perjantai 10. joulukuuta 2021

Yeastie Boi

Bagel on Suomen leveysasteilla perin harvinainen ruokalaji. Huomioiden edellä mainittu sekä vallitseva koronatilanne nostan hattua, että Annankadulle on viime keväänä avattu täytettyihin bageleihin ja laadukkaaseen juomalistaan perustuva ravintola Yeastie Boi. Kävin testaamassa bagelin, lisukkeet ja toki luontevasti siinä samalla myös juomalistaa. 


Sain lämpimän vastaanoton omistaja-Juholta, kun hän haki minut lähes ulkoa asti, kun jäin odottelemaan kylmään ulkoilmaan ystävääni. Muutenkin homma pelasi mukavan rennosti ja erittäin ystävällisesti. 



Valitsin listalta Los Pollos Hermanos -bagelin (13 €) ja sen kavereiksi kimchin (3 €) sekä Dirty Skins -perunat (6 €). Illan avaavaksi juomaksi otin kesäisen suosikkini Fiero Tonicin (10 €). Eikä se raikkaassa herkullisuudessaan pettänyt tälläkään kertaa. Muun muassa rapeaa kanaa, ravintolan omaa crunchy slaw’ta sekä cheddarkastiketta sisältävä bagel oli mukiinmenevä, mutta ei jättänyt mieleen painuvaa makuelämystä jälkeensä. Ehkä olisi pitänyt ottaa jokin suositumpi bagel, kuten Lox Stock n Smokey tai Harlem Bodega. Bagelin kylkeen ottamani perunat eivät olleet kaksisia. Mehevyys oli poissa ja mauttomuus hallitsi kuivia perunoita. Sen sijaan kimchi oli toista maata. Hurmaavan särmikäs annos oli napakymppi ja osaltaan pelasti perunoiden heikkoa suoritusta.  

Juomalistalta löytyi yksi siideri. Vaikka mielestäni varsin hyvin tunnenkin laatusiiderien skenen, oli Sandford Orchardsin Devon Red (8 €) minulle entuudestaan tuntematon herkku. Tykkäsin kyllä kovasti.



Illasta jäi joka tapauksessa hyvä fiilis lämminhenkisen palvelun, rouhean sisustuksen, laadukkaan juomatarjonnan sekä bagelien uutuusarvon vuoksi. Kiinnostavaa on jäädä seuraamaan, nousevatko bagelit kansakunnan kaapin päälle pizzojen ja burgereiden joukkoon vai jäävätkö ne pienemmän piirin salaisuudeksi. 

Ruoka 3/5

Kokemus 5/5

Hinta-laatu 3/5

Yeastie Boi

Annankatu 29 B (sisäpiha), 00100 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti