tiistai 4. huhtikuuta 2023

JJ's BBQ

Kiinnitin toden teolla huomioni JJ’s BBQ -ravintolaan helmikuussa lukiessani Mikko Takalan ylistävän arvostelun Kauppalehti Optiosta. Olin toki kuullut palkitusta salolaisesta burgeriravintolasta aiemminkin, mutten ollut sitä sen suuremmin noteerannut. Mutta nyt kun se oli saapunut pääkaupunkiin pop up -ravintolan voimin, oli selvää, että paikan savustetut lihat pitää laittaa testiin pikimmiten. JJ’s BBQ toimii Sturenkadulla Naughty Brgr:n tiloissa, mutta sillä on oma keittiönsä ja ruokalistansa. 


Kävin JJ’s BBQ:ssa kahdesti lyhyen ajan sisään. Ensimmäisellä kerralla otin katuruokalistalta Philly’s Cheese Brisket Sandwichin (15 €). Olen aina ollut suuri leipien ystävä. Todettakoon, että mainitun Mikko Takalan teos Voileipä on mainio läpileikkaus eri maiden leipäkulttuureihin. Philly’s Sandwich oli pirun hyvä, ei voi muuta sanoa. Kokonaisuus oli simppeli, mutta hurmaava. Naudanrinta oli tasokasta ja oikeutettu pääosan esittäjä, mutta sitä komppasivat ensiluokkaisesti juusto, paistettu sipuli ja paprika sekä jalapenot. Paahdettu sämpylä oli tekstuuriltaan mukavan voimakas, ei mitään höttöä. Annosta täydensivät ranskalaiset sekä pikkelöity punasipuli ja kurkku. Ranskalaiset olivat genrensä varmaa keskitasoa. Annosta keventämään otin coleslawn (4,5 €), joka toimikin tehtävässään niin hyvin, että otin sitä seuraavallakin kerralla toimittamaan samaa raikastamisrooliaan.



Toisella kerralla valitsin platterin, johon kuuluu yksi liha ja kaksi lisuketta. Lihaksi valitsin 150 grammaa naudan briskettiä (prime brisket 20 €) ja lisukkeiksi mainitun coleslawn lisäksi Suomen mittakaavassa harvinaisen mac&cheesen. Jotta saisin maistettua muutakin kuin nautaa, otin lisäksi 100 grammaa possunkylkeä (6 €). Koko pesuetta alas huuhtomaan palkkasin punaviinin, jonka hinta, nimi ja rypäleet jäivät tiedostamatta (ja luulee olevansa viinimies!). Naudan brisketti oli intensiivisen hyvää, mutta huomasin pitäväni enemmän possunkyljestä, joka oli mehukkaan maukasta. Mac&cheese oli mojova lisuke.


Pop up -ravintolan miljöö on vinkeä ja sopii lihallisiin iloihin. Chiliä voi ammentaa vapaalla ranteella annokseensa juuri niin paljon kuin sielu sietää. Palvelu tiskillä on reippaan mukavaa. Muutoin asiakas joutuu itse hommiin, sillä ensiksi tilaus tehdään tiskillä, sitten valmis annos haetaan noutotiskiltä ja lopuksi astiat viedään lajittelupisteelle. 


JJ’s BBQ:sta jäi todella positiivinen fiilis. Ruokalista on muhkea ja annokset fyysisiä, mutta ennen kaikkea erinomaisia. JJ osaa asiansa. Ravintolan hinta-laatusuhde on jäänyt jonnekin Salon leveysasteille, sillä laatua saa erittäin säädylliseen hintaan.

Ruoka 5/5

Kokemus 4/5

Hinta-laatu 5/5

JJ's BBQ

Sturenkatu 21, 00510 Helsinki 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti