maanantai 6. helmikuuta 2023

Kamome

Kun edellisen kerran pyörin lounasaikaan samoilla leveysasteilla, päädyin Merikorttelin Levainiin nauttimaan samettista maa-artisokkakeittoa. Nyt halusin jotain muuta. Halusin japanilaista, mutta en sushia, joten otin suunnaksi Pursimiehenkadun. Siellä sijaitsee suomalaisjapanilaisesta Ruokala Lokki -elokuvasta (2006) tunnettu, nykyään Kamome-nimeä totteleva, ravintola. 


Kamome tarjoaa yli kymmentä lounasvaihtoehtoa (12,70–15 €), joista valitsin kulhon uppopaistettua kanaa soijamarinoituna (13,50 €). Lounaaseen ei sitten muuta kuulunutkaan. Ei edes kahvia, jolla käsittääkseni oli jonkinlainen rooli elokuvassa. Lyhyehkön odottelun jälkeen sain eteeni kulhon, jossa oli muutama isohko kanapala päällä, riisikeko pohjalla ja kyljessä tomaattia, kurkkua, vesikastanjaa ja salaattia sekä vähän kimchiä. Annos oli värikkään esteettinen, kaunis. Simppelin annoksen parasta antia olivat herkullisen muhkeat kanapalat. Majoneesia olisin toivonut olevan enemmän. Myös kimchi maistui erinomaisesti, mutta sitäkin oli turhan vähän. Annos oli kokonaisuudessaan lopulta varsin tavanomainen.



Kamomen miljöö on pelkistetty. Pitkulainen tila ei ole erityisen mieleenpainuva. Huomioni kiinnittyi pöytiin, jotka olivat tyylikkään robustit. Tarjoilu sujui perijapanilaiseen tyyliin ystävällisen vähäeleisesti. Pistin merkille, että asiakaskunta koostui pitkälti ulkomaalaisista turisteista lähinnä Aasian suunnalta, mikä on jossain määrin huvittavaa, sillä elokuvasta on kuitenkin vierähtänyt jo hyvä tovi.

Ruoka 3/5

Kokemus 2/5

Hinta-laatu 2/5

Kamome

Pursimiehenkatu 12, 00150 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti