lauantai 4. maaliskuuta 2023

Patisserie Teemu Aura (Hakaniemi)

Jo aikoinaan Patisserie Teemu & Markus edusti konditorioiden huippua. Sittemmin Patisserie on muuttunut duosta vain Teemu Auran nimeä kantavaksi ketjuksi. Huipulla ollaan silti edelleen. Trendejä haistellaan ja niitä luodaan. Esimerkiksi ihastuttava Pullabiili-konsepti on osoittanut toimivuutensa.

Kävin vaimoni kanssa nauttimassa Patisserie Teemu Auran Hakaniemen kahvilassa niin suolaiset kuin makeat herkut hääpäivämme kunniaksi. Otin täytetyn leivän (8 €), tuorepuuron (7,50 €) ja porkkanakakkupalan (6 €) vaimoni valitessa avokadotoastin (8,90 €), jogurtin granolalla (7 €) ja laskiaiscroissantin hillolla (4,80 €). Juomaksi molemmille tietysti kahvit (3,20 €). Hintaa tuli lähemmäs 50 €, mikä on valtavasti kahvilakäynnille, mutta kerrankos sitä. Valmiita settejäkin oli tarjolla (10,40–26,50 €), mutta meille sopi paremmin koota omat kokonaisuudet.

Molempien leivät olivat erinomaisia. Focaccia salamilla, goudalla ja piparjuurituorejuustolla oli konstailematon, mutta tasapainoisen herkullinen. Avokadotoast oli näyttävämpi ilmestys. Leivän päällä oli avokadon lisäksi kurkkua, fetaa ja seesaminsiemeniä. Se tehtiin tilauksesta toisin kuin muut tuotteet, joten toast tuotiin pöytään myöhemmin. Kuvakin siinä sitten unohtui ottaa. 

Sitten oli tuorepuuron aika. Sitä ei tule kotona tehtyä, joten on kiva nauttia tuorepuuroa kahvilassa tai vaikkapa hotellin aamiaisella, jos sitä sattuu olemaan tarjolla. Raparperi-mansikkakompotti raikasti ja cashewpähkinä rikastutti makumaailmaa. Vaimollenikin maistui luonnonjogurtti granolalla ja hillolla. 


Vaikka laskiaispullia oli vitriini täynnä, ja tarjoilijakin niistä vinkkasi, pidin pääni ja otin porkkanakakkua. Elegantti kakku olikin hurmaava. Käyntimme ainoa kyykähdys tapahtui vaimoni laskiaiscroissantin kohdalla. Tuote ei ollut niin hyvä kuin se oli ollut edellisvuonna. Kermavaahto oli kuulemma hieman liikaa vatkattua. Syöminenkin vaikutti varsin hankalalta, kun sitä sivusta seurasi siististi lusikalla porkkanakakkua syöden. Kahvi toimi niin suolaisen kuin makean kyljessä, ja santsikuppikin kuului asianmukaisesti hintaan. 

Patisserie Teemu Aura sijaitsee ei-niin-viihtyisällä paikalla Hakaniemen torin kupeessa. Itse tilakin – ainakin katutasossa – oli jotenkin keskeneräisen näköinen, eikä mitenkään kovin viihtyisä. Alakerrassa en käynyt, mutta ilmeisesti sielläkin on pöytiä. Ehkä myös viihtyisämmät olosuhteet. 

Ruoka 4/5

Kokemus 2/5

Hinta-laatu 3/5

Patisserie Teemu Aura

Siltasaarenkatu 12, 00530 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti