torstai 1. joulukuuta 2022

Madmar

Madmar on ollut erikoisin Klaukkalan lounasravintolakokemuksistani. Jo sijainti Järvihaan ei-niin-idyllisen yritysalueen ytimessä on varsin omaperäinen, vaikka ymmärrän toki, että potentiaalisia asiakkaita voi löytyä alueen yrityksistä. Ravintola sijaitsee samassa rakennuksessa, jossa operoi lääketieteellisten laitteiden ja teollisuuselektroniikan sopimusvalmistaja Darekon. Tätä en tiennyt etukäteen, mutta se näkyi siinä, että lounaalla hiippaili valkotakkista henkilöstöä kuin sairaalassa konsanaan. Osa heistä osti Madmarin lounaan, osa lämmitti kotitekoisen ruokansa ravintolan seinustalta löytyvässä mikrossa – kun oli ensiksi ottanut ruokansa samalla seinustalla olevasta jääkaapista. Ulkopuolisia asiakkaita oli selvä vähemmistö, jos heitä oli ollenkaan. 


Olen käynyt Madmarissa kahdesti lounaalla. Kotiruokahenkinen lounas (10,9 €) pitää sisällään pääruoan, salaattipöydän, keiton, leivät sekä jälkiruuan ja kahvin. Ensimmäisellä käyntikerralla tarjolla oli leivitettyä porsaanleikettä sipulikermakastikkeella ja punajuuririsottoa. Kokonaisuus oli konstailemattoman maukas. Toisella kerralla tarjolla oli jauhelihakastiketta perunamuusilla. Mutkattoman kotikutoista sekin, mutta suunmukaista. Salaattipöytä ei ole ihmeellinen. 


Madmar tarjoaa työpäivän kohokohdan kunniaksi myös jälkiruoan, mitä tervehdin tietysti ilolla – vaikkei toimistotyöläinen makeaa lounaan yhteydessä tarvitsisikaan. Maistamani kakkupala sekä suklaakääretorttu eivät suoraan sanoen olleet kovin kaksisia, ja ne olisi voinut jättää aivan hyvin väliinkin.

Miljöö yrittää olla kodikas, mutta kodikkuutta eivät luo miete- tai huumorilausetaulut seinillä tai huutava televisio. Pöydät ovat olleet molemmilla käyntikerroilla likaiset. Palvelu on kyllä sinänsä ollut ystävällistä. 



Kuuden vuoden kunnioitettavaan ikään ehtinyt Madmar tarjoaa erikoisen ja uniikin lounaskokemuksen. Ruoka on rehellistä kotiruokaa. Tässä genressä se kuitenkin häviää samalla yritysalueella operoivalle ravintola Vikille, josta on tullut yksi suosikeistani ja vakiokohteistani. 

Ruoka 3/5

Kokemus 1/5

Hinta-laatu 3/5

Madmar

Yrittäjäntie 13, 01800 Klaukkala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti