tiistai 6. syyskuuta 2022

Karamel Koffee (Martinlaakso)

Joskus sitä löytää itsensä arkiaamuna yhdeksän aikaan Martinlaakson Ostarilta ja miettii, mistä saisi kupin kahvia ja jotain nisua. Sitten sitä menee Karamel Koffee -kahvilaan ja ostaa kahvin (2,40 €), kinkkujuustosämpylän (5,90 €), smoothien (4,20 €) sekä vielä jälkipalaksi hunajajakkua (4,20 €) ja lukee oikein ajan kanssa päivän Hesarin ja on tyytyväinen elämäänsä.

Ihan noin spontaanisti en oikeasti elä. Auto piti viedä huoltoon Martinlaaksoon ja olin hyvissä ajoin etukäteen ratsannut alueen aamiaistarjontaa päätyen Karamel Koffeeseen. 


Kahvia oli tarjolla sekä vaalea- että tummapaahtoista. Tummapaahtoinen kahvi oli oikein maukasta. Sen sijaan sämpylä oli varsin tavanomainen, jopa mitäänsanomattoman tylsä. Smoothieita ei näkynyt vitriinissä, mutta uskaltauduin kysymään sellaisen perään. Olin nimittäin lukenut nettisivuilta, että sellaistakin olisi tarjolla. Tarjoilija – joka saattoi olla omistavaa tahoa – kertoi kolmen eri maun nimet, joista päädyin ”Wild Jungle” -smoothieen tietämättä sen tarkemmin sen makumaailmasta. En tiedä, mistä smoothie lopulta taiottiin, mutta pöytääni se tuotiin muiden tuotteiden perässä. Maku oli hieman teollinen, ja sitä yritti kompensoida smoothien giganttinen koko. Jälkipalaksi ottamani hunajakakku oli sen sijaan hurmaavan herkullista ja mukavan kevyttä verrattuna vitriinissä olleisiin suklaisiin vaihtoehtoihin. 


Karamel Koffeen miljöö on omaan silmääni kolkko ja värimaailmaltaan kylmä. Tila kaipaisi jonkinlaista pehmeyttä värien, muotojen ja materiaalien osalta. Palvelu sujui asiallisesti, mutta olisin toivonut santsikupin kuuluvan tilaukseeni. Nyt sain jälkipalan kohdalla nauttimastani toisesta kahvikupista pulittaa täyden hinnan.

Ruoka 2/5

Kokemus 2/5

Hinta-laatu 2/5

Karamel Koffee

Kivivuorentie 4, 01620 Vantaa (Martinlaakson Ostari)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti