tiistai 11. huhtikuuta 2017

Loiste

Loisteen näköalaterassi on useimmille meistä tuttu, mutta kenties harvempi on käynyt ravintolan puolella syömässä. Nyt siihen on maanmainio tilaisuus, sillä ravintola on mukana SYÖ-viikkojen ”kympin päivillä”. Toisin sanoen kympin edeskäypään hintaan tarjolla on esim. lohikeittoa ja entrecôte-pihviä. Ne olivat tarjouksia, joista en halunnut kieltäytyä.


Alkuun ottamani lohikeitto oli toimiva annos, jossa parasta oli maukas liemi. Tiesin toki, että se tulee pääruokakokoisena, mutta sen verran nälkä kurni vatsassa väliin jääneen lounaan vuoksi, että inhimillisen kantokykyriskinkin uhalla päätin ottaa härkää sarvista. Pääruoaksi eteeni tuotiin naudan entrecôte-pihvi pippurikastikkeella ja bataattipyreellä. Pihvi oli mukiinmenevä, kastikkeessa ei ollut suotta säästelty ja bataattipyreekin hoiti oman roolinsa. Vaikkei pihvi ollut valtaisa, oli se isompi kuin olin etukäteen ajatellut. Kyseistä annosta ei nimittäin löydy normaalilta ruokalistalta, joten skeptisenä tyyppinä ajattelen aina, että annos on siis tuunattu sniiduille kymppihaukoille. Ehkä joskus niinkin, mutta tällä kertaa annos oli osuva – erityisesti kympin hintaan. Jäätelöä jaksaa aina, niinhän se on. Päätin kahden ruokalajin käyntini näin ollen kolmanteen, joksi valitsin maapähkinäjäätelöä paahdetuilla maapähkinöillä (4,50 €). Makean ja suolaisen liitto on aiemmin todettu tuikkivien tähtösten alla tehdyksi, mutta tässä annoksessa jäätelö oli mitäänsanomatonta eikä annoksesta jäänyt hyvää fiilistä.




Tarjoilu oli väritöntä, mutta tehokasta. Emme saaneet ravintolan parhaita paikkoja, joten kehuttujen maisemien katselu jäi tältä erää haaveeksi. Miljöö on sekoitus mennyttä loistoa ja ruotsinlaivaa, ei oikein enää tätä päivää. Arvaankin, että jonkinlainen facelift on (toivottavasti) suunnitteilla.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Loiste
Kaivokatu 3
00100 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti