotelleissa on mahdollista tilata omeletti haluamillaan täytteillä ilman veloitusta, mutta Torni-hotelli ei sellaista optiota suonut.

Tarjoilijat olivat aurinkoisia ja mikä merkille pantavaa, heitä oli riittävästi täyttämään tyhjiä ruokakulhoja ja vastaavasti viemään kaluttuja lautasia pois. Aamiaissali on kivan valoisa ja tyylikkään rosoisesti sisustettu.

Tampereen Torni-hotelli asemoituu mielestäni ylimpään kärkeen kategoriassa ”omalla rahalla saavutettavaa luksusta meille tavan tallaajille”.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Solo Sokos Hotel Torni Tampere
Ratapihankatu 43
33100 Tampere

Pyynikin munkkikahvila

Moni meistä ujostelee myöntää uneksivansa isoista munkeista. Pehmeistä, isoista… Okei, oli huono. Mutta hei – pakkohan se oli!

Pyynikin näkötornin munkkikahvilan tietää jokainen tamperelainen. Varmaan valtaosa on siellä käynytkin. Minäkin olen kuullut siitä, mutta rehellisesti sanoen en edes tiedä, mihin päin keskustasta pitäisi lähteä, että päätyisi Pyynikille asti. Minua, muita turisteja ja miksei tamperelaisiakin on onneksi helpottanut se tosiasia, että lähes kolmen vuoden ajan tuoretta ja herkullista munkkia on saanut myös aivan Tampereen ydinkeskustasta.

Minulla ei olisi rahkeita toimia munkkialan konsulttina, mutta tiedän kyllä mistä tykkään ja mistä en. Ja näistä munkeista todella tykkään! Tämäkään reissu Keskustorille ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen. Munkit ovat aina herkullisen tuoreita, koska ne paistetaan paikan päällä – lähes tilauksesta. Voisin kuvitella, että munkkien päivämenekki kieppuu satojen suuruusluokassa.

Tällä kertaa minulla lähti vähän mopo keulimaan, koska tilasin ylimielisesti kaksi isoa munkkia (2 € kpl). Ensimmäisen munkin jälkeen olin jo täynnä ja ison kahvin (2 €) juotuani silmäni lähtivät etsimään pussia, johon toisen munkin voisi pakata kotiinviemisiksi. Koska kotiin Helsinkiin oli verrattain pitkä matka, päätin kuitenkin ottaa härkää sarvista, tilata kylkeen Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan hedelmälimonaadia (3,5 €) ja syödä sen toisenkin munkin. Hyvin lopulta upposi – sen verran hyvää se nimittäin on!

Keskustorin munkkikahvilan tilat eivät ole viehättävimmästä päästä. Ne ovat oikeastaan aika karut ja mikä merkillepantavaa, paikka on aina täynnä. Maisematkaan eivät uskoakseni vedä vertoja isosiskolleen siellä jossakin Pyynikissä (vai Pyynikillä?). Tarjoilu oli melko nyreää. Tuote on se, minkä vuoksi täällä kuitenkin käydään kerrasta toiseen.

Tämä Pyynikin munkkikahvilaa käsittelevä kirjoitus aloittaa taannoista Tampereen reissua koskevan neliosaisen arvostelusarjan. Joten tamperelaiset ja tampereenmieliset, pysykää kuulolla!

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Pyynikin munkkikahvila
Keskustori 1
33100 Tampere

Vuoden parhaat ravintolat

Syyskuun alussa julkaisin vuosikertomuksen, jossa kävin läpi blogin ensimmäistä vuotta. Jätin tarkoituksella yksittäiset ravintoloihin kohdistuvat stoorit ja vuoden aikana kokemuspussiin kertyneiden voittajaravintoloiden paljastamisen toiseen kertaan, sillä ne ansaitsevat ehdottomasti aivan oman kirjoituksensa. Ladies and gentlemen, se tulee tässä ja nyt!

Siispä tuttuja ja tuntemattomia lukijoita ilahduttaakseni ja heidän ikiaikaista ravintolanvalintatuskaansa helpottaakseni olen tehnyt viisi voittavaa valintaa kaiken kaikkiaan neljässä olennaisessa syömiseen liittyvässä kategoriassa: lounas, afterwork, illallinen ja tietysti pizza. Siihen en sentään pystynyt, että olisin laittanut nuo järjestykseen, joten kärkiravintolat ovat satunnaisessa järjestyksessä.

Viisi parasta lounasta

 

Lounas on kategoria, josta olen kirjoittanut eniten blogikirjoituksia, yhteensä 34. Se on ymmärrettävää, koska lounaalla tulee käytyä harva se päivä. Lounas on myös verraton diili, koska sen saa tyypillisesti noin kympin käypään hintaan. Ne ovat muutenkin kivan konstailemattomia. Lounas on jonkinlainen työpäivän keskeyttävä miniloma, vaikka turhan usein lounaskeskustelut tallustelevatkin työhön liittyviä tuttuja polkuja. Reilun vuoden aikana eniten päähän humahtivat seuraavat viisi timanttista lounaspaikkaa.

OX
Ravintola tuli ja otti paikkansa Helsingin ravintolaskenen huipulta. Aivan briljantti lounashamppari. Rafla pelitti tyylipuhtaasti myös illalla.

Restaurant Penny
Jenkkien itärannikolle niiaava rafla tarjosi ylivertaista lounasta tiiviissä tilassa. Pisteet edukkaasta lounasviinistä!

Krog Roba
Boutique-hotellin ravintola tarjosi upeita ja aitoja lounasmakuja yhdessä Stadin tyylikkäimmistä ravintolamiljöistä.

Lumière Vin & Cuisine
Hektisen leffaympäristön välittömään läheisyyteen, mutta kuitenkin omaan rauhaansa sijoittuva ravintola, joka tarjosi totutusta poikkeavan ranskalaistyylisen herkullisen lounaan.

Pompier ESPA
Albertinkadun kenties tunnetumpaa sisarravintolaa herraskaisempi, mutta myös parempi lounasravintola. Simppeliä, mutta laadukasta!

Viisi parasta afterwork -mestaa

 

Afterwork on ihmiskunnan paras keksintö sitten samppanjakuplien kehittämisen. Kauas taakse jäävät internet, puhumattakaan mäntähöyrykoneesta ja ruudista. Tylsiä! Afterwork on mitä kekseliäin kokonaisuus muutenkin: se vaatii tavalla tai toisella työntekoa – toki, mutta vastapainoksi tuleekin mukavan sosiaalinen hetki ystävien parissa. Samalla luonnollisesti täytyy sammuttaa jano muutamalla lasillisella ja nälkä asiaankuuluvalla eineellä. Klassisia AW-paikkoja on Suomessa edelleen turhan niukasti tarjolla, mutta alla kuitenkin viisi paikkaa, jotka nostaisin esiin työpäivän jälkeisille arvokkaille hetkille.

Izakaya
Afterwork-skenen idästä nouseva keisari ja uusi referenssipiste. Izakayan parinkympin diili on tämän skenen ehdoton ykkösvalinta.

Soil Wine Room
Helsingin parhaat, superlaadukkaat ja herkulliset tapakset. Annoksia on muisteltu kaiholla jälkeenpäin.

Woolshed
Aussikundien rento ravintola ja leppoisa ilmapiiri kutsuvat luokseen pääsemään eroon raskaan työpäivän rasituksista. Pisteet myös mainiosta afterwork-diilistä.

Treffi Pub & Bistro
Yksi kaupungin parhaista burgereista (ellei paras!) kutsuu luokseen metromatkan päähän Herttoniemeen. Matka on vaivansa väärti. Ehdottomasti.

Naughty BRGR
Viileän rennossa ympäristössä burgerit toimivat ja jokainen löytää oman suosikkinsa listalta. Juomavalikoima on suhteellisen köykäinen, joten ilta ei venähdä vahingossa! Eipä.

Viisi ravintolaa tunnelmalliseen herkutteluun

 

Tämä kategoria on ehkä se klassisin kaikista. Tästä tulee myös eniten kysymyksiä minulle, tyyliin ”ollaan menossa syömään lauantai-iltana puolison kanssa, mitä paikkaa suosittelet?”. Kysymykseen on aina yhtä vaikea vastata. Se kun riippuu niin monesta asiasta.

Mutta kun seuraavan kerran olet viemässä vaimoasi ulos, olette menossa äijäporukassa ottamaan kaupunkia haltuun, satut haluamaan muuten vain illanviettoa syömisen merkeissä tai kun olet työreissulla Turussa tai Porvoossa, käy jossakin seuraavista ravintoloista. Ne saavat minulta laatutakuun.

Kaskis 
Kun monsieur Michelin uskaltautuu joskus ulos pääkaupungistamme, on tähti muun Suomen ykkösravintolalle taattu. Pari kertaa käyty ja aina absoluuttisen huikeaa ruokaa kivan rennolla ja jäykistelemättömällä asenteella. Se yksi naistarjoilija on muuten Suomen söpöin sitten. Ja siis muutenkin tosi hyvä työssään. Mutta muista pöytävaraus muutama kuukausi ennen reissua, ruuhkaa nimittäin on.

Pastis 
Yli vuoden takainen käynti oli samalla yksi aikuisiän parhaimpia ravintolakokemuksia. Ranskalaista taattua laatua.

Meat District
Porvoon lahja lihallisia iloja halajaville kulinaristeille. Yksi parhaimpia liha-annoksia koskaan. Tänä vuonna aion nautiskella vielä MD all in -setin, joka lienee silkkaa juhlaa alusta loppuun.

Blinilä Bystro 
Etelärannan uudehko venäläistyylinen täysosuma, joka tarjoaa slaavilaista elämäniloa ja paikan, jossa paeta arjen rasituksia.

Nokka 
Kaupungin ravintolauniversumin elegantti kiintotähti tarjoaa puhdasta ylivertaisuutta upeassa miljöössä.

Viisi parasta pizzaa!

 

Jokerina pohjalla ovat tietysti suosikkiruokani eli pizzat. Pizzat ovat silloin tällöin taivaallisia, joskus loistavia, useimmiten kohtuullisen maistuvia ja hyvin harvoin ainoastaan syötäviä. Pizzat eivät maksa paljoa ja ne käyvät erinomaisesti ravintola-annoksesta. Ei tarvita alkupaloja, ei aina edes sitä lasillista hyvää Chiantia. Pizza on globaali moniottelija, joka on maassa kuin maassa varma valinta. Seuraavissa pizzerioissa lättyihin panostetaan viimeisen päälle, minkä vuoksi lopputuote on taivaallinen.

Piece ’n’ Love 
Kaupungin paras pizza on samalla myös kenties kaikkien aikojen paras syömäni pizza. Huikea ankkapizza. Minulta valuu kuola.

Putte’s Bar & Pizza 
Funghi-pizza on edelleen timanttinen näkemys laadukkaan yksinkertaisesta pizzanpyöritysosaamisesta.

Pizzarium 
Pizzan syöminen voi olla myös nopeaa ja käydä välipalasta, kunhan maltat jättää safkaamisen pariin slaissiin. Se voi olla vaikeaa, sillä Pizzariumin pizzat ovat syntisen hyviä.

Pjazza 
Mainiota pizzaa tyylikkäässä ympäristössä.

Fornitaly 
Jollaksessa sijaitseva kesäajan navettaravintola ilman pöytiä tarjoaa aitoa italialaisten tekemää herkkua. Maaseudun rauhassa, kaukana pahasta urbanisoituneesta maailmasta.

Siinäpä teille herkkusuille valinnanvaraa eri tilanteita varten! Mitä sanotte, osuiko näkemykseni maaliin vai tuliko pahemman kerran hutilaukaus? Kaikkien sanaisen arkkunsa avanneiden kesken saatetaan arpoa ravintolalahjakortti, joten antakaahan tulla!

Ravintola Helmi

Legendan mainetta ja kunniaa jaetaan tänä päivänä turhan suurella lusikalla, mutta sellaista nimitystä voisi kenties käyttää ravintola Helmestä – siis siitä vanhasta Helmestä, joka sulki ovensa kevättalvella. 1990-luvun alussa perustettu Helmi oli Helsingin ravintolamaailman kirkkaimpia tähtiä lama-ajasta nousevassa Suomessa, kuten Helsingin Uutiset kaihoisasti kirjoitti alkuvuodesta. Helmen takana oli muun muassa sellaisia tuttuja nimiä kuin Jyrki Sukula. Nyt kuitenkin Helmessä puhaltavat uudet itämaiset tuulet, sillä tiloissa toimii japanilainen ravintola, joka tarjoaa japanilaisia ja korealaisia herkkuja. Uudella Helmellä on uudet omistajat, joten vanhan Helmen kanssa yhteistä on ainoastaan nimi ja tilat.

Vanha Helmi tuli tutuksi, mutta enemmän kuitenkin aina ruokiensa kuin biletyksen kautta. Nyt olimme testaamassa uudestisyntynyttä Helmeä kautta aikain ensimmäisellä Offerilla-diilillämme. Sillä sai Tsubaki-menuja (58 €) kaksi yhden hinnalla.

Aivan alkajaisiksi tilasin sakea, tuota japanilaista riisistä valmistettua alkoholia. Minulle ei ole koskaan päässyt syntymään erityistä suhdetta tähän yleensä lämpöisenä tarjoiltavaan juomaan, eikä se tämänkään lyhyen yhteiselon jälkeen muuttunut. Ensimmäinen alkuruoka oli jotakin epämääräistä, mutta hyvänmakuista. Muutenkaan tarjoilijoiden hiljaa suomeksi tai englanniksi lausutuista ruoka-annosesittelyistä ei useinkaan saanut selvää. Epämääräisen, mutta kuitenkin hyvän annoksen jälkeen pöytään kiikutettiin kolme sashimia: katkarapua, lohta ja mustekalaa. Ei mitään erityistä. Seuraavaksi tarjoiltu äyriäisistä ja sienistä koostettu Dobin-keitto oli jälleen aikamoinen kuriositeetti: pelkkää lientä, jota kaadettiin kannusta pienen pienelle lautaselle! Mutta oli se ihan maukasta.

Sake Tataki oli puolestaan floppi. Hiillostettu lohi luonnollisesti vielä menetteli, mutta mikään muu ei. Tomaatti oli hitusen raakaa ja tofusta en ole koskaan välittänyt. Sitä oli sitä paitsi vaikea syödä puikoilla, kun se mureni kosketuksesta. Tempura No Moriawase oli annos friteerattua jättikatkarapua, mustekalaa ja vihanneksia. Annos voitti edellisen, mutta mitään makujen kimaraa tästäkään ei saatu aikaiseksi. Jäljellä oli vielä pääruoka eli härkää kivilevyllä. Annos olikin illan ykkönen. Liha oli erinomaista ja levyn pohjalla sihisevä kastike erittäin maukasta. Lihaa ja vihanneksia oli miellyttävää dipata siihen. Illan jokeri tulikin sitten pääruoan jälkeen: keitettyä riisiä lohen mädillä. Minä tykkäsin, vaimo ei. Sain siis kaksi annosta syödäkseni. Aika oudoltahan näytti lämpimän riisin ja mädin yhdistäminen, mutta mikäs siinä, jos makumaailma toimii!

Olen aina ollut sitä mieltä, että aasialaisten ruokien heikkous on jälkiruoat. Uskoisin muidenkin sokerihuurrettujen länsimaalaisten olevan samaa mieltä. Nyt jälkiruokana ollut vihreätee-pannacotta oli kuitenkin ihan mukiinmenevä loppusointu illalle: raikas ja erilainen.

Uuden Helmen yläkerran miljööstä on tehty tyypillisen japanilainen, aina sitä pelottavaa kättä liikuttavaa sähkökissaa myöten. Sisustus oli kenties vähän tekemällä tehty, mutta ei siitä sinänsä pahaa sanottavaa ole. Fengshuit olivat varmaan ns. kohdillaan. Tarjoilu oli ystävällistä, mutta varsinkin loppua kohden kohtuuttoman hidasta. En kaipaa BW-ravintoloiden Boltmaista nopeutta, mutta rajansa kaikella. Helmen ruoka tasapainotteli pettymyksen ja tasapaksuisen esityksen iljanteisessa juoksuhiekassa. Diilinkään avulla hinta-laatusuhde ei noussut juurikaan positiivisuuden puolelle.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Ravintola Helmi
Eerikinkatu 14
00100 Helsinki

Manhattan Steak House

Esplanadin Manhattan Steak Housessa on tullut käytyä vuosittain jo useamman vuoden ajan. Syynä tällaiseen orjalliseen käyttäytymiseen on yksinkertainen: Cityshopparilla saa oman valintansa mukaiset 200 gramman naudan ulkofileepihvit kaksi yhden hinnalla. Hyvä diili!

Vaikka kohtuullisen aikajanan päässä menneisyydessä on aikakausi, jolloin ulkona syöminen tarkoitti pippuripihvin tilaamista, tulee edelleen tänäkin päivänä eteemme hetkiä, jolloin ihminen haluaa – jopa tarvitsee – kunnon pihvin. Eikä siinä ole mitään pahaa. Tällöin mm. Manhattan Steak Housen ovi käy. Ravintolassa on toki tarjolla muutakin kuin pihvejä, mutta niinhän se on, että sitä otetaan, mihin ravintolan nimessäkin viitataan. Ei steak houseen mennä salaatille tai spagetti bologneselle. Nomen est omen.

Nauttimani aurajuustohärkäpihvi (listahinta 27,90 €, diilillä siis käytännössä puoleen hintaan) tarjoiltiin marinoidun sipulin ja aurajuuston kanssa, kyljessään herkkusieni-kermakastiketta. Lisukkeeksi otin normiranskalaisten sijasta valkosipuliperunoita. Annos oli jo tullessaan mehevän näköinen. Perunat tarjoiltiin omalla lautasellaan. Pihvi edusti hyvää laatutasoa, jota lisukkeet kastikkeineen komppasivat oivasti. Valkosipuliperunoissa oli valkosipulin suhteen sniiduiltu, mikä on toisaalta ymmärrettävää, mutta harmillista. Annos oli täyttävä, kuten pihviannoksen kuuluukin olla. Alkuun tuodut valkosipulileivät toimivat mainiosti ruokahalun herättäjinä.

Tarjoilu oli miellyttävää alusta loppuun, mutta ravintolan miljöö ei omaan silmään istu kovin kivasti. Parhaat paikat ravintolassa ovat luonnollisesti ikkunapöydät, joista voi pihvin leikkaamisen lomassa katsella kiireisten helsinkiläisten kilpakävelyä ja turistien rauhallisempaa käyskentelyä Espan loppukesän auringonpaisteessa.

Manhattan Steak House on viime aikoina ollut enemmän julkisuudessa omistajiensa veronkierrosta ja verorikoksista kuin pihveistään, mutta syyskuun alun uutiset kertovat, että ravintolaketju on siirtynyt perheessä seuraavalle sukupolvelle ja ravintolatoiminta on jälleen terveellä pohjalla. Hyvä niin, sillä keskeisellä paikalla sijaitsevalle hyvälle pihviravintolalle on aina paikkansa!

Ruoka

Kokemus

HInta-laatu

Manhattan Steak House
Eteläesplanadi 24
00100 Helsinki

Oatz (6K Food Market, Kampin kauppakeskus)

Kampin kauppakeskukseen avattiin juhannuksen alla uudenlainen ravintolakonsepti, joka tarjoaa kuuden eri keittiön luomuksia ruokailijoille yhdessä ja samassa tilassa. 6K Food Market -nimeä kantavan konseptin takana on joukko suomalaisen katuruokakulttuurin edelläkävijöitä. 6K:ssa operoivat Street Gastro, Kimchi Wagon, Oatz, BBQ on Wheels, Mad Wok sekä Fisu & Ranet. Kaukana menneisyydessä siintävät siis ne ajat, kun porukka päätti – kuten Antti Rinne sanoisi – ja loput mököttivät. Enää ei tarvitse käydä henkistä sapelien kalistelua ruokapaikan valinnasta, koska nyt jokaiselle löytyy varmasti syötävää. Kuulostaa hyvältä ja tämän päivän vaatimusten mukaiselta, joten herääkin kysymys: miksi vasta nyt?

Nyhtökaura on asia ja sana, joka on ollut paljon ihmisten huulilla viimeisen vuoden ajan. Eikä ilmeisesti ihan syyttä, sillä sille on ehditty jo sovittamaan niin sika-nautajauhelihan manttelinperijän roolia kuin uuden Nokiankin viittaa hentoisille harteilleen. Jostainhan sen talouskasvun on lähdettävä liikkeelle! Juuri kun opimme vaatimaan ruokavankkurista nyhtöpossua, tuli jo nyhtökaura. Mikä se nyhtökaura sitten on? Niinpä, hyvä kysymys, koska ainakin vastauksia on kosolti. Riippuen eri lähteistä nyhtökaura on:

•    mullistava uutuus lautasellasi, joka ei sisällä soijaa eikä vehnää, sillä nyhtökaura koostuu kaurasta ja palkokasveista
•    kasviproteiini-innovaatio
•    suomalaisinnovaatio, joka on kaurasta ja pavusta kehitettyä täydellistä proteiinia
•    arjen lihatuotteille kehitetty vegaaninen haastaja
•    innovaatio, joka tarjoaa ekologisempaa ja eettisesti kestävämpää tapaa selvitä arjen ruoanlaitosta.

Annetuista määritelmistä voi mielestäni tehdä kaksi johtopäätöstä:

1.    Nyhtökaura on vaikka ja mitä – sitä on vaikea selittää lyhyesti
2.    Nyhtökauralle on asetettu varsin suuria odotuksia.

Palataan asiaan ja tähän hetkeen. Kaveriporukalla olimme valinneet työpäivän jälkeiseksi ruokailupaikaksemme Kampin 6K:n. Vaikka veri olisi vetänyt Mad Wokin wokkien pariin, ajattelin edes hypetyksen tässä vaiheessa (myönnän, en ole early adopter) maistaa nyhtökauraa – siksi valintani kohdistui Oatziin. Lyhyeltä listalta valitsin grillatun rieskan nyhtökauralla (10 €). Nyhtökaura oli maustettu timjamilla ja mukana leivän päällä oli myös metsäsieniä. Rieskan vieressä oli pieni salaatti- ja raastekasa.

Jos rehellisiä ollaan, niin odotukseni eivät olleet kaiken maailman mauttomien soijaviritysten, saatanallisten seitanyritelmien ja tofuhirvitysten jälkeen kovinkaan korkealla. Kokeilunhalu edellä oltiin kuitenkin liikenteessä. Tässä mielessä en pettynyt kovinkaan pahasti, kun huomasin, että itse nyhtökaura ei maistunut miltään. Koostumus oli kivasti lihamainen, mutta makua ei ollut nimeksikään. Sienet olivat ihan hyviä. Salaattilisuke oli tyhjänpäiväinen ja mauton sekin. Mauttomuus kuvaileekin ylipäätään koko annosta parhaiten. Se on vähän sääli. Ymmärrän, että nyhtökauralla on valtavasti potentiaalia, kun sillä on mm. globaalit ympäristö- ja terveystrendit takanaan, mutta pitäähän itse tuotteenkin joltain maistua, eikö vain?

6K on toimiva konsepti ja uskon senkaltaisten raflakokonaisuuksien menestyvän jatkossakin ja jopa luovan jonkinlaisen uuden normaalin esim. kauppakeskusten ravintolamaailmoihin. Vaikka Food Marketin miljöö on kivan rouhea, ei se kuitenkaan ole kovin viihtyisä. Espoon bussien lähtölaitureita tuijottaessa ei kai oikein koskaan voi olla? Kaikesta huolimatta toivotan menestystä niin Oatzille, 6K:lle kuin nyhtökaurallekin!

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

6K Foodmarket
Kauppakeskus Kamppi, E-taso
00100 Helsinki