Kaskis

Turkulainen ravintola Kaskis on suomalaisen ravintolakentän kohutuin ja kiitetyin ravintolatulokas viimeisten vuosien aikana. Se on saavuttanut klassikon aseman kenties nopeammin kuin mikään muu ravintola Suomen ravintolahistoriassa. Nelisen vuotta sitten auennut Kaskis pokkasi tänä vuonna viimeisimmän palkintonsa, kun sille myönnettiin Suomen Gastronomien Seuran Vuoden ravintola -tunnustus. Palkintoperustelut nojasivat pitkälti herkulliseen ruokaan ja laadukkaaseen palveluun.

Olen käynyt Kaskiksessa kolmesti sen olemassaolon aikana. Meikäläiselle Kaskis on Suomen paras ravintola. Sen vahvuus on monipuolisuus: 1) hurmaavan leikkisä, mutta ehdottoman harkittu ja laadukas ruokatuote, 2) nuorekkaan konstailematon ja rento, mutta asiantunteva palvelu ja 3) timanttinen hinta-laatusuhde. Ylipäätään Kaskiksessa fiilis on jollakin oudolla tavalla maaginen. Puheensorina täyttää kompaktin tilan. Niin, tilat ovat pienet ja pöydät ovat niin lähellä toisiaan, että se lähentelee jo ärsyttävyyden rajapintaa. Tarjoilijat ja kokit sukkuloivat pienessä tilassa ja yrittävät olla törmäämättä toisiinsa. Sisustukseen ei juuri ole panostettu. Mutta jotakin siinä fiiliksessä kuitenkin on. Ehkä se kumpuaa siitä, että ravintolaan on vaikea päästä – niin suosittu se on. Kun ravintolassa vihdoin ollaan, niin kuulutaan edes hetken verran eksklusiiviseen ”Kaskis-perheeseen”. Herkkää.

Kuten mikä tahansa onnistunut ilta, niin myös ilta Kaskiksessa alkoi kohdallani gin tonicilla (10 €). Drinkin pohja luotiin – ei Napuella – vaan itämaisesti maustetulla Opihr-ginillä. Suomalaisen tonicin lisäksi juomasta löytyi myös reilusti inkivääriä. Viimeinen silaus annettiin rosmariinin oksasta. Kiehtova avaus!

Kaskis on sitten viime kerran yksinkertaistanut ruokalistaansa. Tarjolla on joko neljän (55 €) tai kuuden (66 €) ruokalajin kokonaisuuksia. Koska olimme tulleet kaukaa etelästä, oli selvää valita isompi setti. Se täytyy vielä todeta, että annoksia ei löydy netistä eikä niitä ole kirjallisessa muodossa myöskään ravintolassa. Annokset kyllä esitellään pöytään tuotaessa esimerkillisesti ja kivasti pilke silmäkulmassa, mutta se suotakoon anteeksi, jos osa makukimaran yksityiskohdista on jäänyt Turku-Helsinki -moottoritielle.

Keittiön tervehdyksenä saimme silakkatartaria ja punasipulia. On aina miellyttävää, kun keittiö muistaa asiakkaitaan. Tämän tason paikoissa se on toki oletus. Suupala oli raikas. Pöytään tuotiin myös leipää fenkolivoin kera. Leipä oli maukasta ja kaukaa viisaasti sitä tuotiin vain yksi siivu ruokailijaa kohden.

Kuuden ruokalajin pelin avasi savustettu siika. Siika oli paistettu oivalliseksi ja sen maku oli erinomainen. Hienostunut annos nostatti odotuksia tulevaan. Seuraava annos olikin makujen puolesta kenties illan paras, mutta luoja paratkoon, on vaikea muistaa mitä kaikkea siinä oli. Siitä löytyi ainakin maa-artisokkaa, perunaa, savustettua hauenmätiä ja munankeltuaista kanaliemessä. Kaikesta tästä oli aikaansaatu moniulotteinen, täydellisyyden likiarvoa hipova mestariteos. Kolmas alkuruoka oli taattua Kaskista. Perunaletun alla oli porotartaria poronsydämestä ja sisäpaistista. Myös punajuurta ja puolukkaa löytyi. Sienikreemi kruunasi kokonaisuuden. Liha oli hekumallisen herkullista, kuin suoraan poron sydämestä riivittyä. Anteeksi. Perunalettu ja sienikreemi jäivät vain vaivoin kakkoseksi, sillä nekin olivat erinomaisia.

Illan ensimmäinen pääruoka oli haudutettua kuhaa rinnallaan juuriselleritaco, jonka sisältä löytyi ainakin lehtikaalia, varsiselleriä ja hasselpähkinää. Herkän kuhan maku joutui koville lisukkeiden rinnalla. Tasapaino säilyi silti sopuisana, mutta annos jäi vaaksan mitan illan parhaimmistosta. Tässä vaiheessa vaimoni toivoi jo siirtymistä jälkiruokiin, sen verran tuhtia ja täyttävää oli tarjonta ollut, mutta minäpä tiesin enemmän! Olin kuullut ravintolan jostakin nurkasta taikasanat: naudan sisäfilettä. Jes, sitä! Näin ollen ei ollut yllätys, kun saimme eteemme illan toisen pääruoan: paahdettua naudan sisäfileetä luuydinkastikkeella ja häränhäntä-wontonilla. Sisäfile toimi sillä tavoin kuin laadukkaasti tehdyn sisin pitääkin toimia eli vakuuttavasti, mutta annoksen yllättäjä oli piskuinen wonton, jonka häränhäntätäyte oli ihastuttava. Luuydinkastike oli myös nautinnollista.

Onneksi länsimaalainen tiede on todistanut meille oman elämämme hedonisteille, että jälkiruokavatsa on eri vatsa. Sen vuoksi jälkiruokaa jaksaa aina, vaikka muuten tekisi tiukkaa. Jälkiruoaksi saimme mallaskakkua, rommirusinajäätelöä, rommiin säilöttyjä marjoja ja tippaleipää. Mallaskakku oli Kaskiksen tyylin, mutta ei minun suuni, mukainen valinta. Myöskään tippaleipä ei ole ikinä kolahtanut. Jälkiruoka jäikin harvinaiseksi epäonnistumiseksi meikäläisen kirjanpidossa, mutta ei silti kyennyt uhkaamaan täyttä arvosanaa. Laskun maksamisen yhteydessä eteemme tuotiin vielä ”dominokeksit” tyrnitäytteellä. Tyrni maistui, mutta ”dominojen” makumaailmaan ei päästy, tuskin edes tavoiteltiin. Se oli kaunis ja hauska päätös joka tapauksessa jälleen kerran upealle illalle.

Kaskis on saanut kosolti tunnustusta, mutta Michelin-tähtikin sille ehdottomasti kuuluisi. Kolme tähteä olisi kenties liioittelua, mutta toisaalta Kaskis on jo nyt oman matkansa arvoinen. Mekin teimme varta vasten päiväretken Turkuun Kaskiksen takia. Ravintolalla on edelleen pysyvä paikka sydämessäni.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Kaskis
Kaskenkatu 6 A
20700 Turku