tiistai 1. marraskuuta 2022

Levain (Merikortteli)

Levainin Kankurinkadun toimipaikka muutti alkuvuodesta uusiin isompiin tiloihin muutaman sadan metrin päähän trendikkääseen Merikortteliin. Leivän ja leipomusten suuren suosion vuoksi aiempi ravintolatila oli jäänyt auttamattomasti liian pieneksi. Uusissa tiloissa asiakasapaikkoja onkin satakunta. Ketjun toinen ravintola sijaitsee Töölössä.

Olin Merikorttelin suunnilla liikkeellä lounasaikaan, vailla sen tarkempaa tietämystä, missä lounaani nauttisin. Ensimmäisenä törmäsin Forzaan, jonka pizzoja on kovasti kehuttu. Mutta voi ei, paikkaa ei ole tarkoitettu meille aamuvirkuille, sillä se aukeaa vasta puoliltapäivin. Hätä ei kuitenkaan ollut suuri, koska naapuritilassa sijaitsee juurikin Levain. Tarjoilijan minulle esittämä hyvän huomenen toivotus pisti jälleen tarkistamaan kellon – ja kyllä, se oli edelleen vähän yli yksitoista.

Valitsin Levainin eatery-menun valikoimasta maa-artisokkakeiton paahdetuilla pähkinöillä ja yrttiöljyllä (12,50 €). Listan annoksiin sisältyy levain-leipä. Keitto oli kliseisesti sanottuna samettisen herkullinen. Maa-artisokkakeitto tuntuu toimivan aina. Tekstuuria ja makua toivat paahdetut pähkinät ja muut keittoa koristaneet tilpehöörit. Levainin leipä suolakidevoin kanssa oli hurmaavaa ja teki kauppansa. 

Ajattelin ottaa – kun nyt kerran leipomossa oltiin – jotakin makeaa lounaan päätökseksi. Päädyin briossipullaan (3,50 €), vaikka tarjolla olisi ollut myös kuuluja portugalilaisia pastel de nata -leivoksia. Valintani ei ollut onnistunein tai sitten kahvin puuttuminen rokotti kokemusta. Pulla ei nimittäin ollut maukkaimmasta päästä ja turhan kuiva makuuni. Kahvi olisi maksanut lounaan päälle kaksi euroa, mihin eivät rahkeeni enää riittäneet. Lounaan jälkeen alkaneessa kokouksessa tulisi juotua kahvia ihan tarpeeksi.




Merikorttelin Levain on iso ja avara kahden kerroksen kokonaisuus. Ihan tyylikäs, mutta hitusen kliininen omaan makuuni. Palvelu pelasi tehokkaasti pitkälti toisella kotimaisella. Ravintola-alan työvoimapula ei Levainia kampita, sillä jossain kohtaa laskin henkilöstöä olleen neljä kappaletta pelkän myyntitiskin takana. Hyvä niin. 

Ruoka 4/5

Kokemus 3/5

Hinta-laatu 2/5

Levain

Pursimiehenkatu 29–31, 00150 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti