Vanhan Porvoon Glassikko

Porvoota voidaan ansaitusti kutsua yhdeksi Suomen parhaimmaksi ravintolakaupungiksi. Se on upea saavutus verrattain pieneltä kaupungilta. Sillä asuuhan Porvoossa suurin pirtein yhtä paljon väkeä kuin Kotkassa tai Kokkolassa, mutta eihän niitä osaa edes sijoittaa Suomen gastronomiselle kartalle (anteeksi kotkalaiset ja kokkolaiset, todistakaa minut vääräksi). Alkusyksyn Porvoon reissu ystäväporukan kesken kohdistui tuomiokirkon takana, 1700-luvulla rakennetussa talossa, sijaitsevaan Glassikkoon. Selvää on, että muutenkin kaupungin parhaimmat ravintolat sijaitsevat vanhassa kaupungissa eli Vanhassa Porvoossa.

Vanhan Porvoon Glassikko, kuten Michelin-kokki Samuli Wirgentiuksen ravintolan nimi kokonaisuudessaan kuuluu, on ollut olemassa vuoden verran. Brunssi on sinä aikana saanut ylistävää mediahuomiota osakseen.

Kuten mikä tahansa elämän pieni tai suuri juhlahetki, meidänkin seurueen brunssi alkoi lasillisella kuohuvaa. Oikeastaan se oli integroitu osaksi brunssikokonaisuutta (34,50 €). Virkistävän startin jälkeen oli aika käydä hedelmäsalaatin, jogurtin ja granolan sekä croissanttien ja hillojen kimppuun. Uunituoreet croissut itse tehtyine hilloineen edustivat brunssin alkuosion kovinta kärkeä, mutta kauas ei jäänyt tuhdin herkullinen jogurtti granolan kera. Seuraavaksi oli ns. väliruoan aika. Pöytään tuotiin omeletti, joka suhteellisen valjusta ulkonäöstään huolimatta oli erittäin mallikelpoinen yksilö. Juusto nousi mukavasti esiin makumaailmassa. Olisi melkein tehnyt mieli tilata toinen, mutta en halunnut pelata itseäni turhan varhaisessa vaiheessa ulos jatkopeleistä. Niin, totta tosiaan: kaikkia annoksia sai pyytämällä lisää. Aivan mahtavaa.

Sitten olikin pääruoan vuoro, mikäli tykkää lokeroida asioita. Minä tykkään. Kolmenlaisen leivän oheen tuotiin toinen toistaan herkullisemman näköistä lautasta: skagenia, paahtopaistia, salaatteja ja hummusta. Leivistä focaccia ja saaristolaisleipä ottivat välittömästi paikkansa lautaseltani. Täydellisesti paistettu paahtopaisti nousi koko brunssin suosikiksi ja pöytään oli pakko pyytää sitä toinen annos. Myös skagen oli nappisuoritus yllättävän pelkistetyssä muodossaan. Katkarapujen, kananmunan, punasipulin ja tillin liitto teki onnelliseksi. Hummus fetajuustolla oli sekin erinomaista. Raikastavan simppelit salaatit komppasivat kokonaisuutta.

Ennen jälkiruokia saimme herkutella vielä välijuustolla. Valkohomejuusto hillon kera oli kyllä osuva yhdistelmä, mutta aistin, että iso osa seurueestamme odotti jo vesi kielellä tulevia jälkiruokia. Olihan Wirgentiuksen aiempi Michelin-tähtiravintola Postres erityisesti juuri jälkiruoistaan tunnettu. Paris Brest -leivos ei kenties noussut ikimuistettavimpien herkkujen harvalukuiseen joukkoon, mutta oli tasokas ja elegantti taideteos. Brunssin päätti itseoikeutetusti jäätelöannos, tällä kertaa ihastuttavasti pienen jäätelötuutin muodossa. Oikein hyvää, mutta odotin jälkkäreiltä kenties vielä enemmän.

Glassikon brunssi oli yltäkylläinen, omaperäinen ja tasokas kokemus. Pidin patinoituneesta miljööstä, joka oli rakennettu vanhaan rakennukseen, Wirgentiuksen perheen entiseen kotiin. Pidin ideasta, jossa annokset tuotiin pöytään. Ei tarvinnut jonottaa eikä tarvinnut altistaa silmiä sotkulle, mikä on välttämätöntä, kun puhutaan buffetruokailusta. Pidin kuitenkin myös siitä, että mitä tahansa sai tilata lisää, jos siltä tuntui. Pidin pienistä, mutta taidokkaan harkiten tehdyistä annoksista. Pidin kutakuinkin kaikesta.

Kulunutta sananpartta käyttäen: Vanhan Porvoon Glassikko on oman brunssimatkansa arvoinen.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Glassikko
Kirkkotori 7
06100 Porvoo

Gastro Cafe Kallio

Törmäsin ensi kerran Gastro Cafe Kallion nimeen käydessäni alkuvuodesta läpi Suomen 50 Parasta Ravintolaa -äänestyksen tuloksia. Sijalla 47 lymyili jonkinlainen tuntematon suuruus, joka oli lentänyt tutkani alla: Gastro Cafe Kallio. Olihan listalla muitakin minulle tuntemattomia ravintoloita, mutta nyt kyse oli sentään stadilaisesta ravintolasta, luoja paratkoon. Pitihän se mennä testaamaan, mutta kuinka ollakaan hommassa kesti reippaasti yli puoli vuotta.

Olen käynyt GCK:ssa nyt kahdesti lounaalla ja kerran aamiaisella. Lounailla on tarjolla ollut paria eri pääruokavaihtoehtoa pöytään tuotuna ja alkukeittoa leivän kera itse haettavana. Kylmät keitot ovat olleet oivallisia kesän helteillä. Vesimelonikeitto oli maullisesti kelvollinen, mutta kurkkukeitto ansaitsee erityiskiitokset. Leipä on aina ollut hyvää.

Ensimmäisellä lounaskerralla valitsin pyttipannun paistetulla munalla ja punajuurella (12 €). Annos oli arvattavasti muhkea ja tuhti, mutta myös tasokkaan laadukas esitys pyttipannuksi, jota pidetään rekkamiesten taukopaikkojen klassikkoannoksena tai yön pikkutunteina rinnuksilta kaavittavana mättönä. Toisella kerralla ei käynyt yhtä hyvä tuuri, vaikka vielä listalla annos kuulosti herkulliselta: charolais-burger, savujuustoa, savumajoneesia, pihvitomaattia ja paahdettuja varhaisperunoita (12,50 €). Mitä tulee burgereihin, olen simple dude. Mitä yksinkertaisempi burgeri, sen parempi. Pois kaikki salaatinlehdet, tomaatit sun muut viherintoilijoiden hömpötykset. Laatua toki pitää niistä muutamista harvoista raaka-aineista sitten vastaavasti löytyä. Nyt GCK:n burgeri ei mennyt burgerkriteerieni sisälle, sillä välissä oli ylimääräistä. Pihvi oli kuitenkin kohtuullinen ja savujuusto makoisaa. Suurin pettymys kuitenkin koitti kahvia ja jälkkäriä haettaessa. Olin bongannut päivän lounaslistalta Facebookista, että jälkkäriksi tarjolla olisi ”Gastron Milkshake”, joka kuulosti hekumalliselta. Kysyin sen perään ja sain vastauksen, että he olivatkin päättäneet, että eivät tee sitä sinä päivänä, mutta minua kehotettiin ottamaan kahvin kanssa kuivakakkua. Otin, mutta se ei ollut hyvää. Miksi laittaa aamulla nettiin ”lupaus”, joka hetki sen jälkeen perutaan? Aika julmaa.

Aamiainen ei alkanut vakuuttavasti. Ravintola aukeaa arkisin klo 8 ja olin ovella muutamaa minuuttia yli. Ovi oli raollaan, eteinen täynnä terassihuonekaluja. Kysyin, että sopiiko sisälle tulla ja sain vastauksen, että jos haluan. No, kyllähän minä halusin, kun olin näin suunnitellut. Tilasin tarjoilijan suorittaman terassikamojen asennuksen jälkeen Croque Monsieur -leivän (8,50 €), räiskäleitä (3,50 €) ja suodatinkahvin santsikupilla (2,50 + 0,50 €). Harmi, ettei kahvikaan ollut vielä valmiina, vaan jouduin odottelemaan ruokia pitkään ilman aamukaffetta. Lämmin kinkku-juustoleipäklassikko ei ollut kaksisen näköinen, mutta ai että, kuinka herkullisen mehevä se olikaan sisältä. Todella mallikelpoinen leipä! Räiskäle ei sen sijaan vakuuttanut. Ihmettelin myös lisukkeina olleita sokerikippoa ja sitruunalohkoa. Hillo olisi toiminut minusta paremmin.

Gastro Cafe Kallion katuprofiili ei ole häikäisevä, joten sen ohi on helppo mennä. Sama haalean vaalea pelkistyneisyys jatkuu sisätiloissa. Seinät ovat vaaleat, laattalattia harmaa. Ravintola on myös varsin pieni.

Gastro Cafe Kallion edesottamukset ovat olleet kovin epätasaisia: erinomaista pyttipannua seurasi tylsempi burgeri ja maukasta lämmintä leipää mitäänsanomaton lettu. Potentiaalia on, mutta tasaisuus puuttuu.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Gastro Cafe Kallio
Fleminginkatu 7
00530 Helsinki

Rupla

Rupla ei ole mikä tahansa tusinaravintola, vaan luova ympäristö, jossa yhdistyvät galleria taidenäyttelyineen, kahvilaravintola aamiaisineen ja lounaineen sekä tila ylipäätään erilaisille tapahtumille. Miljöö seuraa luonnollisesti monipuolista konseptia. Seinillä oleva taide ei omaan silmään istu, mutta ei sen tarvitsekaan. Meininki huokuu ns. kalliolaisuutta: rentoa, letkeää ja vähän homssuista on.

Olen käynyt Ruplassa pariin otteeseen lounaalla (10 €) sekä kerran aamiaisella (10 €). Lounaalla tarjolla on iso määrä kasvispainotteisia ruokia, erityisesti erilaisia ruokaisia salaatteja. Lisäksi buffassa on aina valittavana joku liharuoka. Molemmilla käyntikerroilla tarjolla on ollut kanaa, mutta lounaslistan mukaan esim. lohtakin tarjotaan. Salaatit ovat olleet erittäin herkullisia ja runsaita. Yltäkylläinen lounaspöydän valinnanvara on myös ilahduttanut. Erilaisia tahnoja löytyy niitäkin keskisuuri valikoima, joita voi kivasti asetella vaikka leivän päälle.

Aamiainen oli pitkälti lounaan näköinen ja oloinen, hieman vaatimattomampi. Myös lihaosasto loisti poissaolollaan. Näin ollen leivän päältä puuttui leikkelevalikoiman tarjoamat moninaiset mahdollisuudet, mistä miinusta, mutta plussat sen sijaan iki-ihanasta Manchego-juustosta. Mmm… hyvää. Tahnat, vihannekset ja hedelmät toimivat varmasti. Aamiaisen kohokohdiksi nousivat kuitenkin mustikka-banaanituorepuuro sekä pieni pyöreä pannukakku syntisen herkullisen vaahterasiirapin kera. Kahvi on todettu laadukkaaksi molemmissa kattauksissa.

Rupla – erityisesti lounaansa suhteen – on vakuuttanut minut, vaikken koekaan kuuluvani täydellisesti kohderyhmään.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Rupla
Helsinginkatu 16
00500 Helsinki

Bon Temps Cafe

Tiedättehän ne lähikahvilat, joista olisi kiva tykätä? Mutta kuten olemme naistenlehdistä saaneet lukea, emme voi hallita tunteitamme. Haluaisin tykätä Mannerheimintien valtaväylän varressa sijaitsevasta Bon Temps Cafesta, mutta yksi lounas- ja aamiaiskäynti eivät siihen anna millään myöden.

Lounaalla kahvilassa on tarjolla paria vaihtoehtoa: salaatteja tai keittoa. Otin lounaskäynnilläni katkarapu-lohisalaatin marinoidulla kyssäkaalilla ja grillatuilla perunoilla (12,90 €). Liiankin runsaan salaattipedin päällä oli turhan pieni määrä lisäarvoa tuovia elementtejä, kuten lohta ja katkarapuja. Kivan makuinen lohi ja grillatut potut toimivat, mutta muu osa jäi tyhjänpäiväiseksi. Lisäksi parista lohipalasta, pienestä määrästä katkarapuja sekä muutamasta perunanpalasta ei vain viitsi tänä päivänä maksaa pitkälle yli kymppiä.

Arkiaamun aamiaisella on tarjolla neljä eri vaihtoehtoa: puuroaamiainen (7,50 €), croissant-aamiainen (9,50 €), sämpylä- tai ruisleipäaamiainen (9,50 €) ja proteiiniaamiainen (8,90 €). Isoja päätöksiä on vaikea tehdä heti aamusta, mutta jotenkin päädyin sämpyläaamiaiseen. Kyllä nimittäin leivällä pitää aamu aina aloittaa. Kahden leipäviipaleen lisäksi lautasella oli yhdet siivut kinkkua, kermajuustoa ja emmentalia, voita, salaatinlehti, kurkkuviipale, paprikaviipale sekä kaksi viipaletta tomaattia, kananmuna ja lasi omenamehua. Setti näytti siltä kuin olisi kotona ollut, eikä mikään nostanut kokemusta kotiaamiaista ylemmäksi. Iso kahvi kylkeen nosti hintaa vielä kolmella eurolla. Ei halpaa, eikä mitenkään erikoista.

Bon Temps Cafen tilat ovat suhteellisen pienet ja pöytiä on varsin rajallinen määrä. Isot ikkunat avaavat näkymät Manskulle. Kahvilan miljöö on riisuttu. Kuten sanoin, tällaisista lähikahviloista olisi kiva tykätä, kuten on kiva tykätä pienistä lähikaupoistakin suurien puristuksissa, mutta minkäs niille fiiliksilleen voi.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Bon Temps Cafe
Mannerheimintie 132
00270 Helsinki

Grön

Kun ravintola on valittu Suomen Gastronomien Seuran vuoden 2017 ravintolaksi, kun se on alkuvuodesta 2018 päässyt ykkössijalle Viisi Tähteä -sivuston Suomen top 50 ravintoloiden rankkauksessa ja kun se on jo neljän ensimmäisen toimintavuotensa aikana ansainnut ensimmäisen Michelin-tähtensä, ovat odotukset ravintolakäynnillä korkealla. Kyse on tietysti Grönistä – tuosta viime vuosien supertulokkaasta, ihmelapsesta, joka on jo lunastanut ne lupaukset, jotka korkeintaan ravintoloitsijalla oli takaraivossaan.

Grönin menu on varsin helppolukuinen. Tarjolla on päätuote eli Grön Menu (54 €), jota sitten voi tuunata yhdellä tai kahdella lisäannoksella. Sen saa myös vegaanisena (54 €). Otin normiversion, mutta lisäsin alkuleivän kylkeen kylmäsavustettua mätiä, hapankermaa, sipulinkukkia ja ruohosipulia (10 €). Se olikin hyvä veto, sillä annos oli kaunis ja sopi herkullisen hapanjuurileivän kanssa kuin kuono sarveen. Leivän kanssa tuli automaattisesti vaahdotettua voita, suolaa sekä paahdettuja kurpitsansiemeniä. Hekumallisen tyylipuhdas avaus.

Menun ensimmäinen varsinainen annos (Kasvi) piti sisällään laskujeni mukaan puolikkaan uuden perunan, mustaherukanlehteä, suolaheinää ja lehtivihreäkastiketta. Vihreä, vaatimaton ja maullisesti tylsä annos ei noussut miltään osin mainetekoihin, vaan jäi pahasti lähtötelineisiin.

Aallonpohjan jälkeen noustiin kuitenkin jälleen aallonharjalle uuden annoksen myötä (Liha). Pöytään tuotiin veikeän näköinen ”kuppi”, jonka päällä oli tuoreita ja fermentoituneita herneitä, lipstikkaa sekä raakakypsennettyä nautaa. Annos oli jälleen sekä miellyttävän näköinen että mauiltaan täysosuma. Hieno yhdistelmä kesäistä hernettä ja laadukasta lihaa.

Kuin sattuman kauppana, vajosimme jälleen aallonpohjaan seuraavan annoksen kohdalla (Kala). Grillattua porkkanaa, kesäkukkia, siitepölyä, seljankukaa ”hollandaise” sekä redusoitua katkarapulientä oli ehkä värikkäin annos ikinä, mutta ensimmäisen annoksen tapaan maut ja tekstuuri eivät toimineet. Yritteliäs, mutta tylsä annos jäi kuriositeetin tasolle. Suurempia makuja ja purutuntumaa jäi kaipaamaan. Kala-annoksen siitä teki vain katkarapuliemi.

Kuin heiluriliikkeellä nousimme kuitenkin lopuksi ylös (Villi). Maitojäädyke, tuoksumataravanukasta, mansikoita ja raparperia saivat jälleen hymyn huulille. Vaikka annoksessa oli makuja (ja myös värejä) enemmän kuin laki sallii, olivat ne oivallisia ja tasapainossa keskenään. Makujen sekamelska ei muuten haittaa jälkiruoissa niin paljon kuin muissa ruoissa – sitä jäin tässä pohtimaan.

Pidimme Grönin alkuviinit arki-iltana poissa pöydältämme, mutta niiden sijaan kokeilimme ravintolan omaa mansikkamehua (8 € lasi), joka oli kyllä hyvää, mutta sitä annosteltiin kuin maailman kalleinta viiniä eli saimme sitä tyyliin 12 cl. Hintaan nähden aivan liian vähän.

Grönin tila on pieni, asiakaspaikkoja on reilu 20. Miljöö on riisuttu. Yhdellä seinällä on erilaisia kuivattuja yrttejä sisältäviä rasioita. Toista seinää koristaa suuri maalaus. Tilan kuningas on kuitenkin itseoikeutetusti avokeittiö, jossa nuorten kokkien edesottamuksia on helppo seurata. Aterimet saa – tai joutuu – itse valitsemaan pöydällä olevasta purkista. Aina ei löydy samaparisia käteen.

Grönin tarjoilu oli rentoa ja nuorekasta. Kokit toivat keittiöstä annokset pöytään ja esittelivät ne asianmukaisesti. Avoimen ulko-oven aiheuttaman melutason ja rajallisen muistini ansiosta osa esittelyistä kaikui kuuroille korville.

Gröniä on hankala arvioida. Yhtäältä se tarjosi todella hyviä ja kauniita, inspiroivia annoksia, kuin taideteoksia itsessään. Toisaalta puolet annoksista oli melko yhdentekeviä, ne pystyi ohittamaan olankohautuksella, mitä ei toivoisi tämän tason ravintolassa tapahtuvan. Korkealla oleviin odotuksiin ei pystytty vastaamaan. Ravintola tuo mieleen turkulaisen Kaskiksen. Molemmat ovat suhteellisen uusia ravintoloita, joilla on modernin rento, mutta äärimmäisen ammattitaitoinen ote tekemisessä. Kun näitä kahta vertaa, häviää Grön turkulaiselle veljelleen selvästi.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Grön
Albertinkatu 36
00180 Helsinki