Väinö Kallio

Hämeentie alkaa olla jo ihan varteenotettava ravintolakatu. Sen varrella sijaitsevat mm. Sushi Forest, Poompui, Onda ja Loosister. Eräs uusimmista tulokkaista on veikeästi nimetty Väinö Kallio. Nimi juontuu luonnollisesti kaupunginosasta, mutta myös talon suunnitelleesta arkkitehti Väinö Vähäkalliosta sekä Elannon entisestä toimarista ja Suomen entisestä pääministeristä Väinö Tannerista. Rakennus on siis Elannon entinen pääkonttori. Mitä tulee historialliseen rakennukseen, siteeraan tässä kohdin Nyt-lehden artikkelia, sillä se kuvaa hyvin rakennusta sekä ulkoa että sisältä: ”Jykevä tiilirakennus on kieltämättä vaikuttava. Ulkoapäin se edustaa tuttua klassismin ajan punatiilistä osuuskauppa-arkkitehtuuria, mutta sisältä se on grandiöösiä art decoa, marmoria ja korkeita huoneita.” Väinö Kallio sijaitsee rakennuksen kolmannessa kerroksessa, joten lounasta edeltää pieni porrastreeni.

Väinö Kallion lounas (11 €) on kasvispainotteinen ja runsas. Siitä tulee mieleen Ruplan lounas, mikä ei olekaan ihme, sillä taustalla operoivat samat henkilöt. Erilaisia herkullisia ja kekseliäitä salaatteja on tarjolla runsain mitoin, kuten myös tahnoja ja kastikkeita. Tahnojen vuoksi onkin harmillista, että lounaan leipävalikoima ei yllä muun tarjonnan tasolle. Lämpimiä pääruokia on buffetin valikoimassa kahta sorttia: lihaa ja kasvista. Lihaa siis löytyy, mutta se ei esitä pääosaa. Tällaisessa salaatti- ja kasvispainotteisessa tarjonnassa ei sitä edes oikein tunnu kaipaavan lounaaseensa. Tästä huolimatta käyntikerroilla esim. jauhelihalasagne ja chorizopyörykät olen todennut ensiluokkaisiksi, kasvispuolelta esim. falafel-kasvispihvit. Väinön oman paahtimon kahvi maistuu lounaan päätteeksi.

Väinö Kallion paras puoli on sen maistuva, runsas ja monipuolinen lounas. Heti toisella sijalla on upea rakennus ja sisätilat. Tosin täytyy sanoa, että vaikka Marokosta tilatut ruokapöydät ja marmoriset pinnat miellyttävät silmää, jää kaikuisasta ravintolasalista kuitenkin mieleen myös keskeneräisyys ja jonkinlainen ristiriitaisuus. Esiintymislava, nojatuolit sekä katossa näkyviin jätetyt putket eivät oikein tunnu istuvan muuten hienoon kokonaisuuteen. Tästä huolimatta iso peukku Väinö Kallion lounaalle, seuraavaksi testiin brunssi!

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Väinö Kallio
Hämeentie 11
00530 Helsinki

Bites Burgers (Vallila)

Taannoisen Social Burgerjoint -käyntini jälkeen kirjoitin, että kyseinen – jo ketjuksi laajentunut – ravintola tarjoaa Suomen parhaat burgerit. Sain monia hyväksyviä pään nyökkäyksiä, mutta eräs lukija kysyi, olenko käynyt Bites Vallilassa. Enpä ollut, täytyi myöntää. Niinpä tutkivan blogismin nimissä suuntasin eräänä kuulaana syyspäivänä lounasreissuni Vallilan teollisuusalueelle, joka oli minulle terra incognita.

Bites Burgers on toiminut Vallilassa parisen vuotta. Vaikka hyvä hampurilainen on lähellä sydäntäni – ihan siinä yläonttolaskimon alapuolella – oli Bites minulle melkoisen tuntematon kohde. Kenties se johtui ravintolan sijainnista, jonne ei taida sattumalta juuri kukaan eksyä. No, sattumaa tai ei, yhdentoista aikaan ravintolan ulkopuolella ja erityisesti sisäpuolella parveili nälkäisen näköistä miespuolista ihmislajin edustajaa. Ei muuta kuin jonoon.

Bites Burgersin ruokalista on mukavan simppeli. Hampurilaisia on tarjolla kolmenlaista, joista valitsin itse oikeutetusti standardimallin (10 €). Kylkeen toki ranskalaiset (4,50 €). Jo harmaantunut sisäinen ekonomistini muistuttaa, että mistään erityisestä lounastarjouksesta ei Bitesin kohdalla voida puhua, sillä hinnat ovat kellonajoista riippumattomia. Lounasetuna sai vain kahvin kaupan päälle.

Annos oli hauskan näköinen pöytään tuotaessa. Burgeri ja iso keko ranskalaisia löytyivät luonnollisesti tarjottimelta, mutta niiden lisäksi siinä makaili kaalisalaattilisuke, pari pientä palaa pikkelöityä porkkanaa sekä kohtuullisen kokoinen kauhaisu talon majoneesia. Hampurilainen oli juuri sellainen kuin siltä toivon ja vaadin: simppeli, mutta äärimmäisen maukas ja laadukas. Ei mitään ylimääräistä, mutta kaikki tarpeellinen. Pihvi oli ensiluokkainen, yksinkertaisesti hurmaava. Sitä säestivät cheddar, suolakurkku ja majoneesi. Kokonaisuuden pyöristi hyvästä täydelliseksi oivallisen rapeaksi paahdettu sämpylä. Kuten alussa mainitsin, minulle Social Burgerjointin hamppari edustaa alan ehdotonta terävintä kärkeä. Tämä Bitesin burgeri ei kalpene sille paunaakaan. Lopputuloksena en osaa laittaa näitä kahta burgeria paremmuusjärjestykseen, sillä ne ovat keskenään niin samankaltaisia ja siten molemmat alansa ehdottomia valioyksilöitä. Bitesin ranskalaiset olivat keskitasoa parempia, mutta niiden osalta Burgerjointin ranut veivät selkeän voiton – sanoisinko parmesaanin mitalla. Kaalisalaatti ja pikkelöity porkkana olivat onnistunut ja raikas lisä.

Bites Vallila ei koreile interiöörillään. Sisustuslehdet eivät kuulu ravintolan tilausvalikoimaan. Tila on pieni ja muistuttaa työmaaruokalaa, mitä se itse asiassa onkin, sillä tiloissa on aikoinaan toiminut Kansallisosakepankin ruokala. Seinät ovat valkoista tiiltä, kattoa hallitsevat ilmastointiputket. Avaruutta pieneen tilaan tuovat isot ikkunat ja peilit yhdellä seinällä.

Bites Burgers vakuutti minut hampurilaisellaan. Se nousi heittämällä kärkeen jakamaan ykkössijaa Social Burgerjointin kanssa. Siitä viisi tähteä. Aivan samaan tasoon eivät yltäneet ranskalaiset. Sijaintikin on hieman haasteellinen, joten uskon, että jatkossa nautin paikan hamppareista kotiinkuljetuksen muodossa.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Bites Burgers
Nokiantie 2-4
00510 Helsinki

Giwa

Korealaisia ravintoloita ei Helsingissä liiaksi ole. Se on aika hassua, kun miettii esim. kiinalaisten tai japanilaisten ravintoloiden määrää. Ehkäpä suuren suosion saanut kimchi tuo nostetta korealaisen keittiön nousulle? Tällaiset pohdinnat mielessäni kävin testaamassa entisen Makki Makin, nykyisen Giwan Bulevardilla.

Giwan ruokalista on ihastuttavan yksinkertainen: tarjolla on käytännössä vain kenties korealaisen keittiön tunnetuinta ruokalajia bibimbapia. Bibimbap on kulhoruoka, jossa pohjalla olevan riisin päälle on aseteltu annoksen muut ainesosat eli vihannekset ja pääraaka-aine, esim. liha. Giwassa tarjolla on normaalia bibimbapia, mutta myös dolsot bibimbapia, jossa tarjoiluastia on kuuma kypsyttäen raaka-aineita vielä syönnin aikana. Päätin ottaa beef bibinbapin (15,50 €) ja jättää dolsotin jatkokurssille. Kylkeen otin pienen kimchi-lisukkeen (3,50 €).

Annos oli ruokalistan tapaan varsin simppeli. Riisikeon päältä löytyi mm. salaattia, ituja ja porkkanaraastetta sekä naudanlihaa ja seesaminsiemeniä. Annosta sai tuunata pöydällä olevilla kastikkeilla. Kaikista tulisimman jätin suosiolla chiliharrastajille. Beef bibimbap hoiti asiansa, mutta ei jäänyt mieleen. Perushyvää ruokaa, joka kuitenkin hukkuu perusruokien kasvottomaan mereen. Soosit nousivat arvoon arvaamattomaan, joten niillä kannattaa leikkiä. Kimchi-lisuke oli maukasta. Alkuun tuotiin pieni ”keittiön tervehdys”, mikä aina ilahduttaa minua.

Pitkä tila oli tyylikäs. Palvelu sujui englanniksi ja oli miellyttävää. Vaikkei Giwa jäänyt mieleen oikein mitenkään, kannattaa korealaista ruokaa joka tapauksessa testata, jos se bucket listiltä vielä uupuu.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Giva
Bulevardi 19
00120 Helsinki

Vltava

Joskus fiksuudesta on hyötyä. Tai kavereiden fiksuudesta. Oli miten oli, tietovisajoukkueemme finaalivoitto toi meille illanvieton tsekkiläisestä keittiöstä ponnistavasta Vltavasta. Elielinaukion sydämessä majaileva ravintola lienee tuttu monelle bussimatkailijalle. En ollut aiemmin ennen Havel-kabinetissa vietettyä iltaamme syönyt Vltavassa. Ravintola on tuntunut kalliimman puoleiselta, eikä ruokalistakaan ole herättänyt suurempaa mielenkiintoa.

Lahjakorttiimme kuului Havel-menu (41,30 €), jossa tarjolla oli kahta vaihtoehtoista alku-, pää- ja jälkiruokaa sekä juomamenu, jonka sai valita kolmesta vaihtoehdosta. Juomapaketiksi valikoitui kallein (yllätys), johon kuului lasilliset kuohuviiniä, valko- tai punaviiniä sekä jälkiruokaviiniä (koko paketti 25,90 €).

Alkuruoaksi valitsin kirkkaaseen häränlihaliemeen tehdyn valkosipulikeiton leipäkrutongeilla ja juustolla. Talvisen oloinen annos oli kaikessa valkosipulisuudessaan tymäkkä ja ronskin maistuva kokonaisuus. Pääruoaksi otin rapeaksi paistettua häränrintaa, valkosipuliperunagratiinia, pinaattimuhennosta ja omena-piparjuuriraastetta. Itäeurooppalaiseen tyyliin härässä ei oltu säästelty. Lautasella sitä oli kaksi hyvänkokoista siivua. Valkosipuliteema jatkui oivallisessa perunagratiinissa. Omena-piparjuuriraaste toi pientä raikkautta isoihin makuihin. Jälkiruoaksi valikoitui Marlenka-niminen annos, joka koostui hunaja-kinuskikakusta, vaniljajäätelöstä sekä karamellikastikkeesta. Varmaotteinen ja yllätyksetön linja jatkui loppuun saakka ilman turhia krumeluureja. Viinit ajoivat ruokien kyljessä asiansa. Erityisesti härän kanssa tarjoiltu talon punaviini Argentiinasta oli sen verran makoisaa, että sitä piti vaatia uusi kaato hauskaa illanviettoa ryydittämään.

Jugend-tyylisessä rakennuksessa on neljä kerrosta, mutta meno laantuu kovin yläilmoja kohti mentäessä. Vaikka Vltavan ruokatuotteen pystyi todentamaan hyväksi, arvelen, että pysyn jatkossakin alakerrassa hanojen läheisyydessä.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Vltava
Elielinaukio 2
00100 Helsinki

Baskeri & Basso Bistro

Kuten niin monelle muullekin ravintolaentusiastille, myös minulle Baskeri & Basso, kavereiden kesken rennosti BasBas, on ollut tavoiteltu, mutta pitkälti saavuttamaton, jopa myyttinen kohde. Kuten niin monelle muullekin BasBasin tavoittelijalle, myös minulle Baskeri & Bassoa aiemmin tuli tutuksi sen pikkusisar, BasBas & Staff Wine Bar. Ja kuten niin monelle muullekin haikailijalle, myös minulle aukesivat lopulta ovet myös alkuperäiseen Baskeri & Bassoon – tosin niinkin juhlavaan aikaan kuin keskiviikkoisena iltapäivänä klo 16.30.

Baskeri & Basso Bistro aukesi loppuvuodesta 2015 ja on ehtinyt vajaan hallituskauden aikana saavuttaa pysyvän klassikon aseman Helsingin ravintolamaailmassa. BasBasin taustalla ovat alan tunnetut tekijänimet Nicolas Thieulon ja Kalle Kiukainen.

Ravintolan suositusmenu käsittää neljä ruokalajia ja maksaa 45 €. Ruokalista, joka löytyy seinältä, mutta myös kätevämmin liikuteltavista tauluista, käsittää alkupalat, väliruoat ja pääruoat. Suositusmenuun on valittavissa kaksi alkupalaa, yksi väliruoka ja yksi pääruoka. Toki listalta voi halutessaan poimia annoksia, miten tahtoo. Ruokien koot ovat jotakin alkuruokien ja pääruokien välistä. Sellaisia, että niitä tekee mieli maistella useampia ja miksei myös jakaa pöytäkumppanin kanssa.

Alkuruokien puolelta valitsin burrataa, basilikaa ja minttua sekä härkätartarin. Puolisoni puolestaan valitsi lehtikaalisalaatin sekä tatticarpaccion. Sitä ennen pöytään tuotiin erinomaista leipää ja voita suolakiteillä. Burrata-juusto, joka siis valmistetaan mozzarellasta ja kermasta, raikkaiden yrttien kanssa, oli oivallinen avaus. Härkätartar puolestaan oli tymäkämpi annos, mutta sekin varsin esimerkillinen. Annos ei ollut turhan kikkaileva, vaan keskittyi ensiluokkaisiin raaka-aineisiin. Härkä oli hyvässä balanssissa sipulin, ruohosipulin ja majoneesin kanssa. Listalla vielä hieman valjulta kuulostanut puolisoni lehtikaalisalaatti paljastui kenties illan tyylikkäimmän näköiseksi annokseksi. Täytyy kuitenkin myös todeta, että annoksen maut eivät jääneet yhtään korean ulkomuodon varjoon. Tatticarpaccio mm. parmesaanin kera oli herkkä, mutta maistuva kokonaisuus.

Väliannosten suhteen olimme harvinaisen yksimielisiä, molemmille Cacio e pepe -pastat. Tuon roomalaisen klassikkopastan sisältö on varsin yksinkertainen: spaghettia, pecorino-juustoa, mustapippuria, suolaa ja voita. Simppeliltä kuulostava annos ei ole sen monimutkaisemman näköinen luonnossakaan. On kuitenkin niin, että kun raaka-aineet ovat laadukkaita ja kun niitä vielä osataan käyttää, lopputuloksesta tulee väkisinkin erinomainen. Niin myös BasBasin Cacio e pepe -annoksen kohdalla. Ei se sentään noussut klassikkopasta-annosten harvalukuiseen joukkoon, mutta puolusti paikkaansa kärjen tuntumassa.

Pääruoaksi minun oli pakko ottaa herkullisilta kuulostavat confatut viiriäisenkoivet, kun taas puolisoni päätyi varmaan valintaan eli black angus flank steakiin. Ankanrasvassa kypsytetyt viiriäisenkoivet olivat hyviä, mutta odotin niiltä enemmän. Niitä oli myös kohtuullisen hankala syödä. Lopputuloksena käytin kahta taktiikkaa: klassista aterimien käyttöä sekä primitiivisempää sormilla syöntiä. Kyljessä ollut kaalisalaatti oli erinomaista. Puolisoni naudan kuve oli herkullisen näköistä ja myös mauiltaan kuulemma hurmaava annos.

Jälkiruoat eivät tosiaan kuuluneet ”valmiiseen” menuun, mutta mikäs se sellainen illallinen on, joka ei pääty jälkiruokaan. Näinpä otimme molemmat vielä mustaherukkaparfaitit kinuskilla (8 €). Annos viimeisteli tyylikkäästi onnistuneen illallisen, mutta raikkaudestaan huolimatta se ei noussut keskitasoa ylemmäksi.

Baskeri & Basson tila on jännä ja kiehtova. Yhtäältä se on karun industrialistinen paljaine betoniseinineen, toisaalta lämpimän kodikas puupöytine ja mattoineen. Ehkä kodikkuutta ja lämpöä tuovat myös iloinen ja aidon rento palvelu. Miljöön kiintopisteestä kamppailevat suuri avokeittiö siellä häärivine kokkeineen sekä lähes yhden seinän kokoinen viinikaappi, tai oikeammin -huone. Viineistä puheen ollen: pyysin lasillista ”jotakin mielenkiintoista punaista”, jolloin sain maistettavakseni ranskalaista punaviiniä. Lasillinen sitä (9,50 €) oli velmun erilainen, mutta suunmyötäinen kokemus. Harmikseni en enää muista tuottajaa tai rypäleitä.

Baskeri & Basson tavoittamattomuuden yksi syy on se, että se on rajoitetusti auki. Epäortodoksisesti se ei ole auki esimerkiksi lauantaisin. Minun oli pakko kysyä tarjoilijalta tähän syytä. Hän sanoi, ettei ravintolan tarvitse olla silloin auki. Heille riittää, että he ovat auki ja tupaten täynnä neljä päivää viikossa. Loput kolme päivää henkilöstö lataa akkuja, jotta voivat palvella asiakkaitaan jälleen hymyssä suin. Ja koska tilanne on tämä, miksi he eivät latailisi akkujaan juuri lauantaina. Mikäs siinä!

Olen iloinen, että pääsin vihdoin BasBasiin syömään. Odotukset olivat ehtineet kuitenkin nousta sellaisiin korkeuksiin, ettei edes Felix Baumgartner olisi sieltä tohtinut hypätä. Kenties suuret odotukseni olivat epäreiluja ravintolaa kohtaan, mutta minkäs teet, kun olet lukenut paikasta pelkästään ylistäviä arvioita. Oli miten oli, illallinen Baskeri & Bassossa oli upea kokemus. Aivan täysiä pisteitä en kuitenkaan ole valmis antamaan.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Baskeri & Basso Bistro
Tehtaankatu 27-29
00150 Helsinki

Ristorante Il Trio

Idyllisen Mannerheimintien varrella sijaitsee italialainen Ristorante Il Trio. Kulmakunnan paikalliset ovat joskus kuiskutelleet korviini, että ravintola olisi hyvä. Tällaisia heittoja en purematta niele, joten rafla oli pakko päästä itse testaamaan.

Lounaalla tarjolla on lautasannoksia: paria erilaista pastaa (9,70 €) sekä kala- ja liha-annokset (11,50–12,50 €). Otin pastojen kruunaamattoman kuninkaan eli spaghetti carbonaran. Sitä ennen kuitenkin pöytään tuotiin alkusalaattiannos, joka sisälsi salaattia, kaalia, sipulia ja tomaattia. Valjun annoksen parasta antia oli etikkainen kastike. Leivät margariininappien kanssa olivat yhdentekeviä. Sen sijaan pasta pekonilla, kananmunalla, mustapippurilla ja parmesaanilla oli tasapainoinen ja pröystäilemättömän esimerkillinen annos. Italialaiseen tyyliin pöytään tuodun kahvin kanssa tarjoiltiin pikkuhyvä, joka ei muuten ollut suklaata, vaan toffeeta. Lounaan pääruoasta jäi hyvä fiilis, joten päätin, että Il Trio pitää testata vielä ilta-aikaan.

Illallisen alkuruoaksi oli aivan pakko ottaa harvoin tarjolla olevia arancineja eli suomeksi sanottuna täytettyjä risottopalleroita (8,5 €). Il Trion näkemys niistä oli sisilialainen: täytteenä oli sientä ja sahramia. Täytyy sanoa, että erittäin hyviä olivat. Ulkokuori oli rapean makea, sisus pehmeän maukas. Pääruoaksi valitsin Tortelloni di Parma -annoksen (15 €) eli pinaatilla ja ricottajuustolla täytettyjä tortelliineja salviavoin, parmesanin ja parmankinkun kanssa. Salvia ja parmesan kuorruttivat herkulliset pinaatti- ja ricottatäytteiset tortelliinit, ja annoksen pystyi kruunaamaan vain päällä ollut parmankinkku. Annos oli lopulta varsin simppeli, mutta hurmaava. Pasta-annokset harvoin jäävät pitkäksi aikaa muistilokeroon – eikä sitä tehnyt tämäkään annos – mutta kyllä sen erittäin tyytyväisenä söi.

Il Trio on hillityn tyylikäs ravintola. Rauhallinen miljöö luo tunnelmaa. Seinillä oleva taide on hintalapuista päätellen myynnissä. Taide ei ihan osunut omiin mieltymyksiini, joten ainakaan vielä ei ole kauppoja tullut tehtyä. Palvelu oli erittäin kohteliasta sekä lounaalla että illallisella.
Kuulopuheille oli katetta. Il Trio on selvästi keskimääräistä kortteliravintolaa tasokkaampi. Lähiseudun asukkaat voivat olla tyytyväisiä, sillä peri-italialaisia ravintoloita Helsingissä on turhan vähän – saati sitten hyviä sellaisia.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Il Trio
Mannerheimintie 63
00250 Helsinki

Mediterraneo

Mediterraneo on niitä ravintoloita, jotka eivät tee itsestään numeroa. Ei nettisivuja, ei näkyvää mainontaa, ei puhetta, ei mitään. Ainoa keino löytää ravintola vaikuttaa olevan se, että kävelee sen ohi. Näin minäkin sen oikeastaan löysin. Tosin olin kyllä lukenut ravintolasta pikaisesti aiemmin. Nyt-lehti nimittäin asetti alkuvuodesta ravintolan falafelit kaupungin parhaimpien joukkoon, mistä muistutuksena lehtijuttu on esillä ravintolan tiskillä.

Olen käynyt Mediterraneossa lounaalla kahdesti, mutta oli hilkulla, että kertoja olisi ollut vain yksi: ensimmäinen ja viimeinen. Ensimmäisellä käyntikerralla homma ei nimittäin vakuuttanut ollenkaan. Kanapasta (10 €) oli vaatimaton ja mauton annos. Palvelu oli ystävällistä, mutta auttamattoman hidasta. Lounasaikaan se on synneistä suurin. Mauttoman pastan rinnalle tuli pieni salaattiannos pitaleivän kera, mikä oli ihan kiva. Aivan alkuun tuotiin hummusta ja leipäkeksejä. Vielä kun ruokailun päätteeksi tuotiin jälkiruokakin, voidaan sanoa, että homma ei ainakaan jäänyt kiinni annosten ja lautasten määrästä. Valitettavasti mikään ei kuitenkaan vakuuttanut minua.

Toinen kerta kuitenkin tuli, kun päätin antaa sen kuuluisan toisen tsäänssin. Jokainen tsäänssi on kuitenkin mahdollisuus. Tällä kertaa en ottanut työkavereita mukaan, vaan hoidin homman soolona. Sillä kerralla palvelu sujui kuin sujuikin nopeammin, mutta edelleenkään mitään pikaruokaa on turha odottaa. Mutta ymmärtäähän sen. Yksi kaveri tekee ruokia aika pitkälti käsityönä ja ilmeisesti suhteellisen alusta saakka. Sellaista pitää arvostaa.

Jälkimmäisellä kerralla oli pakko maistaa kehuttuja falafelejä, siispä falafel-salaatti (10 €). Se oli hauska ilmestys pöytään saapuessaan: viisi isohkoa falafel-pyörykkää, kaksi isohkoa siivua pitaleipää ja keko jäävuorisalaattia hummuksen ja tomaattipohjaisen soosin kanssa ryyditettynä. Niin, ja olihan mukana pari tomaattiviipaletta ja salaatin päällä oli jotain vihreää kastiketta. Simppeli annos oli tällä kertaa maistuva. Ja toden totta, Mediterraneon falafelit olivat hyviä, Nyt-lehti oli oikeassa! Falafelit olivat päältä oivallisen rapeita, sisältä mehevän maistuvia. Muu osio annoksessa ei yltänyt pääosan esittäjien tasolle. Lasillinen jääteetä kuuluu lounaan hintaan, kahvia ei ole.

Mediterraneo on niitä paikkoja, joista olisi kiva pitää. Ulkomaalaistaustaiset kaverit ovat symppiksen oloisia tyyppejä, joiden kanssa keskustelu käydään osin suomeksi ja osin englanniksi. Yritystä on. Silti on todettava raadolliset faktat: lounaskokemukset eivät ole vakuuttaneet. Näinä aikoina kilpailu on äärimmäisen kovaa. Täytyy todeta, että omat käyntini jäivät kyllä näihin kahteen kertaan.

Ruoka

Kokemus

Hinta-laatu

Mediterraneo
Hämeentie 30
00530 Helsinki