perjantai 29. toukokuuta 2020

Karelia

(Huom! Käyntini ja kirjoitukseni on maaliskuulta, kun Karelia vielä oli auki ennen ravintoloiden sulkua. Karelia on jälleen avannut ovensa 1.6.2020 lähtien.)

Karelia, ei Carelia. Nyt ei siis ole kyse perinteikkäästä töölöläisestä ravintola Careliasta, vaan Käpylässä Karjalatalossa sijaitsevasta ravintola Kareliasta. Itselläni ei ole tietääkseni sukujuuria Karjalassa, mutta siitä huolimatta lähdin testaamaan karjalaista ruokaperinnettä ylläpitävän ravintolan antimet lounaan merkeissä. Itse asiassa lounasajan ulkopuolella Karelia toimiikin vain tilausravintolana.



Salaattipöydän ja leivän lisäksi tarjolla on buffetista maa-artisokkakeittoa, paistettuja muikkuja, Rostockin lihapataa sekä punajuuri-fetapihvejä (lautasannoksena). Kahvi luonnollisesti kuuluu lounaan hintaan (10,70 €). Salaattipöytä oli mallia köykäinen. Huolin sieltä vain perunasalaattia lihapadan ja perunamuusin joukkoon. Rostockin lihapata oli minulle uusi tuttavuus, mutta herkullista se oli. Kovasti se kyllä muistutti perinteistä karjalanpaistia. Paistetut muikutkin maistuivat, kuten ne pääsääntöisesti aina tekevät. Maa-artisokkakeitto ei sen sijaan pärjännyt vertaisilleen.



Vuonna 1974 valmistunut Karjalatalo on komean virastomainen pytinki. Ovensuussa on vastassa Karjalan Liiton SieMie-puoti, jossa on myynnissä Karjalaan ja karjalaisuuteen liittyviä tuotteita. Kiersin putiikin läpi, mutta matkaan ei tarttunut mitään. Ravintolan miljöö ei ole modernimmasta päästä. Seiniltä löytyy ryijyä ja kuntaviirejä. Pöydissä on karttapinta. Asiakaskunta, jonka henkilöstö pitkälti näytti tuntevan, oli keski-iän ylittänyttä.





Karelian lounas ja käynti Karjalatalossa oli miellyttävä pistäytyminen karjalaiseen mielenmaisemaan.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Karelia
Käpylänkuja 1
00610 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti