tiistai 16. huhtikuuta 2019

Niska

Pizza on ollut kirjaimellisestikin monen ravintolakävijän huulilla viimeisten vuosien ajan. On tullut maisteltua napolilaista, roomalaista, nykiläistä, levyä, palaa, liuskaa, you name it. Joulukuussa seuraan maukkaaseen liittyi Helsingin leveyspiireillä uusi tulokas: Maarianhaminasta alkujaan ponnistava Niska, joka tarjoaa ahvenanmaalaista peltileipää. Niinpä, se tosiaan puuttuikin. Niska on saanut nimensä tunnetun pirtusalakuljettaja Algoth Niskan mukaan. Sisustuksessa merihenkistä meininkiä on haettu mm. istuimina toimivilla puisilla rahtilaatikoilla (joilla ei muuten ole kiva istua pitkää iltaa). Siksi onkin vain täysin luontevaa, että Helsingin ravintolan paikka löytyi meren ääreltä Katajanokan kauniin tiilimakasiinin ravintolakeskittymästä Kanavarannasta.



Niska ei kuitenkaan ollut minulle täysin tuntematon maaseudun suuruus, sillä olin joitakin vuosia sitten Aurajoen rannassa Suomen Turussa maistanut Niskan peltileipäpizzaa. Niskan listalla on vajaa kymmenkunta pizzavaihtoehtoa sekä muutamaa salaattia. Päädyin valitsemaan Cecilian (17 €), jossa tomaattikastikkeen ja ahvenanmaalaisen juustosekoituksen lisäksi oli ilmakuivattua kinkkua, vuohenjuustoa, punasipulia, balsamicoa sekä rucolaa. Pizza oli hyvä, mutta ei mitenkään ihmeellinen. Jotenkin tuntuu, että tänä päivänä pizzaltakin voi odottaa jotakin ”ekstraa”. Hyvässä pizzassa myös reunoja ja niiden välitöntä lähiympäristöä syö enemmän kuin mielellään, mutta Niskan pizzassa reunojen alue oli jätetty jättömaaksi. Keskiosassa ei ollut säästelty arvokkaassa ilmakuivatussa kinkussa. Yhtä kaikki Niskan pizza on liian helppo unohtaa.



Niskan viinilista on tiivis, mutta parin kokeilun perusteella hyväksi havaittu – nimittäin saksalainen riesling (8 €/16 cl) ja italialainen primitivo (9 €/16 cl) olivat suunmukaisia ja varsin kohtuullisesti hinnoiteltuja. Erityisesti tuota italialaista kannattaa maistaa!



Niska tarjoaa myös harvinaislaatuista jälkiruokapizzaa Karolinaa (16 €), jota suositellaan jaettavaksi. Pakkohan sitä oli testata! Pizzapohjan päällä on vaniljaista ranskankermaa, ruokosokeria, hunajaa, minttua ja sitruunamelissaa sekä tietysti marjoja (mansikkaa, vadelmaa ja mustikkaa). Omaperäinen jälkkäripizza ei ole missään määrin liian makea, vaan enemmänkin hillityn leikkisä kokonaisuus. Tästä huolimatta pizza jäi kuriositeetiksi.



Niskan interiööri on lämminhenkinen tiiliseinien, vaalean parkettilattian sekä lankkupöytien ja puulaatikkotuolien yhdistelmä. Palvelu oli mutkattoman nuorekasta.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Niska
Kanavaranta 3-7
00160 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti