tiistai 27. kesäkuuta 2023

Alice Italian

Olen käynyt muutamaan otteeseen Konepajalla sijaitsevassa Alice Italianissa lounaalla. Ravintola on suosittu, sillä se on aina ollut täyteen ammuttu. En ihmettele. Vaikka paikka on hälyinen, eikä erityisen viihtyisä, on ruoka toiminut aina erinomaisesti. Monipuolisuudellaan ja herkullisuudellaan se selvästi vetää lounastajia puoleensa. Tosin aivan lähellä ei muita varteenotettavia kilpailijoita taida kovin montaa olla. 

Viimeisimmällä kerralla tarjolla oli rehellistä kotiruokaa: lihapullia kermakastikkeessa (12,70 €). Sen lisäksi – listan ulkopuolelta – löysin buffetista myös todella hurmaavaa nyhtöpossua. Myös lihapullat toimivat tehtävässään erinomaisesti. Lämpimän pääruoan lisäksi Alice Italian tarjoaa varsin runsaan salaattipöydän. Kyse ei ole mistään klassisesta raastepöydästä, vaan ihan kunnon tavarasta. Sekoitettuja salaatteja löytyy, eikä lautaseni ohi päätyneet myöskään sellaiset raaka-aineet kuin parsa, feta ja bataatti.


Kuten todettu, meininki Alice Italianissa on sen suosion vuoksi aika ruuhkaista, mutta tilaa on aina löytynyt – viimeisimmällä kerralla sisäpihan terassilta. Interiööri kumartaa Konepajan rouhealle miljöölle ja menneisyydelle. Ravintolan sisustuksesta löytyy niin betonia, metallia kuin puutakin.


Oma mielenkiintoinen kuriositeettinsa on se, että lounaan voi nauttia saamatta tai ottamatta mitään kontaktia henkilöstöön. Tilaus maksetaan itsenäisesti automaatilla, ruoat haetaan linjastosta ja lopuksi astiat kiikutetaan kiltisti palautuspisteelle. Näinkin se voi toimia, kai. 

Ruoka 4/5

Kokemus 2/5

Hinta-laatu 3/5

Alice Italian

Konepajankuja 1, 00510 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti