lauantai 14. tammikuuta 2017

Georgian House

Georgialainen ruoka on nyt Suomessa in! Kun vielä vuosi sitten ihmeteltiin, missä kaikki Helsingin georgialaiset ravintolat luuraavat, niin nyt väännetään peistä, käydäkö Kurvin Georgian Housessa vai Ville Haapasalon Purpurissa. Vaikka vuosi 2016 vei ajasta iäisyyteen usean merkittävän muusikon, olemme saaneet vastineeksi edellä mainitut kaksi ravintolaa rakkaan pääkaupunkimme ravintolatarjontaa monipuolistamaan.

Mainittakoon knoppitietona, että Suomessa Georgia tunnettiin pitkään Gruusiana. Maan itsenäistyttyä 90-luvun alussa sitä ryhdyttiin kutsumaan Georgiaksi. Eli gruusialainen ruoka tarkoittaa georgialaista ruokaa. Omat tietoni Georgiasta ja varsinkin sen ruokakulttuurista olivat ennen vierailua Georgian Houseen hyvin vajavaiset. Arvelin, että jotain maan ruoassa on pakko olla kohdillaan, koska rakas jalkapallomaajoukkueemme raapii niin huonosti pisteitä Tbilisin reissuilta… Tietämättömyydestä huolimatta – vai peräti juuri sen takia – päätimme kuitenkin kaveriporukan kesken valita illallistreffien päämajaksi maaliskuussa 2016 avatun ravintolan.


Visiitti Georgian Housessa ei alkanut onnellisten tähtien alla. Tekemämme viiden hengen pöytävaraus oli pyytämättä ja yllättäen muuttunut neljän hengen varaukseksi. Tämän tarjoilijalle kerrottuamme hän antoi taidokkaasti kokonaisvaltaisen kehonkielensä kertoa meille, että nyt ei pojat mennyt homma putkeen. Kiusallista. Ymmärrän toki, että harmittaa, jos syömään saapuu eri määrä ihmisiä kuin mitä on varauksessa ilmoitettu, mutta näin asiat voivat muuttua elävässä elämässä, eikä muutos tässä tapauksessa ollut edes merkittävä. Alku ei siis ollut positiivisia väristyksiä herättävä – kummankaan osapuolen mielestä!

Episodin jälkeen huuhtelimme negatiiviset fiilikset pois paikallisella kuohuviinillä (39 €/pullo). Se oli kohtuullista, mutta ei jättänyt itsestään pysyvää muistijälkeä. Otin alkuruoaksi Megruli hatsapuria (7 €), jota tarjoilija meille suositteli. Suomeksi siis georgialaista tuorejuustolla täytettyä ja kuorrutettua leipää. Tuo pizzaa muistuttava juustoleipähän on tyypillinen georgialainen ruoka. Leipä olikin herkullista, mutta täytyy sanoa, että vähemmänkin olisi riittänyt (puolet tai neljäsosa). Oli nimittäin aika painava aloitus!


Pääruoaksi valitsin toisen ruokalajin, jonka nimeä olin joskus tavannut eli khinkaleja. Khinkali possun- ja naudanlihalla (15,50 €) oli pelkistetyimpiä annoksia miesmuistiin. Viisi nyyttiä ja niiden keskellä dippikulho. Khinkali on georgialaista perinneruokaa. Ulkomuodoltaan ne muistuttavat isoja pelmenejä. Maut olivat tässäkin ihan kohdillaan eikä annoksen suoraviivaisuus minua edes häirinnyt. Parempi vain, ettei annosta ollut ”pilattu” millään ylimääräisillä härpäkkeillä. Jos alkuruoka oli turhan iso annos, niin pääruoka oli sitten liiankin kevyt. Otin pääruokaa säestämään Saperavi-nimistä punaviiniä (8,50 €/16 cl). Se oli ihan suunmukaista, mutta kuten alkumaljakaverinsa, ei siitäkään jäänyt mainittavaa kerrottavaa työpaikan lounaspöytään.

Jälkiruoka kuuluu aina kokonaisvaltaiseen illalliskokemukseen. Koska en osannut lausua Churchkhelaa, otin Elina & Jonin (8 €). Yllättävän suomalaiselta kuulostava annos paljastui jäätelöpalloksi ja puristetuista viinirypäleistä valmistetuksi hyytelöksi. Erikoinen annos. Ei erityisen hyvää, mutta ei pahaakaan. Kenen muun mielestä meihin valkoisen sokerin kyllästämiin länsimaalaisiin uppoaa parhaiten muut kuin itämaiset oudohkot jälkiruoat?


Jäiset välimme tarjoilijaan olivat hieman sulaneet illan mittaan. Laskua maksettaessa jopa vitsailtiin. Tästä huolimatta tarjoilusta ei jäänyt positiivista kuvaa ja se olikin paikan suurin heikkous. Ruokapuoli ravintolassa on ihan kunnossa. Mainittakoon muuten, että lounasta Georgian House ei jostain syystä enää tarjoa, mikä on sääli alueen lounastajille. Tunnelma Georgian Housessa on kodikas, mikä johtuu ravintolan rauhoittavasta miljööstä.

Saa nähdä, tuleeko Georgian Housessa enää käytyä – varsinkin tuon lounaan puutteen takia – mutta yhden käyntikerran soisi kuuluvan jokaisen itseään kunnioittavan ravintolakävijän vyölle.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Georgian House
Hämeentie 62
00500 Helsinki

2 kommenttia:

  1. Sama kokemus keskiviikkona. Ruoka oli perus OK, tarjoilija täysin ilmeetön ja kökkö. Kannattaisi panostaa palveluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, niinpä! Palvelu on kuitenkin niin olennainen osa kokonaisuutta.

      Poista