keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Lounaskahvila Kotoisa

Lounaskahvila Kotoisa sijaitsee Kauppakeskus Viirissä, Citymarketin infoa vastapäätä. Tarjolla on lämmin kotiruokalounas (11,30 €) salaattipöydällä, jälkiruokakekseillä ja -karkeilla sekä kahvilla ryyditettynä. Olen käynyt sympaattisessa kahvilassa pariin otteeseen lounaalla. 


Ensimmäisellä kerralla otin alkuun vihannessosekeittoa, josta ei jäänyt makumuistoa. Pääruoaksi oli broilerinfilettä riisillä. Kursailematon annos toimi tarkoituksessaan. Toisella kerralla pääruoaksi oli jälleen riisiä, mutta tällä kertaa kanaviillokin kera. Monella on traumaattisia muistoja ala-asteen kanaviillokkipäivistä, mutta itse pystyn katsomaan sitä silmiin tänäkin päivänä. Silti Kotoisan kanaviillokki ei ollut erityisen hyvää. Mauttomaksikin sitä voi nähdäkseni syyttää. Tarjolla olisi jälleen ollut vihannessosekeittoa, mutta tällä kertaa jätin sen väliin. 

Kotoisan salaattipöytä on hauskan kotikutoinen. Valmiita sekoitettuja salaatteja ei ole, mutta raaka-aineista saa itse koottua ihan pätevän kokonaisuuden mm. tomaatista, kurkusta, paprikasta, raejuustosta, kokonaisista marinoiduista valkosipulinkynsistä, kananmunista, herkkusienistä ja vaikkapa suolapähkinöistä. 


Kotoisa tarjoaa tosiaan aikamoisen herkkuhetken lounaan päätteeksi. Tarjolla on paria eri keksilaatua ja irtokarkkeja kulhosta kauhottavaksi. Jälkimmäisellä kerralla lautaselle olisi pystynyt sovittamaan myös poppareita, jos olisi halunnut. Leikkisää, mutta toimivaa! Kahvin saa valita joko tumma- tai vaaleapaahtoisena.




Kotoisa on muutaman pöydän kokoinen pieni lounaskahvila. Kahvilan emäntä on mukava vanhempi rouva. Toivotan menestystä lounaskahvilalle, mutta voi olla, ettei oma tieni enää sinne vie.  

Ruoka 2/5

Kokemus 4/5

Hinta-laatu 3/5

Lounaskahvila Kotoisa

Viirintie 9, 01800 Klaukkala (Kauppakeskus Viiri)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti