keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Yang's

Suomessa on maailman eri kolkista ponnistavia etnisiä ravintoloita valtava määrä. Se jos mikä on mahtava juttu. Kiinalainen ravintola taisi kuitenkin olla niitä ensimmäisiä 1950-luvulla. Ihan niin kauas ei ylety Klaukkalassa sijaitsevan Yang’sin historia, mutta vuoteen 2009 joka tapauksessa.

Rehellisesti sanottuna minulla ei ollut suuria odotuksia ravintolaa kohtaan, kun sinne ensimmäisen kerran astelin. Sijainti kauppakeskus Viirin ulkosivulla, siinä parkkipaikan ja kebabluolan vieressä ei liiemmin houkutellut. Ennakkoluuloja sai tässäkin tapauksessa pistää puikoilla silmään. 



Lounaalla on tarjolla joko lounaskombo (13,90 €) tai yksittäisiä annoksia (10,90 €). Edellinen on yhdistelmä tarjolla olevia päivän makuja ja siten varsin pätevä valinta. Kokeilin ensimmäisellä kerralla nimenomaan komboa ja jälkimmäisellä kerralla tyydyin yksittäiseen annokseen, koska rasvakeittimen ylösajo – jota frittikalaan olisi tarvittu – olisi kestänyt aikatauluuni nähden liian kauan. 


Lounaan alkuun tulee pieni keittiöntervehdys, joka on molemmilla kerroilla ollut paksua kaalikeittoa. Syötävää, mutta ei suurinta herkkuani. Sen sijaan pääruokien maut ovat mukavan runsaita ja herkullisia. Eri ruokien maut erottuvat toisistaan, mikä ei ole itsestäänselvyys kaikissa etnisissä ravintoloissa. Annokset ovat riisikulhollisen kera varsin fyysisiä, eikä ole tarvinnut nälissään poistua ravintolasta. Lounaskomboon kuuluu myös jälkiruoka, joka on – yllätys yllätys – friteerattua banaania kinuskikastikkeella ja pienellä jäätelöpallolla. Todettakoon, että kahvi ei sen sijaan kuulu lounaan hintaan, mistä hienoinen miinus. 



Yang’sin interiööri on seesteinen. Ming-dynastian aikaiset vaasit, asiaankuuluva taide seinillä sekä myyntitiskin reksiviitta vievät ajatukset Kiinaan tai ainakin kiinalaiseen ravintolaan Suomessa. Palvelu sujui rennon nuorekkaasti, mikä ilahdutti ja erotti aiemmista ravintolakokemuksista, joissa palvelu on ollut varovaista ja vähäeleistä. 

Yang’s ei jostain syystä tee itsestään numeroa, vaikka kokemukseni mukaan syytä voisi olla. Kaipaisin edes nettisivuja. Nyt niitä ei ole, ja Facebook-sivujenkin lisäarvo pyöristyy nollaan. Vähän ryhtiä ja näkyvyyttä, niin tässä voisi olla uusvanha hitti Klaukkalan ravintolamaailmassa. 

Ruoka 4/5

Kokemus 3/5

Hinta-laatu 3/5

Yang's

Klaukkalantie 55, 01800 Klaukkala (Kauppakeskus Viiri)

tiistai 6. syyskuuta 2022

Karamel Koffee (Martinlaakso)

Joskus sitä löytää itsensä arkiaamuna yhdeksän aikaan Martinlaakson Ostarilta ja miettii, mistä saisi kupin kahvia ja jotain nisua. Sitten sitä menee Karamel Koffee -kahvilaan ja ostaa kahvin (2,40 €), kinkkujuustosämpylän (5,90 €), smoothien (4,20 €) sekä vielä jälkipalaksi hunajajakkua (4,20 €) ja lukee oikein ajan kanssa päivän Hesarin ja on tyytyväinen elämäänsä.

Ihan noin spontaanisti en oikeasti elä. Auto piti viedä huoltoon Martinlaaksoon ja olin hyvissä ajoin etukäteen ratsannut alueen aamiaistarjontaa päätyen Karamel Koffeeseen. 


Kahvia oli tarjolla sekä vaalea- että tummapaahtoista. Tummapaahtoinen kahvi oli oikein maukasta. Sen sijaan sämpylä oli varsin tavanomainen, jopa mitäänsanomattoman tylsä. Smoothieita ei näkynyt vitriinissä, mutta uskaltauduin kysymään sellaisen perään. Olin nimittäin lukenut nettisivuilta, että sellaistakin olisi tarjolla. Tarjoilija – joka saattoi olla omistavaa tahoa – kertoi kolmen eri maun nimet, joista päädyin ”Wild Jungle” -smoothieen tietämättä sen tarkemmin sen makumaailmasta. En tiedä, mistä smoothie lopulta taiottiin, mutta pöytääni se tuotiin muiden tuotteiden perässä. Maku oli hieman teollinen, ja sitä yritti kompensoida smoothien giganttinen koko. Jälkipalaksi ottamani hunajakakku oli sen sijaan hurmaavan herkullista ja mukavan kevyttä verrattuna vitriinissä olleisiin suklaisiin vaihtoehtoihin. 


Karamel Koffeen miljöö on omaan silmääni kolkko ja värimaailmaltaan kylmä. Tila kaipaisi jonkinlaista pehmeyttä värien, muotojen ja materiaalien osalta. Palvelu sujui asiallisesti, mutta olisin toivonut santsikupin kuuluvan tilaukseeni. Nyt sain jälkipalan kohdalla nauttimastani toisesta kahvikupista pulittaa täyden hinnan.

Ruoka 2/5

Kokemus 2/5

Hinta-laatu 2/5

Karamel Koffee

Kivivuorentie 4, 01620 Vantaa (Martinlaakson Ostari)

torstai 1. syyskuuta 2022

Doping

Ravintola Dopingilla on pitkä historia takanaan, sillä se on toiminut samassa paikassa 26 vuotta. Ravintolalle se on pieni iäisyys. Doping (onpa muuten hölmö nimi) ei juoksekaan trendien perässä, eikä sitä mainita, kun keskustellaan Klaukkalan ravintoloista. Se ei menoa haittaa, sillä Doping luottaa omaan juttuunsa.

Mikä se oma juttu sitten on? Arvelen, että totuus löytyy perinteisestä pubi-interiööristä ja pihviannoksista. Puitteet ovat ehtaa vanhan ajan saluunameininkiä puupanelointeineen, baaritiskeineen, looseineen ja seiniltä löytyvine viski- ja muine alkoholimainoksineen. Pihvejä löytyy listalta kymmenkunta. Muutakin löytyy, mutta kuka tällaisessa paikassa ottaisi salaatin? Doping ei tunne lounastarjouksia, vaan lounasaikana saa pihvistään pulittaa normaalin listahinnan. Ajatusmaailmassani tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että lounasaikaan Dopingiin ei ole mitään syytä mennä. Eikä ravintolassa lisäkseni ollutkaan muita syöjiä. 



Kysyin tarjoilijalta pihvisuositusta. Pienen kakomisen jälkeen sain vastauksen, minkä perusteella otin klassisen pippuripihvin (21,90 €). Annos koostuu 230 gramman naudan ulkofileestä pippurikastikkeessa, ranskalaisista perunoista sekä grillatuista vihanneksista ja pienestä salaatista. Pihvi oli varsin asiallinen ja kastiketta riitti mukavasti myös ranskalaisten ja vihannesten dippailuun. Erityisen maukas kastike ei kuitenkaan ollut. Kiva, että osa vihanneksista oli saanut grillipintaa. Ranskalaiset olivat tavanomaista tasoa. Kokonaisuus oli sinänsä maistuva, mutta ei mitenkään erikoinen. Paras vertailukohta Dopingin pihville löytyy Ismetistä. Niille pihveille Doping häviää hiuksenhienosti. Hinta-laatusuhteeltaan – nimenomaan lounasaikaan – Ismetin pihvit ovat lyömätön valinta.



Arvostan ravintoloiden pitkää historiaa, sillä silloin on jotain tehty vuosien varrella oikein. En silti löydä käyttöä Dopingille jatkossa. Se sijaitsee hieman syrjässä omilta kulkureiteiltäni, se ei tarjoa lounasta, eikä pihvi ollut niin hyvää, että sinne tulisi mentyä toista kertaa, esimerkiksi ilta-aikaan perheen kanssa. 

Ruoka 2/5

Kokemus 2/5

Hinta-laatu 2/5

Doping

Lahnuksentie 21, 01840 Klaukkala