torstai 16. maaliskuuta 2023

Noodle by Biáng!

Nuudeliruoat ovat ehdottomia suosikkejani. Laadukas liha nuudelien ja kunnon kastikkeen sekä muutaman tarkkaan valitun lisukkeen kera on ihan parasta. Tämä visio mielessäni ja nälkä vatsassani etsiskelin Itiksen ravintolamaailmasta käsintehtyjä nuudeleita tarjoavaa Noodle by Biáng -ravintolaa. On muuten hauska katsoa, miten osassa ravintolamaailman ravintoloista on aivan täyttä, kun osassa on typötyhjää. Olen tullut tulokseen, että ravintolan tarjoaman ruoan lisäksi merkitystä on myös ravintolan sijainnilla ravintolamaailmassa. Kilpailu asiakkaista on kovaa, kuten sen kuuluukin olla. Todettakoon, että Noodle by Biáng sijaitsee hieman perällä ja oli asiakkaita puolillaan. 


Valitsin listalta Fried Beef Rice Noodlesin (11 €) ja Fried Tofun (5 €). Jälkimmäisen vähän lennosta, sillä nälkä oli tosiaan kova ja halusin maistaa pitkästä aikaa tofua. Paistettua riisinuudelia naudanlihalla, kananmunaa, paksoita, selleriä, porkkanaa ja sipulia oli sellainen nuudeliannos kuin olin haaveillutkin. Liha oli mainiota, nuudelit muhkean maukkaita kaikessa paksuudessaan sekä kastike oivallista. Lisukkeet ajoivat asiansa. Lihaa tosin olisi saanut olla enemmän. Kokonaisuus oli joka tapauksessa verraton. Kylkeen ottamani paistetut tofut maapähkinäkastikkeessa(?) sen sijaan olivat pettymys. Tai no, pettymys ja pettymys, sillä ei minulla ollut suuria odotuksia. En ole koskaan syönyt hyvää tofua. Aiemmat tofukokemukseni ovat vaihdelleet tylsän neutraalin ja pettymyksen välimaastossa. Tuntui, että kävi kuten aiemminkin: vain kastike maistui, tofut itsessään olivat täysin tyhjänpäiväisiä, jopa pahvisen makuisia. 

En ole suuri kauppakeskusten ravintolamaailmojen ystävä. Toisaalta ovathan ne käteviä, kun verraten pienessä tilassa on paljon valinnanvaraa. Edellisen kerran Itiksessä käydessäni testasin Bangcookin, jonka miljöö oli miellyttävämpi kuin Noodle by Biángin. Se sijaitseekin ravintolamaailman ulkopuolella. Palvelu sujui varsin vikkelästi. Iso miinus puisista ruokailuvälineistä, jotka laskevat ruokailufiilistäni aina melkoisesti. Joo joo, pitäisi syödä puikoilla, mutta jätän puikoilla pelaamisen susheille.

Ruoka 4/5

Kokemus 2/5

Hinta-laatu 4/5

Noodle by Biáng

Itäkatu 1–7, 00930 Helsinki (Kauppakeskus Itis)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti