Ravintola Nilgiri

Vaikka olen äärimmäisen moniruokainen ja muutenkin kaikin puolin antinirso tyyppi, niin en minäkään rakasta kaikkia maailman keittiöitä. Niitä vähiten rakastetuimpia keittiöitä minulle ovat nepalilainen ja intialainen. Jotenkin ei vain maistu. Siis, tokihan niissäkin tulee silloin tällöin käytyä, mutta hyvin harvoin omaehtoisesti. Siitä esimerkkinä mm. tässä blogissa olevat tekstit – sieltä ei löydy ennen tätä kirjoitusta yhden yhtä intialaista tai nepalilaista ravintola-arvostelua. Nyt olen kuitenkin käynyt tämän vuoden aikana kolmesti ravintola Nilgirissä lounaalla. Nettisivuillaan se mainostaa olevansa ”aito nepalilainen” ravintola. Ruokalista kumartaa kuitenkin Nepalin lisäksi laajemminkin Etelä-Aasian suuntaan.

Käydessään Nilgirissä syömässä ”oikea” ravintolakriitikko olisi varmaankin ottanut mukaansa entisen Suomen Nepalin suurlähettilään tai vähintäänkin siellä pari vuotta chillailleen ja Mount Everestin perusleirin valloittaneen tyypin. Minä tunnen muutaman Nepalissa käyneen, mutta syömässä kävin ilman heitä.

Nilgirin lounaslista on tiivis: valittavana on viittä ruokalajia (á 8,50 €) tai sitten klassinen porvarivaihtoehto, jossa voi yhdistellä kahta makua (9,50 €). Olen kokeillut molempia vaihtoehtoja, mutta tässä päästäänkin juuri siihen, mikä on minusta nepalilaisen keittiön heikkous: on ihan sama mitä valitset. Kaikki annokset edustavat samaa makumaailmaa eivätkä juuri eroa toisistaan. Naan-leipää, riisiä, lihaa, kastiketta. Syötävää toki, mutta makuelämykset haetaan muualta. Pakko mainita vielä Nilgirin ”salaattipöytä”. Se on kaikessa köykäisyydessään jopa hieman huvittava. Mikä funktio sillä on?

Kaiuttimissa soi geneerinen nepalilainen(?) joikaus, jonka toivoisi loppuvan. Miljöö on aika korni, mutta toisaalta siinä on myös häivähdys kodikkuutta. Johtuneeko sitten siitä, että tilat ovat hyvin pienet. Palvelu on normaalin ystävällistä ja ripeää.

Tiesittekö muuten, että Nepalin lippu on maailman ainoa valtion lippu, joka ei ole suorakaiteen muotoinen?

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Nilgiri
Kulmavuorenkatu 4
00500 Helsinki

Alfons’ Pizza

Saatiinhan sitä vuoden ensimmäistä pizzaa pari viikkoa odottaakin! Alfons on ollut avaamisestaan lähtien to visit -listallani ja sitä kautta säännöllisesti ajatuksissani, mutta syrjäinen sijainti (anteeksi vain lähitienoon väki) on hidastanut visiitin toteutumista. Lopulta tammikuun pakkaset valikoituivat pizzaseikkailulle luontevaksi ajankohdaksi.

Alfonsin ruokalista koostuu lähes pelkästään pizzoista – eikä siinä ole mitään väärää. On hyvä keskittyä ydinosaamiseensa. Vaikka listalla on kymmenkunta vaihtoehtoa, oli valinnan tekeminen silti kovin vaikeaa. Päädyin erikoisen nimen omaavaan Cucu rucu -pizzaan (16 €). Se koostui kalkkunapastramista, pecorinosta, mozzarellasta, pinaatista ja sitruunaöljystä. Seuralaiseni otti tavoilleen uskollisena Margheritan (15 €), jossa oli kirsikkatomaattia, aurinkokuivattua tomaattia, mozzarellaa, ”italialaista juustosekoitusta” sekä tuoretta basilikaa.

Alfonsin pizzat tehdään spelttipohjaan. Hitaasti kohotettuna taikina on kuulemma ystävällisempi ruoansulatukselle. No, mene ja tiedä, mutta pizzojen pohjat toimivat kyllä. Tästä huolimatta kokonaisuus jäi meidän molempien mielestä vähän piippuun. Rahkeita olisi maistuvampaankin lopputulokseen, mutta nyt tuntui, että pizzat olivat vähän tylsiä. Ei niitä voi sanoa missään määrin mauttomiksi, mutta ei toisaalta liian maistuviksikaan. Vähän tyhjä fiilis jäi eikä odotuksiin millään ylletty. Juomalista on tiivis, mutta harkitun laadukkaasti rakennettu. Poimimme maistiin paria eri punaviiniä ja totesimme ne suunmukaisiksi.

Alfonshan vertautuu muihin uuden sukupolven pizzapaikkoihin, kuten Puttesiin, Piece ’n’ Loveen, Linkoon ja Skifferiin. Sielunveljiensä seurassa Alfons ei häpeile, mutta häviää selvästi ainakin kahdelle ensin mainitulle. Sanoisin, että paras vertailukohta Alfonsille onkin Taka-Töölön Linko. Eli paikka, josta olisi kiva tykätä enemmänkin, mutta ainakaan yhden käynnin perusteella kokemus ei ollut mitenkään maailmoja syleilevä. Aihioita menestykseen kuitenkin pinnan alta löytyy. 

Alfonsin sisustus on tätä päivää. Tilasta löytyy niin tiiliseinää modernien taulujen kera kuin lankkulattiaakin. Ruoka- ja juomavaihtoehtoja löytyy liitutaululta. Miljöössä ainakin minun silmäni lepäävät. Tilat ovat aika kompaktit. Palvelu oli ystävällistä.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Alfons' Pizza
Vuorimiehenkatu 35
00150 Helsinki

Georgian House

Georgialainen ruoka on nyt Suomessa in! Kun vielä vuosi sitten ihmeteltiin, missä kaikki Helsingin georgialaiset ravintolat luuraavat, niin nyt väännetään peistä, käydäkö Kurvin Georgian Housessa vai Ville Haapasalon Purpurissa. Vaikka vuosi 2016 vei ajasta iäisyyteen usean merkittävän muusikon, olemme saaneet vastineeksi edellä mainitut kaksi ravintolaa rakkaan pääkaupunkimme ravintolatarjontaa monipuolistamaan.

Mainittakoon knoppitietona, että Suomessa Georgia tunnettiin pitkään Gruusiana. Maan itsenäistyttyä 90-luvun alussa sitä ryhdyttiin kutsumaan Georgiaksi. Eli gruusialainen ruoka tarkoittaa georgialaista ruokaa. Omat tietoni Georgiasta ja varsinkin sen ruokakulttuurista olivat ennen vierailua Georgian Houseen hyvin vajavaiset. Arvelin, että jotain maan ruoassa on pakko olla kohdillaan, koska rakas jalkapallomaajoukkueemme raapii niin huonosti pisteitä Tbilisin reissuilta… Tietämättömyydestä huolimatta – vai peräti juuri sen takia – päätimme kuitenkin kaveriporukan kesken valita illallistreffien päämajaksi maaliskuussa 2016 avatun ravintolan.

Visiitti Georgian Housessa ei alkanut onnellisten tähtien alla. Tekemämme viiden hengen pöytävaraus oli pyytämättä ja yllättäen muuttunut neljän hengen varaukseksi. Tämän tarjoilijalle kerrottuamme hän antoi taidokkaasti kokonaisvaltaisen kehonkielensä kertoa meille, että nyt ei pojat mennyt homma putkeen. Kiusallista. Ymmärrän toki, että harmittaa, jos syömään saapuu eri määrä ihmisiä kuin mitä on varauksessa ilmoitettu, mutta näin asiat voivat muuttua elävässä elämässä, eikä muutos tässä tapauksessa ollut edes merkittävä. Alku ei siis ollut positiivisia väristyksiä herättävä – kummankaan osapuolen mielestä!

Episodin jälkeen huuhtelimme negatiiviset fiilikset pois paikallisella kuohuviinillä (39 €/pullo). Se oli kohtuullista, mutta ei jättänyt itsestään pysyvää muistijälkeä. Otin alkuruoaksi Megruli hatsapuria (7 €), jota tarjoilija meille suositteli. Suomeksi siis georgialaista tuorejuustolla täytettyä ja kuorrutettua leipää. Tuo pizzaa muistuttava juustoleipähän on tyypillinen georgialainen ruoka. Leipä olikin herkullista, mutta täytyy sanoa, että vähemmänkin olisi riittänyt (puolet tai neljäsosa). Oli nimittäin aika painava aloitus!

Pääruoaksi valitsin toisen ruokalajin, jonka nimeä olin joskus tavannut eli khinkaleja. Khinkali possun- ja naudanlihalla (15,50 €) oli pelkistetyimpiä annoksia miesmuistiin. Viisi nyyttiä ja niiden keskellä dippikulho. Khinkali on georgialaista perinneruokaa. Ulkomuodoltaan ne muistuttavat isoja pelmenejä. Maut olivat tässäkin ihan kohdillaan eikä annoksen suoraviivaisuus minua edes häirinnyt. Parempi vain, ettei annosta ollut ”pilattu” millään ylimääräisillä härpäkkeillä. Jos alkuruoka oli turhan iso annos, niin pääruoka oli sitten liiankin kevyt. Otin pääruokaa säestämään Saperavi-nimistä punaviiniä (8,50 €/16 cl). Se oli ihan suunmukaista, mutta kuten alkumaljakaverinsa, ei siitäkään jäänyt mainittavaa kerrottavaa työpaikan lounaspöytään.

Jälkiruoka kuuluu aina kokonaisvaltaiseen illalliskokemukseen. Koska en osannut lausua Churchkhelaa, otin Elina & Jonin (8 €). Yllättävän suomalaiselta kuulostava annos paljastui jäätelöpalloksi ja puristetuista viinirypäleistä valmistetuksi hyytelöksi. Erikoinen annos. Ei erityisen hyvää, mutta ei pahaakaan. Kenen muun mielestä meihin valkoisen sokerin kyllästämiin länsimaalaisiin uppoaa parhaiten muut kuin itämaiset oudohkot jälkiruoat?

Jäiset välimme tarjoilijaan olivat hieman sulaneet illan mittaan. Laskua maksettaessa jopa vitsailtiin. Tästä huolimatta tarjoilusta ei jäänyt positiivista kuvaa ja se olikin paikan suurin heikkous. Ruokapuoli ravintolassa on ihan kunnossa. Mainittakoon muuten, että lounasta Georgian House ei jostain syystä enää tarjoa, mikä on sääli alueen lounastajille. Tunnelma Georgian Housessa on kodikas, mikä johtuu ravintolan rauhoittavasta miljööstä.

Saa nähdä, tuleeko Georgian Housessa enää käytyä – varsinkin tuon lounaan puutteen takia – mutta yhden käyntikerran soisi kuuluvan jokaisen itseään kunnioittavan ravintolakävijän vyölle.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Georgian House
Hämeentie 62
00500 Helsinki

Marski Bar & Restaurant

Usein tulee juteltua, että missä jengi käy lounaalla. Yllättävän usein ydinkeskustan porukka mainitsee Scandic Marski -hotellin lounaan. Ei sitä nyt välttämättä kehuta, mutta Marskin lounasta pidetään ns. helppona ja kohtuuhyvänä jokapäiväisenä lounasmestana – siis sellaisena varmana valintana. Halusin testata lounaan ja katsoa, oliko puheille löydettävissä perusteita vai oliko kyse vain laiskuudesta etsiä parempia lounaita kaupungin tarjonnasta.

Ravintolan aula ainakin kuhisi elämää puolenpäivän aikaan. Luovin itseni tuntemattomassa ympäristössä kiltisti jonon perälle. Lounaalla (10 €) tarjolla on kahta pääruokaa, keittovaihtoehto sekä alkusalaattipöytä. Nälissäni en tomaattikeittoon koskenut, vaan päätin koostaa annokseni salaattipöydän antimista ja ottaa kaupan päälle vielä kaksi(!) kiovalaisittain valmistettua kananrintafileepihviä. Pihveissä oli sisällä kinkkusiivut ja juustoa ja ne olivatkin itse asiassa todella herkullisia. Alkusalaattipöytä oli hieman keskitasoa korkealaatuisempi: sieltä löytyi mm. hyvää pastasalaattia ak-tomaatilla, fetaa, mummonkurkkuja ja marinoitua kukkakaalia. Haalimastani lautasannoksesta tulikin oikein maukas kokonaisuus. Olin tyytyväinen.

Ravintolassa on ikään kuin etuosa, josta lounasruoka löytyy, sekä rauhallisempi takaosa. Molemmissa on pöytiä, takana enemmän. Itse päädyin etuosan ikkunapöytään, josta oli hyvät näkymät Manskun sykkeeseen. Sykettä tosin löytyi ikkunoiden sisäpuoleltakin – sen verran oli porukkaa ja meininki sen mukaista! Klassinen häslinki. Miljöö jäi tältä erää sen tarkemmin havainnoimatta enkä tarjoilustakaan saanut sen kummempaa kontaktia. Kaikilla oli kiire. Lounaan pääosan esittäjä eli ruoka oli kuitenkin Marskissa kunnossa.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Marski Bar & Restaurant
Mannerheimintie 10
00100 Helsinki

Popot Café & Bistro

Popot-bistrolla oli suuret saappaat täytettävänään, kun astelimme pakkasesta sisään ravintolaan. Fine dining -isoveli Roux oli voittanut alkuvuodesta Suomen Gastronomian Seuran Vuoden ravintola -tittelin ja bistron nimikin tuli samassa kulmassa vuosikymmeniä toimineesta kenkäkaupasta. No, jos rehellisiä ollaan, niin Rouxissa en ole vielä käynyt ja kenkäkauppakuriositeetinkin luin netistä. Yhtä kaikki, odotimme kyllä vierailua kehuttuun bistroon.

Matka Lahteen ei kuitenkaan alkanut hyvin, koska myöhästyimme junasta. Oma moka. Äkkiä soitto Popotiin pöytävarauksen myöhentämistä varten. Onneksi joustonvaraa oli ja saimme siirrettyä puolella tunnilla varaustamme.

Raskaan matkanteon jälkeen oli kuitenkin miellyttävä antautua Popotin bistrotunnelman kannateltavaksi. Alkajaisiksi jaoimme uunissa paistetun Camembert-kiekon valkosipulileivällä (12,5 €). Eheän ulkokuoren alta paljastui herkullista sulanutta valkohomejuustoa. Ainoaksi ongelmaksi muodostui se, että valkosipulileivänpalat eivät tuntuneet riittävän kaiken(!) juuston syömiseen. Se ei kai ollut tarkoituskaan.

Kesällä Pohjois-Italiaan suuntautuneen lomareissun kunniaksi molempien selkeä pääruokavalinta oli sieni-tryffelirisotto (17 €). Huumaavan tuoksuista tryffelirisottoa tuli nimittäin testailtua melko kattavasti reissulla. Popotin risotto veti täysiverisesti vertoja Italian serkuillensa. Se oli esimerkillisen tasapainoinen kokonaisuus, jossa päälle ripoteltu juusto, sienet ja tryffeli eivät kukaan yksistään dominoineet annosta. Tryffeli maistui risotossa selvästi, mitä ei voida pitää itsestäänselvyytenä, mutta se jätti roolia myös muille laadukkaille raaka-aineille. La dolce vita, mamma mia!

Tässä vaiheessa iltaa jouduimme kuitenkin toteamaan väistämättömän: junasta myöhästyminen oli johtanut pöytävarauksen myöhentämiseen, mikä tarkoitti, että seuraavat hyvän ruoan ystävät tulisivat piakkoin istumaan paikoillemme. Jälkiruokaa emme näin ollen ehtisi nauttimaan. Se on kovin pieni takaisku ihmiskunnalle, eikä kovin paljon isompi meillekään, mutta pienesti se harmitti.

Bistro Popotin miljöö on hyvin bistromainen. Meininki on enemmänkin riehakasta kuin hillityn hallittua. Ruoka- ja juomalistan tärppejä on kirjoitettu liitutaululle, baaritiskilläkin voi syödä ja  viehättävää rosoisuutta löytyy sieltä sun täältä. Palvelu oli todella ystävällistä sähläyksestämme huolimatta. Jos asuisi Lahdessa (luoja paratkoon), niin tämä voisi olla paikka, jossa käydä viisi kertaa viikossa lounaalla ja kaupan päälle viikonloppuna illallisella. Hieno lisä Lahteen, joka kuitenkin on tunnettu vielä toistaiseksi enemmän lihamukista kuin ensiluokkaisesta ankankoipi confi’sta.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Popot Café & Bistro
Rautatienkatu 26
15110 Lahti

Beijing8

Helsingin loppuvuoden ravintolakentän ehdottomasti kiinnostavin uutuus on Kampin kauppakeskuksen vitoskerroksen Kortteli, jonka 10 ravintolaa tarjoavat monenmoista makumaailmaa. Storyssa ehdin jo avajaisviikonloppuna käydä ja toteamaan sen ulkomuodoltaan tyylikkääksi ja keittiötaidoiltaan mainioksi. Nyt oli ensimmäisen Korttelin lounaan vuoro.

Olin heti yhdentoista jälkeen ihmettelemässä, minkä ravintolan valitsisi. Aikaa ei silti ollut hukattavaksi. Jostakin täsmällisempää tarkastelua kestämättömästä syystä valitsin Beijing8-nimisen dumplingeja tarjoavan kiinalaisen ravintolan. Kyseinen ketju on muuten alkujaan länsinaapurista ja nettisivujensa mukaan tarjoilee hidasta pikaruokaa.

Jonossa ehdin miettiä lounasvalintaani, joka kuitenkin oli jo lähtökohdiltaan melko helppo. Tarjolla nimittäin on vain dumplingeja, joko 9 tai 12 kappaleen settinä. Kastikkeen voi valita kolmesta vaihtoehdosta, kylkeen nuudeleita tai riisiä. Niin, toki myös dumpling-makuja on useita erilaisia. Päädyin yhdeksään kappaleeseen (9,70 €), nuudeleihin ja ”Chef’s Choiceen” eli ns. ylläriin.

Annoksen valmistuksessa kesti suurin pirtein kaksi minuuttia eli pikaista toimintaa. Hain annokseni sivutiskiltä. Olin kyllä nähnyt vastaavia pahvilaatikoita muilla lounastajilla, mutta boksin sisään kurkattuani pettymyksen tunteet hyökkäsivät kokonaisvaltaisesti ylitseni: noin vaatimattoman surkea annos! Makukaan ei juuri kohottanut mieltäni. Tokihan dumplingit olivat ihan ok, mutta eivät enempää. Niitä taisi olla kahta kolmea erilaista. Nuudelikasa ja raastesalaatti olivat hyödyttömiä. Kokonaisuus oli lähes ala-arvoinen ja jonkinasteinen ryöstö – vähintäänkin näpistys.

Lisää pettymyksiä. Suunnittelin huuhtovani huonot vibat pois mukavalla artesaanikahvilla, mutta tarjolla oli vain teetä. Tietysti, ”kiinalaisessa” ravintolassahan tässä ollaan! Jätin väliin ja lähdin pettyneenä pois. Vajaan kympin hinnalla luulisi saavan enemmän. Itse asiassa tämä oli miesmuistiin sellainen lounas, josta jäi nälkä. Vuoden huonoin lounas tuli koetuksi juuri ennen vuodenvaihtumista.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Beijing8
Kampin kauppakeskus, 5. krs
Urho Kekkosen katu 1
00100 Helsinki

Lie Mi Vietnamese Kitchen

Muutama vuosi sitten ihmeteltiin, missä ovat kaikki Helsingin vietnamilaiset ravintolat. Joku muisti ehkä mainita Helsingin vanhimman vietnamilaisen, Itiksessä sijaitsevan Tre Vietin, mutta siihen se saattoi jäädäkin. Sittemmin uusia vietnamilaisia rafloja on syntynyt enemmän ja niiden mukana on kaikkien herkkusuiden saataville tuotu mm. suuren suosion saanut pho-nuudelikeitto. Vietnamilaisen keittiön härmäläistä läpimurtoa on ollut ilo seurata, sillä itseeni tuon paljon yrttejä ja mausteita käyttävän maan keittiö jätti parhaimman makujäljen vaihto-opiskelijana reissailtuani ympäri Kaakkois-Aasiaa – luoja paratkoon – seitsemän vuotta sitten.

Lie Mi sijaitsee legendaarisen Siltasen tiloissa Kalliossa. Se on tarjoillut vietnamilaisen keittiön luomuksia reilun kahden vuoden ajan. Kesällä Lie Men (vai Lie Min?) terassi on lähialueen ykköspaikka. Aurinko hellii raskaan työn raatajia, eikä ylempänä ohi kiitävä Hämeentiekään häiritse ketään – korkeintaan vain varpuset, jotka pyrkivät pääsemään osingoille ruoantähteistä. Terassi on muuten ensi kesänä entistä isompi, sillä sitä laajennettiin loppukesästä. Näin talviaikaan on toisin: syödä pitää sisätiloissa.

Olen käynyt Lie Messä viime aikoina hyvinkin säännöllisesti, viikoittain. Aina kuitenkin lounaalla, joten iltaelämästä ei ole tuoreita kokemuksia jaettavaksi. Lounasaikaan tarjolla on kolmea vaihtoehtoa (lähes kaikki 9,70 €), joten nirsoimmat meistä eivät välttämättä löydä suosikkiaan listalta. Ikuista lihatonta lokakuuta viettäviä on kuitenkin muistettu lounaslistan laatijan toimesta lämmöllä. Lista tulee muuten kaluttua läpi melko nopeasti, sillä se ei juurikaan muutu. Toinen asia, joka on kerrasta toiseen sama, on alkusalaattipöytä. Okei, pientä variaatiota saattaa olla, mutta ei paljoa. Se on alkanut vähän tökkimään ja maistumaan puulta, vaikkei siinä sinänsä mitään vikaa olekaan. Sehän on itse asiassa aikamoinen sekasikiö: tarjolla on esim. perunasalaattia, mitä ei voitane yleisen elämänkokemuksen perusteella pitää vietnamilaisen, tai edes aasialaisen, keittiön kulmakivenä.

Lie Men lounaspääruoat ovat se syy, miksi siellä tykkään käydä. Oma suosikkini on paistettua nuudelia kanalla, päällä keko yrttejä, ituja ja paahdettua sipulia. Paistettu riisikin toimii possun kanssa. Kuten myös possu-pho. Riisipaperista tehdyt rullat eivät sen sijaan nousseet makuelämyksiksi.

Lie Mi on todennäköisesti hipsterein paikka, jossa käyn säännöllisesti, mikä toisaalta saattaa kertoa minusta vähintään yhtä paljon kuin paikasta. Nimittäin: lautaset ovat muovisia ja kolhon oloisia, pöydät kuluneita, tuolit keskenään erilaisia eikä yksikään kovin mukava istua, seinälle on nostettu pyörä, kassan yllä on hammaslääkärikäynneiltä tuttuja valoja ja sen sellaista. Palvelu on tasalaadutonta: välillä on pitänyt hakea pääruoka keittiöstä asti, kun kello on tikittänyt alkavan palaverin kunniaksi turhan kiivaasti ja välillä pääruoka on tuotu pöytään lähes samalla hetkellä, kun on itse aloittamassa salaattipöydän antimien nauttimista. Ei muuten ole kiva lapata salaattia kiireellä suuhun, kun ruoka jäähtyy kovaa vauhtia vieressä.

Mutta hei, kaikesta huolimatta Lie Mi on oiva lounaspaikka!

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Lie Mi
Hämeentie 13
00530 Helsinki

Viisi Penniä

Viidellä Pennillä on pitkä historia: perinteinen krouvi aloitti toimintansa samana vuonna kuin Kekkosesta tuli Suomen kahdeksas presidentti eli vuonna 1956. Ravintolan nimi muuten juontaa juurensa rahasummasta, joka perittiin vuonna 1865 tullimaksuna Helsinkiin tulevilta kauppiailta.

Pari vuotta sitten ravintola koki täydellisen uudistuksen. Kävin ennen remonttia kertaalleen siellä syömässä, mutta sen reissun muistikuvat ovat hatarat. Nyt muutaman vuoden tauon jälkeen kävin Viidessä Pennissä lounaalla. Yritinhän minä kerran tässä välissäkin mahtua sisään, mutta mesta oli tupaten täynnä, koska paikallisen lätkäjengin peli oli alkamassa. Silloin mentiin muuten Linkoon pizzalle.

Olin ravintolassa puoli kahden aikaan. Edessäni tiskillä oli vain yksi vanhempi naisasiakas… Mutta hänpä ei ollutkaan mikä tahansa lounastaja, vaan jonkinasteinen kanta-asiakas, joka kertoi kyllä vaivoistaan ja vastoinkäymisistään tarjoilijalle, mutta tilausta oli perin vaikea tehdä. Lopulta hän otti yhden oluen. Niin, ilman kenkiä ja sukkia. Lounaslistalla oli valinnanvaraa, mutta päädyin itselleni harvinaisempaan vaihtoehtoon eli metsästäjänleipään ranskalaisilla (9,90 €). Lounaaseen kuului myös keitto ja salaattipöytä. Borssikeitto oli epämääräistä eivätkä maut erottuneet toisistaan. Lihaakaan siinä ei tainnut olla. Salaattipöytä oli melko vaatimaton, mutta pastasalaatti salamilla ja kapriksilla oli todella mainio!

Metsästäjänleipä oli tehty paahtoleivälle. Sen päältä löytyi kastikkeessa sieniä ja pieni pihvi. Vähän valjua ja mitäänsanomatonta. Ranskalaiset olivat peruskamaa. Onko muuten niin, että niitä voi nykyään käyttää annoksessa kuin annoksessa? Minusta ne eivät oikein tämän annoksen kylkeen sopineet, mutta toisaalta syöhän niitä aina kohtuullisen hyvillä mielin.

Kahvia särpiessä oli aikaa katsella ympärilleen. Klassinen pubiympäristö, jonka laajan juomavalikoiman testaaminen jäi ensikertaan. Voi kuitenkin olla, että lounaalla ei enää tule käytyä.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Viisi Penniä
Mannerheimintie 55
00250 Helsinki

Pörssin joulupöytä

Ihmisellä pitää olla perinteitä, koska ne ovat kivoja ja luovat elämään mukavasti turvallisuuden illuusiota säännöllisyydellään. Meillä on vaimon kanssa perinteenä käydä ravintola Pörssin joulupöydässä hakemassa fiilistä joulunodotukseen. Perinteistä puheen ollen – niitä taitaa olla muutamalla muullakin. Tai ainakin aina Pörssissä käydessä tilat ovat pursunneet nälkäistä väkeä. Jouduimme tällä kertaa jonottamaan vartin verran, kunnes meidät ohjattiin pöytään.

Kuten niin kovin usein tällaisissa pidoissa, alkupalapöytä on Pörssissäkin se juttu. Parin lautasen taktiikalla saa hyvän kokonaisnäkemyksen alkupaloista. Tällä kertaa toimin niin, että muodostin ensimmäisestä alkupalalautasesta kala- ja jälkimmäisestä lihapainotteisen. Kalapuolen kruununjalokiviä olivat luonnollisesti siianmäti smetanalla ja sipulilla, kuminalla maustettu lohitartar sekä kurkku-katkarapuskagen. Lihapuolen parasta antia olivat aladobi, jota ei muutoin tulekaan syötyä sekä oivallinen glaseerattu maissikananrinta savupaprikakastikkeella. Molempia lautasia täydensin vielä herkullisilla hunaja-rosmariinipaahdetuilla puna- ja keltajuurikkailla sekä parilla pikkusuupalalla joululimppua.

Pääruoka on usein se pakollinen välikierros ennen jälkiruokia – niin nytkin. Häränsisäfilee madeirakastikkeessa kuulosti paremmalta kuin itse asiassa olikaan. Pahoittelut muuten hämyisistä valokuvista. Kuten vaimoni sanoi: ne kertovat enemmän minusta kuin ravintolan ruoista.

Aiempina vuosina suosikkijälkiruoaksi on noussut jokerikortti: marinoidut luumut kermalla. Tällä kertaa luumuja höysti viskikerma, yhtenä vuotena tarjolla oli liköörillä marinoituja luumuja ja kanelivaahtoa. Hyviä olivat tänäkin vuonna, mutta jotain jäi puuttumaan, ehkäpä marinoinnin suhteen… Jouluhalko oli yllättävän raikasta, kun taas piparivanukas marjakastikkeella jäi lussuksi. Ai niin, marmeladit toimivat aina! Juustoja ei hullukaan jaksa syödä enää tässä vaiheessa iltaa.

Pörssisali on miljöönä näyttävän ylväs kivilinna ja tänäkin vuonna siitä oli erilaisilla valohässäköillä ja muilla koristeilla tehty vaikuttava. Aiempina vuosina olen nuoruuden intoa puhkuen haukkunut sitä ”suht tyylikkääksi ruotsinlaivaksi”, mutta näin kolmenkympin rajapyykin ylitettyä voi jättää turhat elämöinnit nuorukaisille. Ihan tyylikäs paikka siis, vaikkakin aina täynnä. Pöydät ovat lähekkäin toisiaan ja täyden lautasen kanssa joutuu varomaan, ettei heitä sinappisia joulumakkaroita vierustoverin syliin. Tarjoilijat ovat vuosien varrella olleet melko lailla örmyjä ilmestyksiä, vaikkakin tehokkaita työssään. Tällä kertaa meitä kuitenkin onnisti: saimme sydämellisen vanhemman naisen, joka ei edes pahoittanut mieltään siitä, että jätimme tällä kertaa viinit väliin.

Tapana on ollut käydä näissä Royal Ravintoloiden joulupöydissä kaksi yhden hinnalla -diilillä, mikä tekee käynnistä aina hinta-laatusuhteeltaan mainion. Hinta kahdelta on tällöin 59 €, mutta sen päälle tulee vielä narikkamaksu, joka muistaakseni oli melko suolainen 3,5 € henkilöltä. Täydellä buffethinnalla joutuisi hinta-laatusuhdetta miettimään tarkemmin, mutta puolella hinnalla diili on ohittamaton.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Ravintola Pörssi
Fabianinkatu 14
00100 Helsinki