torstai 1. maaliskuuta 2018

Yes Yes Yes

Kasvisravintola Yes Yes Yesin aukeaminen marraskuussa on viime aikojen ravintolatapaus. Hypetystä ja medianäkyvyyttä on riittänyt sen verran, että jopa Palacen paluu Helsingin ravintolakartalle on jäänyt sen varjoon.

Kasvissyöjiä ja sen epämääräisiä alalajeja on tavattu pitää eräänlaisina nautinnoista kieltäytyjinä, puristeina. He ovat joutuneet tyytymään ruokaan, jossa ei ole lihaa. Eli annoksesta on vain poistettu liha ja tadaa: se on kasvisruokaa. Yes Yes Yesissä sen sijaan ruoan itsessään pitää olla niin laadukasta, kiinnostavaa ja hyvää, että lautaselle ei edes osaa kaivata lihaa. Yes Yes Yes tarjoaa vegeruokaa tekemättä siitä mitään juttua. Se ikään kuin sattuu tarjoamaan ruokaa, jossa ei ole lihaa.


Yes Yes Yesin ruokalista koostuu viidestä erillisestä osiosta ja jälkiruoista. Perinteisiä alku- ja pääruokia ei ole. Osiot ovat Munchies (á 10 €), Dips & Tandoori Bread (á 10 €), Root and Greens (á 12 €), Comfort Plates (á 14 €) ja Yes Extras (á 4–12 €). Listaa hieroessa huomaa, että ruokia ei ole sidottu mihinkään tiettyyn tyylisuuntaan tai maantieteelliselle alueelle. Melko kansainvälisissä piireissä joka tapauksessa pyöritään. Kysyttyäni yleishuomioita ruokalistasta kiireisen oloinen tarjoilija kertoi, että sopiva määrä annoksia yhdelle on luokkaa muutama. Jaettavaksi ne toki on tarkoitettu, kuten trendiin kuuluu. Vinkin johdattelemana päädyin valitsemaan kesäkurpitsa-fetanugetteja sitruuna-chilijogurttidipillä (10 €), tandoori-leipää punajuuri-kukkakaali-tryffeli-piparjuurijogurttidipin kera (10 €) sekä rigatonipastaa ricottajuustolla ja pistaasipestolla (14 €). Annosten hienot englanninkieliset nimet löytyvät nettisivuilta ja ravintolan listalta paikan päältä.




Tandoori-leipä ja erityisesti dippi olivat superherkullisia, illan paras annos ehdottomasti. Epämääräiseltä kuulostava ja näyttävä dippi vei kielen mennessään. Piparjuuri toi kivaa särmää makuun. Tandooriuunissa paistettu leipä oli todella maistuva. Leipää ja dippiä voikin vahvasti suositella jokaisen ruokailijan yhdeksi varmaksi valinnaksi. Nugetit olivat nekin perushyvää suorittamista, mutta ne oli toisaalta helppo unohtaa saman tien. Dippi toimi tässäkin annoksessa. Sen sijaan pasta-annos ei vakuuttanut. Sitä vaivasi mauttomuus ja taisipa se ehtiä jäähtyäkin pöydällä hetken oleiltuaan. Pasta-annoksessa tällainen raadonsyöjä äkkäsi äkkiä, että ruoka olisi kaivannut lihaisampaa sisältöä – tai jotakin muuta selkeää makuelementtiä.


Yes Yes Yes on syönyt veikeän värikkääseen sisukseensa entisen McDonald’sin sekä sen vieressä majailleen Farougen luoden satapaikkaiset asiakastilat. Miljööstä silmä löytää niin värikkäitä laattoja ja tapettia, pastellinsävyisiä tuoleja, lautalattiaa kuin suuria viherkasveja ja valoja. Pelkästään valtavan pitkä marmorinen baaritiski vetää 30 ruokailijaa tai siemailijaa, ja ne paikat onkin tarkoitettu vain walk in -asiakkaille. Tiskin toisessa päässä on baari ja toisessa avokeittiö. Tarjoilu ei jäänyt mieleen ystävällisyydestä, vaan enemmänkin meiningistä huokui kiireisyys ja välinpitämättömyys. Tällaisessa annosilotulituksessa sitä toivoo, että annokset esitellään pöytään tuotaessa kunnolla.

Yes Yes Yes perustuu ideologiaan, jonka mukaan ravintolaa ei kannata tehdä pelkästään kasvissyöjille, jos heitä on viisi prosenttia väestöstä. Tämän vuoksi Yes Yes Yes on ravintola kaikille. Pidän ravintolan näkökulmasta, rohkeudesta, ennakkoluulottomuudesta ja trendikkäästä miljööstä. Ruokatuote oli hyvä – ei enempää, mutta annosten tasalaatuisuudessa on vielä tekemistä. Tästä huolimatta on selvää, että Yes Yes Yes ja minä tapaamme vielä lähiaikoina uudemman kerran.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu

Yes Yes Yes
Iso Roobertinkatu 1
00120 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti