torstai 11. elokuuta 2016

Döner Harju

Kaksi ja puoli vuotta sitten Döner Harju ryhtyi täyttämään selkeää markkinarakoa suuren hypen saattelemana. Pelin henki oli selvä: kyse oli tuoreesta laatukebabista – ei siitä mitä löydät aamulla rinnuksiltasi yöjuoksun jälkeen. Ravintolan taustalla hääri kovan valuutan osaamista ja oppia oli haettu aina maailman virallisesta kebabpääkaupungista Berliinistä saakka. (Olen muuten itse käynyt kebabinsyönnin korkeakoulun Suomen virallisessa kebabpääkaupungissa Turussa opintojeni ohessa.)

Ja toden totta, tällaista paikkaa ehdittiin kaipaamaankin. Jonot olivat pitkään todellisuutta kävijöille. Kävin ensimmäisen vuoden aikana kerran kokeilemassa paikan kebabtarjontaa, mutta silloin tuntui, että olivatkohan odotukseni kenties himpun verran liian korkealla. Hyvää oli, mutta ei juuri enempää. Nyt tänä kesänä tuli käytyä toiseen kertaan.


Tiiviiltä listalta valitsin lammaslautasen (15 €) ja kylkeen colan (3,50 €), koska sen verran edellisillan afterworkin venyminen verotti miestä. Tarjolla olisi toki ollut viiniäkin kukkaroystävälliseen hintaan (6–8 €). Lammasannos oli ehdottomasti laadukasta ja maukasta, mutta kokonaisuus oli hieman riitasointuinen makuja ollessa lautasella liiaksi asti. Lautaselta löytyi nimittäin varsinaisen lampaan lisäksi ainakin yrttejä, punakaalia, punasipulia, tomaatti- ja jogurttikastiketta, oliivitahnaa ja focaccia-leipää. Simppelimpi annos olisi toiminut paremmin.

Ravintolan sisätilat ovat suoraan sanoen karut. Se lienee toki tarkoituskin. Ja mitä sitä sisustuksella koreilemaan, kun ideana on panostaa Suomen parhaimpaan kebbeen? Sisätilat ovat melko pienet muutenkin, mutta ulkona voi kesän suomassa lämmössä hyvin istuskella ja katsella Flemarilla käyskentelevää porukkaa.

Döner Harju on tarpeellisesti uudistanut Suomen kebabskeneä, mutta markkinoilla on tilaa muillekin yrittäjille. Ruoka on freesiä ja virkistävää – eli aivan jotain muuta, mihin on normaaleissa alan mestoissa tottunut – mutta käyntieni pohjalta annokset kaipaisivat yksinkertaistusta. Joskus vähemmän vain on enemmän.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Döner Harju
Fleminginkatu 23
00500 Helsinki
http://www.donerharju.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti