tiistai 26. heinäkuuta 2022

Ketolan strutsitila

Ketolan strutsitila ei varsinaisesti ole mikään ravintola, mutta ruokaa tilan kahvila kesäkaudella tarjoaa. Eikä ihan mitä tahansa perusmättöä, vaan strutsin lihasta ja strutsin munasta valmistettuja ruokia. Strutsitila perustettiin vuonna 1994, kun ensimmäiset strutsin munat haettiin ulkomailta. Sittemmin toiminta on ammattimaistunut ja laajentunut Suomen suurimmaksi strutsitilaksi noin sadan strutsin voimin. 

Strutsi on muuten melkoisen mielenkiintoinen eläin. Lentokyvytön lintu voi elää jopa 80-vuotiaaksi. Täysi-ikäinen uros voi kasvaa 2,5 metriseksi ja kerryttää elopainoaan 150 kiloiseksi. Strutsi on nopein kaksijalkainen olento maapallolla. Vaikka strutsitkin kiinnostivat kovasti, olin erityisen kiinnostunut kokeilemaan strutsista valmistettuja ruokia. Kesäkahvilassa oli tarjolla strutsivoileipiä sekä strutsinmunajäätelöä. Maistoin tietysti molempia. 


Strutsivoileipä ei ollut vitriiniin nuupahtanut käntty, vaan paikan sympaattinen emäntä teki leivän takahuoneessa tilauksesta. Paahtoleivän päällä oli strutsinlihaa, tomaattia, kurkkua, salaattia ja majoneesia pienellä pippuriripauksella. Tuore leipä oli raikas, mutta täytyy sanoa, että lihan maku ei juurikaan erottunut joukosta. Kun sitä maistoi pelkästään, mieto maku vivahti riistaan, kenties poroon, mutta ei ollut kovin voimakas. Strutsinmunajäätelö jatkoi lihan osoittamalla varsin vähäeleisellä tiellä. Maku oli omaperäisen erilainen ja eksoottinen. 


Ketolan strutsitila on kiehtova matkakohde Nurmijärven Rajamäellä. Tila tarjoaa paljon erilaista toimintaa, kuten strutsisafareita ja -vierailuita, majoitusta, kokous- ja juhlapalveluita, kesäkahvilaa ja tilamyymälää. Omistajapariskunta on leppoista, mukavaa ja tietäväistä sakkia. 

Ruoka 3/5

Kokemus 4/5

Hinta-laatu 3/5

Ketolan strutsitila

Korvenojantie 17, 05200 Rajamäki 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti