maanantai 2. toukokuuta 2022

Cafe de la Gare

Huopalahden aseman seutu ei kenties ole luontaisin paikka perustaa ranskalaisiin tuotteisiin erikoistunutta leipomokahvilaa, mutta siinä se on, kerrostalon kivijalassa aamun tihkusateessa. Olen päättänyt testata vajaan vuoden ikäisen Cafe de la Garen aamiaistarjonnan. Hämmennyksekseni tarjolla ei ole muuta valmista suolaista kuin juustocroissant. Ymmärrän, että ranskalainen leipomokahvila ei tarjoa tuorepuuroa tai smoothieta, mutta miksi myös esimerkiksi täytetyt leivät ja patongit loistavat poissaolollaan? Tuoretta leipää, kun kuitenkin on tarjolla. 


Otin siis olosuhteiden pakosta sen juustocroissantin (3 €), eclair-leivonnaisen (5,40 €) sekä kahvin (3 €). Croissant oli muhkean maistuva ja yllättävän juustoinen. Suklainen eclair oli veikeä uusi tuttavuus, mutta vaikka kyse on ranskalaisesta klassikkoleivoksesta, on huomattavasti parempia leivonnaisia tullut kosolti vastaan. Sain pyytämällä santsikupin kahvia, mistä olin kovasti kiitollinen. 

Otin kotiin viemisiksi vielä kuuluisan mantelicroissantin (3,40 €), tavallisen croissantin (2,80 €) sekä porkkanasämpylöitä (á 1,20 €). Vaimoni totesi tavallisen croissantin olevan makumaailmaltaan outo, mihin johtopäätökseen pystyin yhtymään maistettuani itsekin sitä. Ei ollut tyypillinen croissant. Sen sijaan taannoinen hitti mantelicroissant oli hurmaavan herkullinen. Porkkanasämpylät söimme vasta seuraavana aamuna, eivätkä ne enää olleet ihan parhaassa iskussaan siinä kohtaa. 


Leipomokahvilan sisustus on simppelin pelkistetty, mutta kuitenkin varsin viihtyisä. Palvelu sujui hyvin vähäeleisesti, jopa ujosti. 


Cafe de la Gare on saanut paljon kehuja osakseen ja on varmasti jo lyhyellä olemassaolollaan paikkansa haagalaisten sydämissä ansainnut. Itselleni jäi kaksijakoinen fiilis: yhtäältä erikoiscroissantit maistuivat, toisaalta tarjonta oli varsin suppea, eivätkä kaikki tuotteet toimineet täysin. Silti nostan hattua tällaiselle rohkealle omaa latuaan kulkevalle leipomokahvilalle. 

Ruoka 3/5

Kokemus 3/5

Hinta-laatu 3/5

Cafe de la Gare

Kauppalantie 48, 00320 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti