keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Natura

Reilun puolentoista vuoden ikäinen Natura on nopea liikkeissään. Nuoresta iästään huolimatta se on ehtinyt viime kesän aikana kokea jo ensimmäisen faceliftinsä. Kasvojenkohotuksen lopputuloksena onkin tyylikkään rosoinen lopputulos: auki revityt tummanharmaat betoniseinät, seinästä kasvava männynoksa hienona yksityiskohtana, korkeat tilat sekä tietysti avokeittiö, josta voi sivusilmällä seurata kokkien työtä. Luonto on tuotu Roban urbaaniin kaupunkiympäristöön, kuten ravintoloitsijat asian pukevat.

Ravintoloitsijoista puheen ollen – Naturan henkilökunta koostuu alan ammattimaisemmasta puoliskosta, sillä osaamista on kerrytetty yhden, kahden sekä kolmen tähden Michelin-ravintoloista niin Suomessa, Ranskassa, Englannissa, Espanjassa kuin Italiassakin. Koska minulta jäi Natura 1.0 kokematta, oli ehdottomasti testattava Natura 2.0.

Naturan ruokalista koostuu menuista tai lista-annosvaihtoehdoista. Menujen kuningas on All out! (89 €), joka sisältää ravintolan kaikki annokset. Päädyimme kuitenkin poimimaan annoksemme listalta. Todettakoon, että ruokalista vaihtuu päivittäin sesongin ja raaka-aineiden saatavuuden perusteella, joten nettisivuilla esitellyt annoksetkin ovat vain suuntaa antavia.

Avasimme illan kreikkalaisella Akakies-roseeskumppalasillisilla (9,5 €). Eksoottinen valinta ei ollut onnistunein, sillä maku oli mansikkaisen helakka ja perin ponneton. Seuraava lasillinen – Sybille Kuntzin riesling (10,10 €) – sen sijaan oli kaikessa uhkeudessaan erinomainen viini!



Keittiön tervehdyksenä toimi kananmaksasta ja marjoista tehty suupala. Annos oli rohkea, mutta maistuva avaus. Myös talon hapanleipä toimi erinomaisesti. Ensimmäinen virallinen annokseni oli burrata-juuston ympärille tehty taidonnäyte (10 €). Valitettavasti aika on tehnyt tepposensa, enkä enää täsmälleen muista muita annoksen raaka-aineita. Tuo mozzarellasta ja kermasta tehty juusto joka tapauksessa maistui taivaalliselta muiden osien kanssa. Seuralaiseni avokado-annos (14 €) mantelien ja sitruunamelissan kera puolestaan oli pienehkö pettymys.


Seuraavaksi saimmekin nauttia illan kohokohdan kurpitsakeiton (10 €) muodossa. Hurmaavaa kurpitsaa ryydittivät feta ja siemenet. Tasokkaan annoksen ainoa huono puoli oli se, että se loppui liian nopeasti, vaikkei pienenpieni ollutkaan. Vaikka viime aikoina on uutisoitu sirkoista tehdystä leivästä, halusimme ”pääruoaksi” rehellistä lihaa härän muodossa. Hereford-härkä sienten, päärynän ja endiivin (17 €) kera toimi tässä roolissa. Annos oli suunmukainen, mutta ei vetänyt vertoja burratalle tai kurpitsakeitolle.


Tarkoituksenamme oli siirtyä jälkiruokiin käymällä luontevasti makumatkalla juuston, hiilinäkkärin ja perunahillon maailmassa, mutta jouduimme kylläisyydessämme jättämään tämän reissun väliin. Annokset olivat tehneet tehtävänsä, vaikkeivät valtavia olleetkaan. Otimme jälkiruoaksi molemmille ”Frozen Yogurt 2013” -klassikkoannokset (9 €). Saimme eteemme lumikasan, josta tuli mieleen taannoinen käynti Tehtaankadun La Maisonissa. Lumitöiden lomassa maistoimme annoksesta jogurttisorbettia, basilika-hunajamoussea, hunajakennoa, sitruunaa ja orvokkia. Olisin halunnut pitää erikoisesta annoksesta enemmänkin, mutta valitettavasti se jäi minun kohdallani vajavaiseksi. ”Lumi” eli sorbetti takertui hassusti kitalakeen eivätkä maut täysin erottuneet toisistaan. Pisteet kuitenkin kiehtovasta esillepanosta!


Ilo ei loppunut tällä kertaa laskun maksuun, sillä saimme päättää makumatkan caneleihin (onpa vaikea sana). Canelé on pieni ranskalainen leivos, jossa on karamellisoitu pinta ja pehmeä sydän. Naturan versiossa makumaailma koostui rommi-rusinasta ja mehiläisvahasta. Verraton suupala, josta pidin itse asiassa enemmän kuin lumitöistä.

Naturan annokset ovat moderneja, kiehtovia ja useimmiten onnistuneita. Kunnianhimo ja ammattitaito lyövät onnistuneesti kättä. Miljöön tummanpuhuva industrialismi ei kumarra vaaleaan skandinaavisuuteen, mikä miellyttää silmää. Palvelu oli nuorekkaan ystävällistä. Natura on laadukas valinta illalliselle.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Natura
Iso Roobertinkatu 11
00120 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti