Kiila Food & Bar

Kiila on jöpöttänyt Helsingin keskeisimmällä paikalla viitisen vuotta ja käynyt näiden vuosien aikana hyvinkin tutuksi meikäläiselle. Olen joskus huvin vuoksi miettinyt, mikä olisi puhtaasti lounasnäkökulmasta kaikkein paras lokaatio olla töissä. Eli missä toimiston tulisi sijaita, jotta keskustan alueen lounasravintolat olisivat optimaalisimmin saavutettavissa. Näiden pitkällisten ja uuvuttavien pohdintojen sekä tarkkojen matriisien jälkeen olen päätynyt sellaisiin koordinaatteihin, jotka osoittavat juurikin Kiilan maantieteellistä sijaintia. Toisin sanoen Kiila on sijainniltaan kutakuinkin täydellisessä paikassa. Sijainnilla pääsee jo pitkälle, mutta entä ruokapuoli? Se ei aina ole vakuuttanut.

Olin liikkeellä vaimoni kanssa töiden jälkeen ja vähän nälätti. Mihin mennä ex tempore? Kiilaan. Alkuun toki edulliseen hintaan (3,5 €) lasit kuohuvaa. Samppanjaakin olisi saanut tuplaamalla hinnan. Ei paha. Ruoaksi otin lammaslihapullapastaa, eli lammaspullia tomaatti-pestokastikkeessa ja tagliatellea (21 €). Kokonaisuus oli ihan kiva. Niin, tosiaan ihan syötävä, mutta ei enempää. Olin odottanut muhevan meheviä ja isokokoisia pullia, mutta jouduin pettymään. Annos ei herättänyt minkäänlaisia himoja. Vaimoni otti kasvis-halloumiburgerin bataattiranskalaisilla ja sydänsalaattia (18 €). Jos itse jouduin hieman pettymään, niin vaimoni piti kovasti burgeristaan, joka sisälsi kasviksia ja halloumia. Burgeria komppasivat normaalin toimivat bataattiranut ja raikas salaatti.

Kiila on interiööriltään tyylikäs ja avara ravintola. Antavat ikkunat osoittavat suoraan kaupungin tiiviiseen sykkeeseen, joten täälläkin ikkunapaikka on voittava valinta. Palvelu on useimmiten ollut Kiilan suurimpia kompastuskiviä, mutta tällä kertaa kaikki toimi kohtuuhyvin. Kiilan suurin vahvuus on edelleen sen keskeinen sijainti. Pisteitä myös siitä, että ravintolasta löytyy aina jos jonkinmoista diilinpoikasta!

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Kiila Food & Bar
Kalevankatu 1

00100 Helsinki

Ciao! Caffé

Olemme jäätelökansaa. Suomalaiset syövät jäätelöä vuodessa keskimäärin 13 litraa. Se on joltisenkin paljon. Se on samalla myös eniten Euroopassa ja maailmankin mittakaavassa olemme mitalisijoilla tai ainakin hyvin likellä palkintopallin glooriaa. Kulutus arvatenkin painottuu kesään, mutta uskon, että jätski maistuu katajaiselle kansalle ympäri vuoden. Ainakin meillä on vaimon kanssa oma ”pikkuvitsi”: kesän viimeinen jäätelö syödään loppuvuoden pimeydessä ja kesän avausjäde tammikuun pakkasilla.

Ciao! Caffé on suomalainen perheyritys, jonka ensimmäinen kahvila avautui jo 12 vuotta sitten. Nykyisin toimipisteitä on 13, kuudessa kaupungissa. Minulle tutuimmaksi on tullut Helsingin paraatipaikalla sijaitsevan Kiseleffin talon kahvila. Näkymät Tuomiokirkolle ja Senaatintorille ovat hurmaavat. Useampi muukin yksikkö on vuosien varrella testattu.

Ciao! Caffén konsepti nojaa vahvasti Italiaan ja maan kahvilatuotteisiin. Valikoimista löytyy laaja kattaus erilaisia kahvijuomia, joita ääntäessä kieli menee helposti solmuun, mutta tarjolla on myös suolaista syötävää, kuten paninia, foccacciaa, ciabattaa ja salaattia. Ketjun juttu on kuitenkin artesaanijäätelö. Se valmistetaan kahviloissa, joten lopputulos on tuoreen laadukas. Samaan hengenvetoon täytyy muistuttaa, että nyt ei ole kyse mistään Ben & Jerry´sin kaltaisesta ylitsepursuavan idearikkaasta ja äklömakeasta jäätelöstä. Mikseivät nekin maistuisi, mutta ainakin tyyli on huomattavan erilainen. Ciao! Cafféssa makuja on vaikka millä mitalla eikä niitä ole tässä yhteydessä syytä alkaa muistelemaan. Varmuudella voidaan kuitenkin todeta, että jokaisen makunystyröille löytyy miellyttäviä vaihtoehtoja noin 98 % varmuusmarginaalilla. Valikoima toki vaihtelee päivittäin ja kahviloittain. Yksi maku maksaa 3,60 €, kaksi 4,50 € ja kolme 4,90 €. Ei paha.

Kesäkausi – jos sellaiseen täytyy jäätelönsyönnissä tukeutua – on vihdoin avattu, joten mene ja nauti oma osuutesi jäätelöstä. Tänä kesänä otetaan mitalisija jäätelönsyönnin ”MM-kisoissa”!

Tekstiä kirjoitettaessa taustalla soi Maaritin Jäätelökesä.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Ciao! Caffé

Tenho Restobar

Tenhon edeltäjä, legendaarinen Pacifico tuli minulle tutuksi 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Sittemmin Tenhokin on käynyt tutummaksi, kun olen käynyt siellä muutamaan otteeseen. Nyt samoissa tiloissa tosin täytyy käyttäytyä paria astetta säädyllisemmin kuin nuoruusvuosina. Tenhon taustalla ovat töölöläisestä Linko-pizzeriasta tutut tyypit. Mainittakoon tässä yhteydessä, että Linko on sitten edelliskäyntini muuttanut Ruusulankadulle.

Helsingissä on liian vähän paikkoja, joissa yhdistyy mielenkiintoinen juomavalikoima pätevään ruokatarjontaan. Sitä joko ollaan baari tai sitten sitä ollaan ravintola. Molempia ei voida olla, tunnutaan yhä yleisesti ajateltavan. Tähän baarin, ravintolan ja musiikkiklubin muodostamaan kolmiyhteyteen ja samalla selvään markkinaväliin, Tenho Restobar on puskenut itseään nyt reilun vuoden verran. 

Olen käynyt Tenhon lounaalla kolmesti. Kahdella ensimmäisellä kerralla ihmettelin alkusalaattipöydän puutetta. Lounaaksi tarjottiin vain listan mukainen annos, joka ensimmäisellä käynnillä oli pasta puttanesca (10,20 €). Tässä huor… hmm… ilotytön nimellä kulkevassa pastassa oli tomaattia, oliivia, kapriksia, persiljaa ja parmesaania päällä. Oikein hyvä annos. Toisella kerralla otin pizzaa, jonka nimen olen jo ehtinyt unohtaa. Saksalaishenkisessä pizzassa (13 €) oli mm. lammasta, hapankaalia, majoneesia ja rucolaa. Ihan ok, ei enempää. Pohja ei ollut onnistunein mahdollinen.

Kolmannella kerralla huomasin lounaskonseptin kehittyneen. Tervehdin muutosta ilolla, sillä kyllähän lounaalla täytyy alkuun saada maistaa salaattipöydän antimia. Se toimii kivana ruokahalun herättäjänä eikä muutenkaan tarvitse tyhjin suin odottaa keskipäivän kohokohtaa. Alkusalaattipöytä oli köykäisen oloinen äkkiseltään vilkaistuna, mutta paljastui tarkemmassa katsannossa varteenotettavaksi ja jopa laadukkaaksi. Löytyi pizzasta tuttua hapankaalia, kikherne-tomaatti-persiljasekoitusta sekä paprika-kesäkurpitsa-aurinkokuivattu tomaatti-oliivisekoitusta. Myös focacciaa sai. Pääruoaksi valitsin karitsaburgerin (13 €) ilman ranuja. Olisivat kustantaneet vain kohtuulliset kaksi euroa päälle. Burgeri oli riittävän simppeli, karitsapihvi maukasta ja tsatsiki toi kivaa lisäbuustia annokseen, mutta niistä huolimatta kokonaisuus ei noussut burgerien mediaaniasteikon yläpuolelle, vaan rima jäi väpättämään juuri siihen kohdalle.

Tenhon tilat ovat Kallion seudulle tyypillistä ”taattua laatua” – siis suunniteltua hällä väliä. Värejä on miljoona, huonekalut on jätelavalta poimittuja (kuvainnollisesti toivottavasti) eikä mikään oikein tunnu sopivan keskenään yhteen. Eli kaikki on kutakuinkin täydellisesti! Iso marmorinen puoliympyrämäinen baaritiski on tilan jakaja. Se onkin sinänsä hieno elementti.

Tenho Restobarissa on tullut käytyä myös alkuillasta. Silloin porukkaa oli enemmän ja meno luonnollisesti lounasaikaa tymäkämpää, mutta vielä myöhempää iltaa odottavaa. En maistanut iltalistan antimia. Kaiken kaikkiaan Tenho on kiehtova ravintola ja oivallinen lisä alueen lounastarjontaan.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Tenho Restobar
Helsinginkatu 15, 2. kerros
00500 Helsinki

Jamaican Mamas

Jamaican Mamas oli Hämeentielle alkuvuodesta 2014 avatessaan kaupungin ensimmäinen jamaikalainen ravintola. Sittemmin lokaatio on siirtynyt piirun verran pohjoisemmaksi, Vilhonvuorenkadulle Kurvin läheisyyteen, mutta käsitykseni mukaan se on edelleen ainoa kyseisen saarivaltion keittiöön nojaava ravintola. Jamaican Mamasin itse mama on ravintolan perustaja ja pääkokki Hazel Brevett-Tirronen. Hänen vanhempansa ovat jamaikalaisia ja ”Mama Hazel” onkin oppinut kokkaustaidot äidiltään, kuten saarivaltion perinteisiin kuuluu.

Jamaikalainen keittiö on kiehtova yhdistelmä alkuperäisväestön omaa ruokaa yhdistettynä espanjalaisiin, ranskalaisiin, afrikkalaisiin, intialaisiin ja kiinalaisiin lisämausteisiin. Myös rastafariliike on tuonut matkan varrella oman kasvisruokafilosofiansa kokonaisuuteen.

Olen käynyt Jamaican Mamasin lounaalla kymmenisen kertaa. Lounaslista löytyy raflan nettisivuilta, mutta en ole sitä sen kummemmin tutkaillut. Tarjolla on buffet (10 €), joka on enemmän tai vähemmän samaa kerrasta toiseen: alkukeittoa, köykäinen salaattipöytä, kanaa, jauhelihaa, papumuhennosta, vihanneksia, dumplingeja, riisiä. Runsasta ja konstailematonta kotiruokaa. Täytyy todeta, että varsinkin lihan maustamisen mama osaa. Kana ja chili con carne ovat nimittäin mauiltaan aivan erinomaisia ja oikeastaan aika omintakeisia. Olisiko erinomaiseen makuun syynä kuuluisa jerk – tuo mausteseos, jonka salainen resepti löytyy jokaiselta kotikokiltakin?

Jamaikalaisuus korostuu ravintolan interiöörissä. Saarivaltion tunnusvärit, musta, keltainen ja vihreä, ovat vahvasti esillä kaikkialla. Seiniltä löytyy jos jonkinlaista Jamaikaan liittyvää kuvaa ja taulua.

Jamaican Mamas saa arvostukseni jo pelkästään sillä, että se vie työajatukset hetkeksi Karibianmeren lämpöön ja letkeään tunnelmaan. Kun kokonaisuuteen lisätään maistuva ruoka ja viihtyisät tilat, niin voin lämpimästi suositella lounasmatkaa jamaikalaisiin tunnelmiin. 

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Jamaican Mamas

Vilhonvuorenkatu 5 A

00500 Helsinki

Kolm Sibulat

Ikoninen The X-Files -sarja opetti meille maan ulkopuolisesta elämästä kiinnostuneille turakaisille, että totuus on tuolla jossain. Sittemmin olemme oppineet, että totuus ei asu ainakaan Tallinnan vanhassa kaupungissa. Siellä eivät sijaitse myöskään kaupungin mielenkiintoisimmat – ja uskaltaisinko sanoa parhaimmat – ravintolat. Niitä etsiäkseen täytyy ottaa jalat tai pirssi alle ja liikkua turistien kansoittamien valtavirtojen ulkopuolelle. Hyväksi havaittuja alueita ovat muun muassa Telliskivi ja Kalamaja. Niille kulmille suuntasimme lounaan perässä myös aurinkoisena huhtikuun viikonloppuna.

Raskaan laivamatkan karkottajaksi piti heti kärkeen tilata raparperi-minttu G&T (7,5 €). Aika jokeri, või mis? Värikäs drinkki näytti paremmalta kuin miltä maistui, mutta teki tehtävänsä: siirsi mielenmaiseman Tallinnaan ja viikonloppuun. Kolm Sibulatin alkupalalista on kiehtova kokoelma itään päin kallellaan olevia alkuruokia. Tästä huolimatta päädyin länsimaisen elämäntyylin ikiaikaiseen klassikkoon: härkä-carpaccioon parmesanjuustolla ja tryffelimajoneesilla (11 €). Ensipuraisut olivat hekumallisen herkullisia, mutta mitä pidemmälle annosta söin, sitä enemmän tymäkän makuinen tryffeli dominoi herkkää härkää. Maut olivat itsessään hyviä, mutta keskinäinen balanssi ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Toiseksi alkupalaksi jaoimme georgialaisen leivän (kuvassa puolikas leipä), jossa oli punajuuripestoa, hummusta ja vuohenjuustoa (7,5 €). Leipä oli mukavan rapeaa ja turhuuksien roviolle mielessäni jo aikoja sitten uhraamani vihreä salaatti annoksessa yllättävän raikasta ja hyvällä öljyllä valeltua.

Ravintolassa on ”oikeakin” pääruokalista, mutta tuhtien alkupalojen jälkeen minulle riitti aivan hyvin nuudelikeitto possulla, uppomunalla sekä asiaankuuluvilla vihanneksilla ja sienillä (10 €). Liemi oli hartaudella tehty, kuten tällaisissa keitoissa pitääkin. Possu oli mehevää, muhevaa ja maistuvaa. Kun vihannekset ja sienetkin toimivat, voin todeta, että keitto oli nappisuoritus. Juomien suhteen jatkoin jokerilinjalla, sillä valitsin keiton kaveriksi jenkki-rieslingin (15 cl, 7 €), have you ever heard about that? Pienenpienen makeuden ja hyvän hapokkuuden rajapinnalla tasapainoileva viini oli osuva valinta possukeitolle. Koska iltaselle oli varattu Restoran Noa, ei jälkiruoille jäänyt tällä kertaa sijaa.

Ravintolan sisustus on rosoisen tyylikäs. Sisustuslehtiä on luettu, kun raflan miljöötä on luotu. Jostain syystä olen kaikilla kolmella käyntikerralla löytänyt itseni ravintolan hirsiseinäiseltä puolelta. Ulkoapäin katsottuna se onkin lisärakennus, mutta ei sitä sisällä muusta kuin seinistä huomaa. Tarjoiluhenkilökunta oli nuorta ja rennon huolehtivaista. Asiakkaasta välitettiin.

Kolm Sibulat on Tallinnan ”uuden aallon” ravintoloiden ykkösketjun laituri. Ravintola on ehdottomasti oman matkansa arvoinen.  

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Kolm Sibulat
Telliskivi 2
Tallinna