tiistai 2. elokuuta 2022

Ravintola Pihlajasaari

Venereissu Pihlajasaareen kuuluu monen kesään. Yllätyksettömästi nimetty Ravintola Pihlajasaari tarjoaa evästä saareen tulijoille. Otin kolmevuotiaalle lasten lohikeiton (10 €) ja itselleni silakkapihvit varhaisperunoilla (19 €). Paitsi etten ottanutkaan, sillä annosta ei ollut saatavilla. Oliko kävijämäärä päässyt yllättämään perinteikkään ravintolan? Vai vaivasiko saaressakin henkilöstöpula? Tarjolla oli joka tapauksessa vain kalakeittoa, kanakori tai falafelannos, vaikka listalta löytyi mm. toast skagenia ja lasagnea. Päädyin ottamaan kanakorin (16 €), sillä arvelin pääseväni osingoille myös kalakeitosta. 

 

Paneroidut kanapalat, ranskalaiset ja aioli olivat ehtaa grillimättöä. Jotain ihan muuta kuin mitä kuvittelisi saavansa merellisestä kesäravintolasta. Kanassa ja ranuissa ei sinänsä ollut mitään erityistä vikaa, mutta eivät ne säväyttäneet. Lohikeitto oli mukiinmenevä, mutta huomattavasti makoisampia ja syvällisempiä esityksiä on jo pelkästään tänä kesänä uinut vastaan. 


Rakennus on valmistunut vuonna 1883. Ravintolaksi se muutettiin 1929. Rakennus on siis nähnyt paljon. Taustaa vasten meininki on kovin nykyaikaista itsepalvelua myöten: annokset haetaan sisältä piipparia vastaan ja palautetaan sisälle, jotta lokit eivät saisi kaipaamiaan ruokaorgioita. Saari on kiva, mutta ravintola jätti valjun olon. 

Ruoka 2/5

Kokemus 2/5

Hinta-laatu 2/5

Ravintola Pihlajasaari 

Pihlajasaari, 00150 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti