Lönkka

SYÖ-viikot ovat taas täällä, vaikka eihän edellisistäkään ole vierähtänyt kuin pari kuukautta. Tämänkertaisten viikkojen ykköspoimintani oli Lönkka: puolitoistavuotias ruoka- ja juomaravintola Lönnrotinkadulla, aivan siinä Naughty BRGR:n naapurissa.

Kympin hintaan tarjolla on joko latva-artisokkarisottoa tai piadina-leipää, jossa täytteenä oluessa ylikypsäksi haudutettua kanaa. Seuralaiseni otti risoton, itse päädyin pitkällisen pohdinnan jälkeen leipäseen. Mutta sitä ennen alkupalat! Valitsin Chipirones & Pimiento (8 €) -alkuruoan, joka koostui rapeasta mustekalasta, pimientos de padron -paprikoista, aiolista sekä sitruunasta. Annos oli erilaisuudessaan aika hurmaava. Mustekalaa tulee syötyä melko harvoin. Annoksen mustekala voitti ”klassiset” mustekalarenkaat mennen tullen. Ne ja takuuvarmat paprikat yhdessä aiolin kera muodostivat onnistuneen yhdistelmän. Seuralaisen vihersalaatti (5 €) oli puolestaan raikas avaus.

Piadina on italialainen katuruokatyylinen leipänen, jonka sisällä voi olla melkeinpä mitä vain. Lönkan versiossa oli tosiaan ylikypsäksi haudutettua kanaa sekä juustoa, tomaattikastiketta ja rucolaa, päällä balsamicoa. Leipä oli paistettu rapeaksi. Kokonaisuus oli muhkea ja maukas, jopa niin, että se pääsi yllättämään positiivisesti. Seuralaiseni luonnehti latva-artisokkarisottoaan parmesaanin ja pinaatin kera shakespearelaisittain ”hyväksi”.

Tilava paikka jakautuu ruoka- ja baaripuoleen. Baaripuolen houkutuksena on olutseinä eli seinä, jossa olutvalikoimaa esitellään useiden pullojen voimin. Toisen yksityiskohdan muodostaa pyöräilevä Kalevalan kokoaja Elias Lönnrot. Kolmas silmään osuva yksityiskohta ovat erilaiset valaisimet, jotka ilostuttavat ruokailijoita. Neljänneksi voi vielä mainita hauskat uudesti muodoillut viinipullot, joita käytetään nykyisin vedentarjoilussa. Tila on muuten vahvasti ruskeasävytteinen. Palvelu oli sujuvaa ja ystävällistä.

Ensivierailu Lönkkaan oli positiivinen kokemus. Lönnrotinkatu alkaa olla kohtuullisen mielenkiintoinen ravintolatarjonnan suhteen!

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Lönkka
Lönnrotinkatu 11
00120 Helsinki

White Lady

Perinteiset kortteliravintolat tuppaavat jäädä huomiotta, kun ravintolakävijöiden katse viistää vain uutuuksien korkeudella. Into kovana sitä itsekin tsekkailee virkeitä tulokkaita, mutta aina välillä katse olisi syytä kääntää ikähaarukan yläpäähän, sillä klassisia ja pitkään ikään ehtineitä ravintoloita ei ole liiaksi. Ehkä siihen on myös joku hyvä syy, miksi ravintola on ehtinyt kypsään ikään?

White Ladyn tarina alkaa täsmälleen samana päivänä kuin Yhdistynyt kuningaskunta palautti Helgolandin saaren Saksan liittotasavallalle. Mielenkiintoista. Ja vuosi on siis sama kuin se, jolloin Suomi sai hetken aikaa paistatella koko maailman päivänvalossa kesäolympialaisten järjestäjänä. Iso asuintalo, jossa White Ladykin sijaitsee, rakennettiin sodasta palanneille lotille ja heidän perheilleen. Ravintolatoimintaa pyörittivät naiset ja mikä tuohon aikaan oli poikkeuksellista, naisia myös hyväksyttiin ravintolaan ilman herraseuraa.

Lounasaikaan White Ladyssa on tarjolla paria eri komboa, mutta oma taktiikkani myötäilee lähes aina ns. high end -vaihtoehtoa eli koko settiä. Se irtoaa 13 euron hintaan. Lounas pitää sisällään salaattipöydän, päivän keiton ja leipää, kotiruokatyylistä pääruokaa sekä päätteeksi pienen jälkiruoan ja kahvin.

Olen käynyt White Ladyssa muutamaan otteeseen. Alkusalaattipöytä on yllättänyt runsaudellaan ja kivan erikoisilla raaka-aineillaan. Olen kokeillut mm. marinoitua broiskua, chorizotyylisiä makkaroita, pastasalaattia, fetaa ja muita juustoja, kapriksia, minipaprikoita, marinoituja sieniä, marinoitua sipulia ja kananmunaa. Alkusalaatista on saanut aina koottua oikein pätevän lounasstartin. Keittoakin olen maistanut. Kantarellikeiton maku jäi kuitenkin vähän lussuksi, jotenkin odotin maistuvampaa lopputulosta. Siskonmakkarakeitto oli perushyvää. Pääruokana olen syönyt mm. possunfileetä, kasviksia ja perunaa, lihapullia, muusia ja kasviksia sekä lohta pastalla. Possu oli maukkaan kastikkeen kera oivallista, mutta kasvikset ja perunat jäivät täydellisiksi statisteiksi annoksessa. Ne olisi pitänyt jättää tarjoilukippoihinsa. Peruna oli jopa pahasti jäähtynyttä. Jauhelihapullat olivat tasoa ok, kuten myös kastike, muusi ja kasvikset. Lohi oli syötävää, mutta pasta jäähtynyttä, kuivunutta ja mautonta. Jälkiruokana on ollut marjarahkaa sekä viimeisimmällä kerralla rikkaita ritareita kermavaahdon ja mansikkahillon kera. Rahka on ollut ihan kivaa, mutta niitä rikkaita ritareita on syönyt enemmän kuin mielellään! On aina kiva päättää työmiehen ”kolmen ruokalajin lounas” siihen kolmanteen ruokalajiin.

Meininki White Ladyssa on tuttavallista. Maksun sai valintansa mukaan hoitaa etu- tai jälkikäteen. Osa eri pöytien seurueista jopa spontaanisti ryhtyi keskustelemaan keskenään, mitä voidaan pitää suomalaiseen elämänmenoon tottuneena erikoisena, mutta toki sinänsä ilahduttavana yksityiskohtana. Ruotsiakin kuulee, kuten myös englantia. Miljöö on riitasointuinen, outo ja vanhahtava. Sisustus on yhdistelmä irrallisia ja toisiinsa liittymättömiä elementtejä ja värejä. Leikkinurkkaus on varmaan lapsellisille kiva, mutta nykypäivän ravintoloissa perin harvinainen. White Lady yrittää tarjota kaikille kaikkea, mutta kuten tiedetään, ne yritykset eivät yleensä pääty kovin hyvin.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

White Lady
Mannerheimintie 93
00270 Helsinki

Brasserie Kämp

Hotelli Kämp ja sen ravintola Brasserie Kämp ovat instituutioita. Hotelli on Suomen ykkönen, ravintola ei aivan. Juhlimme hääpäiväämme Kämpin arvokkaissa maisemissa, sillä meitä oli muistettu lahjakortilla, joka oikeutti kolmen ruokalajin illallismenuihin (á 42 €). Kosteimmissa unelmissamme saatoimme kuvitella harhaisesti, että saisimme valita ruoat listalta itse. Totuus oli kuitenkin toinen, sillä selvisi, että lahjakortti oikeutti päivän menuun. Pettymykset muuttuivat sarjatuleksi, kun päivän menu paljastui ei-niin-vakuuttavaksi listalta silmäiltynä. Tuhat tulimmaista sentään! No, onneksi kirjastobaarin puolella nautittu herkullinen Negroni (15 €) hillitsi lievää alakuloa.

Saimme alkajaisiksi leipävadin, jossa oli traditionaalisesti vaaleaa ja tummaa voin kera. Nälkäisenä leivät tekivät tehtävänsä, mutta kymmeniä kertoja vastaan on tullut kiehtovampiakin leipälajitelmia. Varsinainen alkupala oli endiiviä, sinihomejuustoa, päärynähilloketta ja pekonia. Annos tavoitteli ehtaa eleganssia, mutta ei sitä koskaan tavoittanut. Vaikka juusto ja hilloke pelasivat hyvin yhteen, oli lopputulos varsin tylsä.

Pääruokana saimme haukiterriiniä hummerikastikkeella, katkarapuja ja fenkolia. En kuunaan itse valitsisi haukiterriiniä. Terriini on aina ollut mitäänsanomatonta ja mautonta, turhaa. Siksi yllätyin siitä, että annos oli kohtuullisen onnistunut. Se tosin ei johtunut tyhjänpäiväisestä haukiterriinistä, vaan oivallisista katkaravuista, joita löytyi annoksesta verrattain paljon. Jälkiruoaksi saimme listan mukaan Paris Brest, praliinikreemiä. Annos paljastui kutakuinkin rapeapintaiseksi tuulihatuksi, jonka sisällä oli kreemiä ja päällä suklaajäätelöä sekä pari marjaa. Monipuolinen annos oli makujen sekamelska, mutta ei suinkaan toivoton tapaus. Tuulihattu oli kiva yhdistelmä rapeaa pintaa ja pehmeää kreemiä. Annos ei kuitenkaan noussut klassikoiden joukkoon, vaan sen pystyi unohtamaan pian syömisen jälkeen.

Ravintolan tarjoilu toimi ilman moitteita ollen huomioivaa sekä ystävällistä. Kämpin miljöö on arvokkaan oloinen. Sisustuksesta löytyy kristallikruunuja, peilejä, pylväitä ja tietysti näkymät Espalle.

Koreista puitteista ja välittävästä palvelusta huolimatta kokeilemamme päivän menu ei vakuuttanut meitä. Ehkä ruokien suhteen meillä kävi vain huono flaksi? Siltikin karu totuus on se, että seuraava käyntikerta Brasserie Kämpiin jää jonnekin Kristillisdemokraattien hallitusvastuun ja Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen EM-kisoihin pääsyn hujakoille.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Brasserie Kämp
Pohjoisesplanadi 29
00100 Helsinki

Poompui B’staurant

Poompui on Kurvissa sijaitsevan Pinto B’staurantin pikkusisko. Tai jos kokoja ruvetaan vertailemaan niin paremminkin isosisko, sillä asiakaspaikkoja on noin kolminkertainen määrä Pintoon nähden. No, joka tapauksessa taustaomistus ravintoloilla on sama. Thaimaalaista ruokaa löytää lähitienoolta muutenkin hyvin. Pinton lisäksi on tullut testattua esimerkiksi Thai Street Food.

Olen käynyt pariin otteeseen Poompuissa lounaalla. Lounasannokset (10,50 €), joita on kolmea erilaista, vaihtelevat päivittäin, mutta pääraaka-aineeksi voi valita esim. jättikatkarapuja, tofua, kanaa tai naudanlihaa. Settiin kuuluvat myös vegaaninen salaattipöytä sekä kahvi ja keksiä. Alkusalaatit ovat olleet konstailemattomia. Ensimmäisen käyntikerran kimchi yllätti pelkästään sillä, että sitä oli tarjolla. Itsetehdyt kastikkeet ovat toimineet kivasti. Salaatit tunnistaa Pinton hengenheimolaisiksi. Ne ovat simppeleitä, mutta niissä on aina jokin juttu.

En ole pistänyt muistiin testaamieni pääruokien nimiä, enkä voi väittää tuntevani thaikeittiötä niin hyvin, että tunnistaisin ruoat vain kuvien perusteella. Molemmissa lounasannoksissa oli joka tapauksessa keittopohjan lisäksi nuudeleita, vihanneksia ja chiliä. Ensimmäisessä annoksessa pääraaka-aineena oli rapuja, toisessa naudanlihaa. Edellinen annos toimi kaikin puolin jälkimmäistä paremmin. Keittoliemi ei ole ollut erityisen maukasta, mutta chilipotkua on löytynyt senkin edestä. Jura-keittimestä tuleva kahvi keksin kera antaa sekin potkua loppupäivän aherrukseen.

Sisustus Poompuissa on vaalean valoisa, avara ja freesi. Seinillä on kohtuullisesti, mutta ei mauttoman paljon, erilaista thaihenkistä taidetta. Isossa tilassa vapaita pöytiä on aina löytynyt, mikä ilahduttaa entistä Pinton ovensuussa ympäripyörähtäjää. Tarjoilu on pelannut ystävälliseen ja nauravaiseen tyyliin.

Siskoksia on vertailtu maailmansivu. Poompuikin vertautuu siskoonsa Pintoon. Käytyäni pari kertaa molemmissa julistan Pinton piirun verran paremmaksi ruokatuotteen puolesta. Miljööltään taas Poompui vie pidemmän korren.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Poompui B'staurant
Hämeentie 28

00530 Helsinki

 

Maneerat

En ollut kuullut thaimaalaista ruokaa tarjoavasta Maneeratista ennen kuin paikallinen kaverini ehdotti sitä lauantai-iltapäivän lounaskohteeksi. Olimme itse asiassa heti klo 12 aukeamisen jälkeen mestoilla, mikä paljastui peliliikkeeksi, sillä ravintola oli täynnä varauksia kutakuinkin puoli kahdesta eteenpäin. Lupasimme saada syömingit valmiiksi ennen sitä.

Ruokavalintaa ei ollut tehty helpoksi, sillä alkuruokia ja erilaisia pääruokia keittoineen ja wokkeineen oli nelisenkymmentä. Väkevänä nuudelinrakastajana päädyin Maneeratin paistettuihin nuudeleihin naudanlihalla (13 €). Lyhyen odottelun jälkeen eteeni tuotiin mojova keko nuudelia, vihanneksia ja lihaa. Lautasen reunat oli täytetty pikkukipoilla, joista löytyi limetinlohko, pähkinämurskaa sekä chiliä. Viimeiseen en koskenut edes sillä kuuluisalla pitkällä tikulla. Sen sijaan pähkinämurska toi kivasti makua ja purutuntumaa annokseen. Itse annos oli erinomaisen makoisa ja muhkea. Nuudelit olivat herkullisia, liha keskimääräistä laadukkaampaa ja niin kovin maukasta. Annos oli kaiken kaikkiaan erittäin hyvä ja tasapainoinen. Fyysinenkin se oli. Ei jäänyt nälkä nimittäin.

Maneeratin palvelu oli poikkeuksellisen ystävällistä. Henkilökunnan tausta on kohdemaassa. Ruoasta käytiin kesken syömisen kysymässä fiiliksiä – hyvää oli, kiitos vain. Ravintolan tilat ovat pienet, pöytiä on vain muutama. Miljöö on valoisa. Thaitilpehööriä on seinillä kohtuullinen määrä. Thaimaan kuningas valvoi arvokkaana suomalaisten syömistä.

Maneerat yllätti minut täydellisesti. Se tuli puskista ja saavutti annoksellaan täydet pisteet. Turkulaiset: teillä on hallussa helmi, olkaa siitä ylpeitä. Vastaavaa ei ole tullut vastaan edes Helsingissä. Kokeiltu on.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Maneerat
Käsityöläiskatu 1
20100 Turku

Kaskis

Turkulainen ravintola Kaskis on suomalaisen ravintolakentän kohutuin ja kiitetyin ravintolatulokas viimeisten vuosien aikana. Se on saavuttanut klassikon aseman kenties nopeammin kuin mikään muu ravintola Suomen ravintolahistoriassa. Nelisen vuotta sitten auennut Kaskis pokkasi tänä vuonna viimeisimmän palkintonsa, kun sille myönnettiin Suomen Gastronomien Seuran Vuoden ravintola -tunnustus. Palkintoperustelut nojasivat pitkälti herkulliseen ruokaan ja laadukkaaseen palveluun.

Olen käynyt Kaskiksessa kolmesti sen olemassaolon aikana. Meikäläiselle Kaskis on Suomen paras ravintola. Sen vahvuus on monipuolisuus: 1) hurmaavan leikkisä, mutta ehdottoman harkittu ja laadukas ruokatuote, 2) nuorekkaan konstailematon ja rento, mutta asiantunteva palvelu ja 3) timanttinen hinta-laatusuhde. Ylipäätään Kaskiksessa fiilis on jollakin oudolla tavalla maaginen. Puheensorina täyttää kompaktin tilan. Niin, tilat ovat pienet ja pöydät ovat niin lähellä toisiaan, että se lähentelee jo ärsyttävyyden rajapintaa. Tarjoilijat ja kokit sukkuloivat pienessä tilassa ja yrittävät olla törmäämättä toisiinsa. Sisustukseen ei juuri ole panostettu. Mutta jotakin siinä fiiliksessä kuitenkin on. Ehkä se kumpuaa siitä, että ravintolaan on vaikea päästä – niin suosittu se on. Kun ravintolassa vihdoin ollaan, niin kuulutaan edes hetken verran eksklusiiviseen ”Kaskis-perheeseen”. Herkkää.

Kuten mikä tahansa onnistunut ilta, niin myös ilta Kaskiksessa alkoi kohdallani gin tonicilla (10 €). Drinkin pohja luotiin – ei Napuella – vaan itämaisesti maustetulla Opihr-ginillä. Suomalaisen tonicin lisäksi juomasta löytyi myös reilusti inkivääriä. Viimeinen silaus annettiin rosmariinin oksasta. Kiehtova avaus!

Kaskis on sitten viime kerran yksinkertaistanut ruokalistaansa. Tarjolla on joko neljän (55 €) tai kuuden (66 €) ruokalajin kokonaisuuksia. Koska olimme tulleet kaukaa etelästä, oli selvää valita isompi setti. Se täytyy vielä todeta, että annoksia ei löydy netistä eikä niitä ole kirjallisessa muodossa myöskään ravintolassa. Annokset kyllä esitellään pöytään tuotaessa esimerkillisesti ja kivasti pilke silmäkulmassa, mutta se suotakoon anteeksi, jos osa makukimaran yksityiskohdista on jäänyt Turku-Helsinki -moottoritielle.

Keittiön tervehdyksenä saimme silakkatartaria ja punasipulia. On aina miellyttävää, kun keittiö muistaa asiakkaitaan. Tämän tason paikoissa se on toki oletus. Suupala oli raikas. Pöytään tuotiin myös leipää fenkolivoin kera. Leipä oli maukasta ja kaukaa viisaasti sitä tuotiin vain yksi siivu ruokailijaa kohden.

Kuuden ruokalajin pelin avasi savustettu siika. Siika oli paistettu oivalliseksi ja sen maku oli erinomainen. Hienostunut annos nostatti odotuksia tulevaan. Seuraava annos olikin makujen puolesta kenties illan paras, mutta luoja paratkoon, on vaikea muistaa mitä kaikkea siinä oli. Siitä löytyi ainakin maa-artisokkaa, perunaa, savustettua hauenmätiä ja munankeltuaista kanaliemessä. Kaikesta tästä oli aikaansaatu moniulotteinen, täydellisyyden likiarvoa hipova mestariteos. Kolmas alkuruoka oli taattua Kaskista. Perunaletun alla oli porotartaria poronsydämestä ja sisäpaistista. Myös punajuurta ja puolukkaa löytyi. Sienikreemi kruunasi kokonaisuuden. Liha oli hekumallisen herkullista, kuin suoraan poron sydämestä riivittyä. Anteeksi. Perunalettu ja sienikreemi jäivät vain vaivoin kakkoseksi, sillä nekin olivat erinomaisia.

Illan ensimmäinen pääruoka oli haudutettua kuhaa rinnallaan juuriselleritaco, jonka sisältä löytyi ainakin lehtikaalia, varsiselleriä ja hasselpähkinää. Herkän kuhan maku joutui koville lisukkeiden rinnalla. Tasapaino säilyi silti sopuisana, mutta annos jäi vaaksan mitan illan parhaimmistosta. Tässä vaiheessa vaimoni toivoi jo siirtymistä jälkiruokiin, sen verran tuhtia ja täyttävää oli tarjonta ollut, mutta minäpä tiesin enemmän! Olin kuullut ravintolan jostakin nurkasta taikasanat: naudan sisäfilettä. Jes, sitä! Näin ollen ei ollut yllätys, kun saimme eteemme illan toisen pääruoan: paahdettua naudan sisäfileetä luuydinkastikkeella ja häränhäntä-wontonilla. Sisäfile toimi sillä tavoin kuin laadukkaasti tehdyn sisin pitääkin toimia eli vakuuttavasti, mutta annoksen yllättäjä oli piskuinen wonton, jonka häränhäntätäyte oli ihastuttava. Luuydinkastike oli myös nautinnollista.

Onneksi länsimaalainen tiede on todistanut meille oman elämämme hedonisteille, että jälkiruokavatsa on eri vatsa. Sen vuoksi jälkiruokaa jaksaa aina, vaikka muuten tekisi tiukkaa. Jälkiruoaksi saimme mallaskakkua, rommirusinajäätelöä, rommiin säilöttyjä marjoja ja tippaleipää. Mallaskakku oli Kaskiksen tyylin, mutta ei minun suuni, mukainen valinta. Myöskään tippaleipä ei ole ikinä kolahtanut. Jälkiruoka jäikin harvinaiseksi epäonnistumiseksi meikäläisen kirjanpidossa, mutta ei silti kyennyt uhkaamaan täyttä arvosanaa. Laskun maksamisen yhteydessä eteemme tuotiin vielä ”dominokeksit” tyrnitäytteellä. Tyrni maistui, mutta ”dominojen” makumaailmaan ei päästy, tuskin edes tavoiteltiin. Se oli kaunis ja hauska päätös joka tapauksessa jälleen kerran upealle illalle.

Kaskis on saanut kosolti tunnustusta, mutta Michelin-tähtikin sille ehdottomasti kuuluisi. Kolme tähteä olisi kenties liioittelua, mutta toisaalta Kaskis on jo nyt oman matkansa arvoinen. Mekin teimme varta vasten päiväretken Turkuun Kaskiksen takia. Ravintolalla on edelleen pysyvä paikka sydämessäni.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Kaskis
Kaskenkatu 6 A
20700 Turku

Hieta

Ravintola Hieta aukesi kovan mekkalan saattelemana viime vuoden huhtikuussa. Syynä mekastukseen oli tiloissa pitkään operoineen merimiessaluuna-Salven häätö taloyhtiön ukaasilla vain kivenheiton matkan päähän entisistä tiloistaan. Tilalle tuli Hieta. Any publicity is good publicity, right? Kortteliravintolaksi itseään tituleeraava Hieta haluaa olla edeltäjäänsä fiinimpi, mutta ei tärkeilevä. Salvessa ei tullut ikinä käytyä – ehkä naamani ei ole riittävän ahavoitunut ja ihoni tarpeeksi parkkiintunut – mutta kävimme testaamassa Hietan juhlapäivän kunniaksi.

Ruokalista sisältää pari menuvaihtoehtoa, alkuruoat, pääruoat, klassikot sekä jälkkärit. Pähkäilyä avittamaan tilasimme lasilliset cavaa (8 €), jotka paljastuivat raikkaaksi tuulahdukseksi talven viiman keskellä. Olemme vaimoni kanssa usein päätyneet siihen näkemykseen, että useimmissa ravintoloissa alkupalalista vaikuttaa jumalaisemmalta kuin pääruoat. Tällä kertaa uskalsimme toimia tämän vietin pohjalta, sillä valitsimme konservatiivisen alkuruoka + pääruoka -setin sijasta molemmille kolme alkuruokaa: maa-artisokkaa hapanruistaikinassa ja ruskeavoimajoneesia (9 €), luomucharolaistartaria ja sinappidressingiä (16 €) sekä pikkublinit ja päivän mätiä (19 €).

Maa-artisokka oli maistuva aloitus, mutta ei räjäyttänyt tajuntaa. Tummasävytteistä annosta piristivät tyrnit. Tartar oli varsinkin ulkonäöllisesti, mutta myös makumaailmaltaan samankaltainen kuin illan aloitusannos. Siitäkin nimittäin löytyi maa-artisokkaa ja tyrniä. Rehujen, artisokkien ja tyrnien alta löytyi kuitenkin myös laadukasta lihaa tekemään annoksesta osuvan. Blinit saivat esittää illallisemme pääruokaa. Klassisessa annoksessa oli kolme rapeaksi paistettua bliniä, siianmätiä, sipulia ja smetanaa kauniissa asetelmassa. Konstailematonta ja varmaa työtä sanoisin. Ruokia ryyditti saksalainen riesling (9 €), joka illan huumassa ja ruokiin keskittyessä jäi suosiolla sivuosaan.

Vaikka toimimmekin ruokien suhteen hieman epäortodoksisesti, emme sentään tilanneet wiener schnitzeleitä jälkiruoaksi, vaan otin kahvisuklaafondantin jallujäätelöllä (11 €) vaimoni ottaessa creme bruleen marinoiduilla lakoilla (10 €). Vaimoni kehui annostaan erityisen raikkaaksi ja muutoinkin onnistuneeksi annokseksi. Fondant oli sekin taitavasti tehty ja sen juokseva sisus oli herkullinen. Jallujäätelöstä sai sen sijaan jaloviinan makua hakemalla hakea – turhaan.

Hietan tarjoilu oli poikkeuksellisen ystävällistä. Meille esimerkiksi ehdotettiin pöydänvaihtoa ruokalistoja vielä tutkiessamme, sillä naapuripöytä paremmalla näköalalla oli juuri vapautunut. Arvostan. Muutenkin kanssakäyminen oli aitoa ja välittävää. Hietan sisustus on maltillisen siisti. Sen voittikin verraten helposti luonnonnäkymät Hietalahden satama-altaaseen.

Hieta vaikuttaa lämminhenkiseltä ja ruokien suhteen osaavalta kortteliravintolalta, jolle voi ennustaa pitkää ikää – jos taloyhtiön mieli ei matkan varrella muutu.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Hieta
Hietalahdenranta 11
00180 Helsinki