perjantai 1. huhtikuuta 2022

Bistro Koi

Bistro Koi aukesi Kurvin elämää sykkivään vilinään reilu vuosi sitten. Siitä lähtien minun on pitänyt käydä tsekkaamassa paikan antimet. Etätyöarki on kuitenkin tehnyt tepposensa, minkä vuoksi ehdin testata ravintolan lounaan vasta nyt seuraavan vuoden keväällä. Keskeiseen sijaintiin nähden Bistro Koi on saanut olla yllättävän hiljaa, sillä löysin siitä vain Hesarin varsin kehuvan arvion. 


Kassalla asioidessa selviää, että normimeiningillä mennään: lounasbuffettia on siis tarjolla. Kyllähän se passaa. Tarjolla on karkeasti jäsentäen kolmenlaista särvintä: salaatteja, sushia ja lämpimiä ruokia. Näistä olen maistanut erityisesti kahta jälkimmäistä. Sushit ovat toimivaa keskitasoa; ne eivät säväytä, mutta eivät myöskään petä. Itse käytän susheja näissä kinkereissä ”alkupaloina”. Lämpimät ruoat sen sijaan ovat skenen laadukkaammasta puoliskosta. Erityisesti friteerattu kana sekä possu-tonkatsu olivat hurmaavan herkullisia. Höyrytettyä sämpylääkin (bao bun) on tarjolla, mutta pidin sitä turhan kuivana. Olisi kenties pitänyt läträtä sooseilla. 


Kuten näissä aasialaishenkisissä buffeteissa usein, niin Bistro Koissakin tarjolla on jälkiruokaa: geneeristä kakkua sekä jäätelöä. Hyvin pärjää ilmankin. Kahviakin saa. 


Ravintolan miljöö ei jätä muistijälkiä. Ainoa asia, jonka käynneistäni muistan ympäristöön liittyen, on aasialainen musiikki. Hyvin pärjäisi ilmankin. Palvelu on totuttuun tyyliin hyvin vähäeleistä. Tilaus tehdään kassalla ja that’s it. Aika ajoin joku keittiöstä kiikuttaa nälkäisille lounastajille lisää syötävää buffettiin. Homma toimii. 


Bistro Koi ponnistaa aasialaisten lounasbuffettien kasvottomassa meressä keskitason yläpuolelle laadukkaan ja tavallisesta tarjonnasta ilahduttavasti poikkeavan lämpimien ruokien osastonsa avulla. Parempaa sushia sen sijaan saa melkeinpä kivenheiton etäisyydeltä (Oishi18). Ravintola on silti oikein hyvä lisäys Kurvin lounastarjontaan. 

Ruoka 4/5

Kokemus 3/5

Hinta-laatu 4/5

Bistro Koi

Hämeentie 58–60, 00500 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti