perjantai 8. maaliskuuta 2019

La Pasteria Italiana

Taannoin löysin itseni hortoilemasta lounasaikaan Jumbo & Flamingo -kombosta, jolloin päädyin ravitsemaan itseäni Il Sicilianoon. Tällä kertaa harhailin lounasaikaan Tikkurilassa. Päädyin liikekeskus Dixiin ja siellä jälleen italialaiseen ravintolaan eli La Pasteria Italianaan. Hätäisesti etukäteen ehdin tsekkaamaan, että ravintola oli varsin korkealle sijoittunut Tripadvisorin Vantaan ravintoloiden osalta.

Tarjolla oli aikamoinen kattaus erilaisia lounasvaihtoehtoja: keittoa, salaatteja, lasagneja, pastaa, risottoa, paria pizzaa sekä kala-, kana- ja liha-annokset. Valitsin liha-annoksen (13,50 €) eli grillatun kotimaisen härän ulkofileen kerma-sienikastikkeella sekä perunoilla ja kasviksilla. Vapaapäivän kunniaksi täydellistin lounasannoksen reilulla lasillisella italialaista punaviiniä.


Pihvi oli jämäkkä pötkylä, jossa paistoaste oli onnistunut. Siihen onnistumiset valitettavasti jäivätkin. Annokseen valitsemani kerma-sienikastike oli harmillisen mitäänsanomatonta. Perunat ja kasvikset olivat mauttomia. Muutenkin pakastekasvikset vuodenajasta riippumatta tekevät pahan loven fiilikseen.

Ennen pihviannosta testasin köykäiseksi osoittautuneen alkusalaattipöydän antimia. Tarjolla oli myös kasvissosekeittoa, mutta sen passasin tyystin.

La Pasteria Italianan miljöö ei ole kaksinen, mikä on valitettava totuus useimpien kauppakeskusravintoloiden kohdalla. Kohtuullisen pientä tilaa rajaavat lasiset seinät kolmella sivustalla.

Näiden kahden Vantaa & italialainen lounasravintola -kokeilun jälkeen pistän kyseisen mallin jäihin.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




La Pasteria Italiana

Ratatie 11 (liikekeskus Dixi, 3. kerros)
01300 Vantaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti