maanantai 13. toukokuuta 2019

Peking

Tuntuu, että kiinalainen keittiö on hieman jäänyt kaikenkarvaisten muiden keittiöiden alle viime aikoina. Toisaalta sen asema on turvattu, eikä kyse ole enää ohimenevästä muoti-ilmiöstä, jonka helposti unohtaa kuin vuodentakaisen palkankorotuksen. Ravintola Peking on ensimmäisen aallon kiinalaisia ravintoloita Suomessa – onhan se avannut ovensa jo vuonna 1983.



Olen käynyt Pekingissä lounaalla pariin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla jaoin ystävieni kanssa naudanliha- ja kana-annokset (9,80 €), jälkimmäisellä kerralla panoksia nostettiin ja valintana oli ”liikelounas” eli täyskäsi: alkukeitto tai kevätkääryle, pääruoka normilistalta sekä jälkiruoaksi kiinalaisen keittiön ihastuttava klassikko eli friteerattu banaani jäätelön kera ja toki kahvi (13 €). Normilounaan hintaan ei siis kuulu muuta kuin pääruoka.



Alkuun ottamani kevätkääryle oli rasvainen eikä erityisen kaksinen avaus. Pääruoaksi sai valita joko yhden kokonaisen annoksen tai kaksi puolikasta annosta. Käytin luonnollisesti hyväkseni jälkimmäistä mahdollisuutta ottaen testiin sekä naudanlihaa että possua. Naudanliha vei jälleen pidemmän korren, kuten ensimmäiselläkin käynnilläni, vaikka en bambuista ruoassani välitäkään tuon taivaallista. Possu sekä ensimmäisellä käyntikerralla maistamani kana olivat naudanlihaa valjumpia esityksiä, mutta kastikkeet kaikissa annoksissa sinänsä toimivat. Ravintola ei tarjoile annosten kanssa muuta kuin riisiä, joten esim. nuudelin perään haikailevat joutuvat haikailemaan niitä jatkossakin. Nuudelit taitavatkin kuulua enemmän pohjoiskiinalaiseen keittiöön, eikä eteläisen kantonin, jonka makumaailmasta ravintola Peking ponnistaa. Friteerattu banaani jäätelön ja kinuskikastikkeen kera oli luonnollisesti suunmukainen päätös.


Interiöörissään Peking ei tyydy vähäeleisyyteen, harmonisuuteen tai esimerkiksi vain klassiseen kättä heiluttavaan kissakoristeeseen. Tässä vanhan koulukunnan ravintolassa on ns. puitteet kunnossa. Seiniltä löytyy ties mitä kultaista lohikäärmeornamenttia ja kiinalaisia kirjoitusmerkkejä. Sisustus on raskas, mutta positiivisella tavalla överi. Me like.



Peking ei millään tavoin kilpaile kaupungin ykköskiinalaisten kanssa, mutta jatkaa omalla luotettavalla linjallaan varmasti jatkossakin. Tällä menolla mikään ei uhkaa seuraaviakaan 36 vuotta. Porukkaakin käy mukavasti ainakin parin testikäynnin perusteella.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu





Peking
Aleksis Kiven katu 16
00500 Helsinki

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Kyrö Distillery Company

Napue Gin on tämän vuosikymmenen vastine aiempien sukupolvien kossulle. Maailmanmaineeseen kohonneen suomalaisginin takana on isokyröläinen viski- ja ginitislaamo Kyrö Distillery Company (KDC), jonka tarina alkaa saunanlauteilta. Siellähän ne parhaat ideat on aina kehitelty asiaankuuluvien saunajuomien ryydittäessä iltaa, mutta harva niitä on enää seuraavana aamuna muistanut, saati toimeenpannut. KDC:n tapauksessa kävi kuitenkin toisin: idea ruisviskistä toteutettiin, mutta auta armias, kun viskinteko onkin hidasta! Näin ollen täytyi kehitellä ”väliaikaistuote” Napue Gin, josta yritys parhaiten tunnetaan ja joka on niittänyt mainetta maailman turuilla ja toreilla.





Olen itsekin kova Napue-fani. Uskallan väittää, että tuo ruispohjainen gini, joka on saanut makunsa paikallisista kasveista ja marjoista, kuten mesiangervosta, tyrnistä, karpalosta sekä koivulehdistä, on paras väkevä alkoholi, jota maa päällänsä kantaa ja Napue GT drinkkien kuningas par excellence.

Olin veljieni ja isäni kanssa suunnitellut saunanlauteilla jo pidemmän aikaa kunnon Pohojanmaan turneeta, johon sisältyisi vierailu Kyrön tislaamolla. Asiaa edisti myös se, että serkkuni työskentelee kyseisessä paikassa. Lopputuloksena saimme kasaan epävirallisen sukukokouksen tislaamolla noin 30 sukulaisen voimin. Pohjanmaalla kaikki on suurta, ja pienistä ideoista tulee suuria.



Kyrö Distillery Companyn vierailupäivään kuului ruokailu, tislaamokierros sekä luonnollisesti tasting. Tislaajat eivät sentään ruokia keittiössä väkerrä, vaan apuun on pyydetty alan huippuosaamista Seinäjoelta. Siellä operoi paikallinen (ja minulle entuudestaan tuntematon [pahoittelut siitä!]) ravintola Juurella, joka toimittaa ruoat Kyrön Matkailun Edistämiskeskukseen, joksi tislaamon vierailukeskusta kutsutaan. Saimme nauttia Martta-menukokonaisuuden, joka piti sisällään alkuruoaksi vihersalaattia talon sinappisella salaattikastikkeella, kylmäsavuhaukea savusärkimajoneesilla, Koskue-omenalla ja tillillä sekä savupossua, karamellisoitua sipulia ja maa-artisokkaa. Pääruoaksi tarjoiltiin härkää tummalla Kyrön viskikastikkeella ja rosmariinikermalla sekä glaseerattuja kasviksia ja perunaa. Jälkiruokana oli Dairy Cream pannacottaa vadelmalla sekä karamellikauralla. Kaikki paitsi jälkiruoka tarjoiltiin isoilla vadeilla, joista jokainen sai annostella oman settinsä lautaselle.
 



Alkuruoat olivat ensiluokkainen napakymppi! Savupossu sipulin ja maa-artisokan kanssa suli suuhun. Kylmäsavuhauki savusärkimajoneesilla sekä Koskue-omenalla oli sekin huikaisevan maukas suoritus. Vihersalaatti raikasti sopivasti makumaailmaa. Alkuruoat muodostivat monipuolisen, mutta tasapainoisen sekä äärimmäisen laadukkaan ja herkullisen kokonaisuuden. Pääruokana ollut härkä viskikastikkeessa oli mehevän muhevaa ja mojovaa. Se oli ensiluokkaista, mutta ei yllättänyt samalla tavoin kuin alkuruoat. Jälkiruoka ei sen sijaan päässyt aiempien ruokien tasolle. Tislaamon kermalikööriin tehty pannacotta oli kermaisen herkän makuista, itse asiassa aika mautonta itsessään. Makua annokseen toivatkin vadelmahillo sekä karamellikaura, joka ei ajoittaisessa kovuudessaan päässyt suosikkilistalleni.

Ennen ruokailua nautin Ruusupuro (9 €) nimisen Napue-pohjaisen drinkin, joka koostui pääraaka-aineen lisäksi mansikka-ruusulimonadista. Juoma oli vilvoittava kuin talvisen lumienkelin tekeminen hankeen saunatauolla. Kuin olisi mansikkakiisseliä juonut. Ruokiin paritin saksalaista scheurebe-rypäleestä tehtyä valkoviiniä sekä espanjalaista punaviiniä (molemmat 7 € / 16 cl). Viinit kävivät luontevaa vuoropuhelua ruokien kanssa.



Ruokailun jälkeen kiersimme tislaamon tiluksia ja kellareiden kätköjä. Kierros oli mielenkiintoinen ja avartava. Kovin nollasta on Kyrön jengi potkaissut homman liikkeelle. Kovalla duunilla, ensiluokkaisella brändäyksellä ja toki onnellakin on omaa asiaa viety määrätietoisesti eteenpäin. Kierroksen loppuvaiheessa suuta alkoi kuitenkin napsaamaan siihen malliin, että onneksi tasting häämötti edessä. Terveen nuoren miehen merkki.



Tastingissä tarjolla oli viittä tuotetta: kahta viskiä, kahta giniä ja jälkiruoasta tuttua likööriä. Kypsyttämätön Juuri-viski ei lunastanut paikkaansa sydämessäni. Sen pystyi todistamaan siitä, että kyseinen juoma jäi viimeiseksi lasiin (parhaathan juodaan aina ensimmäisenä!). Täysjyvärukiista tehty ja valkotammitynnyreissä kolme vuotta kypsytetty Kyrö Single Malt Rye Whisky sen sijaan oli luonnollisesti jo hyvinkin suunmukaista! Seuraavat maisteltavat tuotteet olivatkin huomattavasti tutumpia minulle: rakas ystäväni Napue ja tämän tuntemattomampi ”outo velipuoli” Koskue. Tastingissä tuli kuitenkin fiilis, että Koskueen pitää palata ns. paremmalla ajalla. Tastingin viimeisteli Dairy Cream -kermalikööri, joka tehdään kermasta, ruisviskistä ja aidolla vaniljalla sekä lakritsilla maustetusta ruistisleestä. Ei ollut oikein tyyliäni – ei kiinteässä eikä nestemäisessä muodossa.






Kyrö Distilleryn vierailu ruokailuineen, tislaamokierroksineen ja maisteluineen oli kevään kohokohta. KDC:n toiminnassa tinkimätön ammattitaito yhdistyy lupsakkaan meininkiin upealla tavalla. Ota sinäkin suunnaksi Vaasan ja Seinäjoen puoliväli, Kyrönjoen varrella sijaitseva Isokyrö ja siellä majaileva Kyrö Distillery Companyn tislaamo ja vierailukeskus. Et kadu.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Kyrö Distillery Company
Oltermannintie 6
61500 Isokyrö

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Mullikka

Mullikka ei ole peruslähiöräkälä, se on tullut selväksi ohikulkumatkoillani. Kunnianhimoa riittää keittiötä myöten. Sitä ilmentävät mm. erilaiset ruokien teemaviikot. Toki löytyy tavanomaista afterwork-tarjousta sekä tietovisaa. Oluttakin kuulemma saa laajalti.



Olin liikkeellä rehellisellä burgeri & punkkupullo -kärjellä. Siis kaverin kanssa, luoja paratkoon. Ei kai kukaan yksin pulloa juo, eihän? Meat Lover -burgeri (12 €) oli koostettu rotukarjapihvistä, cheddarista, jääsalaatista, pekonihillosta, salsaketsupista sekä savu-chilimajoneesista. Hommaa piti kasassa spretzelsämpylä. Hampurilainen oli tukevaa keskitasoa, ei millään enempää. Pihvi oli omaan makuuni turhan tiivis, pidän enemmän mehevämmästä meiningistä. Sama koski spetzelsämpylää, turhan tiukka paketti. Rohkea valinta, mutta ei kovin onnistunut. Jääsalaatti burgerin välissä oli turha kädenojennus vihreitä kanssasisariamme kohtaan. Sen sijaan burgerin parasta antia edusti särmikäs kolmikko: hillo, majoneesi ja ketsuppi. Ne toivat miellyttävää vastapainoa ja kaivattua raikkautta. Erityisesti ihastuin pekonihilloon! Kylkeen otetut bataattiranskalaiset (3 €) paahdetun valkosipulimajoneesin (1,5 €) kera olivat hyviä.



Portugalilainen punaviini (21,50 €) ajoi asiansa, muttei jäänyt erityisesti mieleen. Se oli sinänsä kummallista, sillä olen oppinut tuntemaan portugalilaiset punaviinit konstailemattoman kiehtovina. Erityisesti hinta-laatusuhteeltaan ne edustavat kärkeä koko maapallon punaviinien mittakaavassa. Ehkä Mullikan tapauksessa vaikutti myös temperointi – tai oikeammin sen puute – sillä huoneenlämpöinen punaviini harvoin antaa itsestään parasta puolta.



Mullikka on keskimääräistä nuhjuista ”kulmakuppilaa” selkeästi parempi vaihtoehto. Ideaa ja potentiaalia on, vaikkei burgeri edustanutkaan lajinsa ylintä kastia.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Mullikka
Mannerheimintie 130
00270 Helsinki

torstai 25. huhtikuuta 2019

Ikea

Mikä yhdistää suomalaisia? Ei, se ei ole jääkiekon maailmanmestaruus ja pieni pulahdus suihkulähteessä, ei edes hirviömäinen karjaisu Euroviisujen voitonjuhlissa. Mikään ei yhdistä Suomen katajaista kansaa yhtä paljon kuin Ikeassa käyminen ja Ikean ravintolassa syöminen. Siellä tuulipukukansa kohtaa toisensa, mutta on ravintolassa nähty – jos ei nyt aivan Nalle Wahlroosia – niin tilastotieteellisesti hyväksyttävä määrä myös tulotilaston suurimman kymmenyksen edustajia.



Olin ostoksilla Ikeassa pääsiäisenä. Vaikka ajankohta oli objektiivisesti arvioiden kohtuullisen outo, en ollut liikkeellä yksin. Ja kuten Ikean palkkalistoilla olevat kallispalkkaiset ekonomistit ovat kalkyloineet, merkittävään osaan Ikean tuotteiden perässä laahustavista asiakkaista iskee jossakin kohtaa nälkä. Tällä kertaa minä kuuluin ekonomistien laskemaan otokseen. Pääsiäisajan erikoistarjous oli pääsiäisbuffet (14,99 €, Ikea-kortilla 9,99 €), johon kuului vihersalaattia, tomaattia ja kurkkua, sillejä, kasvis- ja kanapyöryköitä, lammaskaalikääryleitä, punaviinissä haudutettua lammaspataa, perunamuusia, leipävalikoima levitteineen sekä jälkiruoaksi mämmiä ja vaniljakastiketta sekä sitruunarahkaa. Lasiin sai annostella haluamaansa tahtiin esim. limpparia. Myös kahvi kuului settiin.



Buffet oli tasapaksu esitys, kuten odottaa sopi. Mikään ei ollut erityisen hyvää, eikä mikään päässyt yllättämään positiivisesti, paitsi ehkä rieskaleipä. Buffetin parasta antia oli leivän ohella lammaspata. Lammaskaalikääryleistä oli jossakin kohtaa kadonnut lampaan maku. Kanapyörykät eivät maistuneet miltään ja purutuntuma oli kumimainen. Perunamuusi ja ”klassinen” alkusalaatti olivat tasoa ok. Mämmiin en koskenut, mutta sitruunarahkankin olisi voinut jättää tarjoiluastiaansa. Kaiken yllä mainitun jälkeen Ikean ravintolan ruoasta täytyy todeta, että vaikka makuelämyksiltä vältyttiin, oli kaikki kuitenkin ihan syötävää. Ruokailu hoiti ruutunsa asiallisen jämptisti ja jätti tilaa ostoselämysten täysipainoiselle jatkamiselle.





Ravintolan ”miljöö” on sekava, hälyinen ja kovin epäviihtyisä. Asiakkaat poukkoilevat ja törmäilevät toisiinsa, kun jonottavat, hakevat juomapisteeltä juomia, etsivät vapaita paikkoja, vievät astioita pois.  Ravintolan sisustuksessa on luonnollisesti hyödynnetty tavaratalon antimia. Mitä siitäkään tulisi, jos sisustus olisi Vepsäläisen katalogista?

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu





Ikea (Vantaa)
Porttisuontie 18
01200 Vantaa

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Subway (Tullinpuomi)

Subway-ketju ja sen ravintolat ovat niitä paikkoja, joita tulee säännöllisin väliajoin vastaan ja joiden tuotteita tulee maistettua vuosittain. Hyvä sijainti, helppo ja kätevä, tuttu tuote, edullinen. Subway on kohta 20-vuotisen Suomi-historiansa aikana tarjoillut asiakkailleen täytettyjä leipiä. Yksinkertainen, mutta toimiva idea syntyi Yhdysvalloissa 60-luvulla. Se heittäköön ensimmäisen kiven, joka ei ole elämässään maistanut Italian B.M.T.:tä tai Kana Teriyakia?



Subwayssa asiakas valitsee kaiken aina leivän pituudesta sen sisällön yksityiskohtiin.  Päädyin puolen litran hanajuoman (2,65 €) lisäksi vain rajoitetun ajan myynnissä olevaan Liekki Subiin (30 cm; 7,90 €), jossa ”Buffalo-marinoitu kana sekä raikas ranch-kastike muodostavat lempeän tulisen yhdistelmän.” Kuten aina Subwayssa, ei nytkään tuotteessa ole varsinaisesti mitään vikaa. Sen syö ihan mielellään alussa toteamieni syiden vuoksi, mutta leivässä ei toisaalta ole mitään erikoistakaan. Se on vain patonki, jonka välissä on vaikka mitä. Kokonaisuus ei useinkaan ole tasapainoinen, minkä myönnän osittain johtuvan myös omista valinnoistani, jolloin yksittäiset maut hautautuvat toistensa alle. Tässä tapauksessa en oikein maistanut kanassa buffalo-marinadia, enkä löytänyt kanan ja ranch-kastikkeen muodostamaa lempeän tulista yhdistelmää. Kokonaisuus oli normaaliin tapaan sekava, mutta syötävä.





Tullinpuomin Subway on miljöönä erikoinen, eikä entisen ruokakaupan tilat oikein istu ravintolan käyttöön. Tila on iso ja kolho, eikä missään määrin viihtyisä. Yläkerta on suljettu.

Subwayhin ei mennä viihtymään, vaan syömään tuttu ja turvallinen patonki, minkä jälkeen poistutaan taas tärkeämpien asioiden pariin.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Subway
Mannerheimintie 118
00270 Helsinki

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Niska

Pizza on ollut kirjaimellisestikin monen ravintolakävijän huulilla viimeisten vuosien ajan. On tullut maisteltua napolilaista, roomalaista, nykiläistä, levyä, palaa, liuskaa, you name it. Joulukuussa seuraan maukkaaseen liittyi Helsingin leveyspiireillä uusi tulokas: Maarianhaminasta alkujaan ponnistava Niska, joka tarjoaa ahvenanmaalaista peltileipää. Niinpä, se tosiaan puuttuikin. Niska on saanut nimensä tunnetun pirtusalakuljettaja Algoth Niskan mukaan. Sisustuksessa merihenkistä meininkiä on haettu mm. istuimina toimivilla puisilla rahtilaatikoilla (joilla ei muuten ole kiva istua pitkää iltaa). Siksi onkin vain täysin luontevaa, että Helsingin ravintolan paikka löytyi meren ääreltä Katajanokan kauniin tiilimakasiinin ravintolakeskittymästä Kanavarannasta.



Niska ei kuitenkaan ollut minulle täysin tuntematon maaseudun suuruus, sillä olin joitakin vuosia sitten Aurajoen rannassa Suomen Turussa maistanut Niskan peltileipäpizzaa. Niskan listalla on vajaa kymmenkunta pizzavaihtoehtoa sekä muutamaa salaattia. Päädyin valitsemaan Cecilian (17 €), jossa tomaattikastikkeen ja ahvenanmaalaisen juustosekoituksen lisäksi oli ilmakuivattua kinkkua, vuohenjuustoa, punasipulia, balsamicoa sekä rucolaa. Pizza oli hyvä, mutta ei mitenkään ihmeellinen. Jotenkin tuntuu, että tänä päivänä pizzaltakin voi odottaa jotakin ”ekstraa”. Hyvässä pizzassa myös reunoja ja niiden välitöntä lähiympäristöä syö enemmän kuin mielellään, mutta Niskan pizzassa reunojen alue oli jätetty jättömaaksi. Keskiosassa ei ollut säästelty arvokkaassa ilmakuivatussa kinkussa. Yhtä kaikki Niskan pizza on liian helppo unohtaa.



Niskan viinilista on tiivis, mutta parin kokeilun perusteella hyväksi havaittu – nimittäin saksalainen riesling (8 €/16 cl) ja italialainen primitivo (9 €/16 cl) olivat suunmukaisia ja varsin kohtuullisesti hinnoiteltuja. Erityisesti tuota italialaista kannattaa maistaa!



Niska tarjoaa myös harvinaislaatuista jälkiruokapizzaa Karolinaa (16 €), jota suositellaan jaettavaksi. Pakkohan sitä oli testata! Pizzapohjan päällä on vaniljaista ranskankermaa, ruokosokeria, hunajaa, minttua ja sitruunamelissaa sekä tietysti marjoja (mansikkaa, vadelmaa ja mustikkaa). Omaperäinen jälkkäripizza ei ole missään määrin liian makea, vaan enemmänkin hillityn leikkisä kokonaisuus. Tästä huolimatta pizza jäi kuriositeetiksi.



Niskan interiööri on lämminhenkinen tiiliseinien, vaalean parkettilattian sekä lankkupöytien ja puulaatikkotuolien yhdistelmä. Palvelu oli mutkattoman nuorekasta.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Niska
Kanavaranta 3-7
00160 Helsinki