keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Lie Mi Vietnamese Kitchen

Lie Men poislähtö Siltasen tiloista vuonna 2017 oli minulle kova paikka. Olihan kyseinen ravintola ollut lähitienoon suosikkini, jonkinlainen lounashetken turvasatama. Haikeutta kevensivät kuitenkin kaksi asiaa: tilalle tullut laadukkaaksi todettu Onda sekä erityisesti Hämeentien uljas nousu todelliseksi ravintolakaduksi. Silti olin enemmän kuin iloinen Lie Men palatessa Kallioon, entisen Grillssonin tiloihin.



Lounasaikaan tarjolla on totuttuun tyyliin kolmea vaihtoehtoa (10,80 €). Tutuiksi ovat ehtineet tulla mm. erilaiset possu- ja naudanliha-annokset niin riisi- kuin nuudeliversioina, kuten myös pitkään haudutettu pho-keitto, josta vietnamilainen keittiö kenties parhaiten tunnetaan. Pääruoat ovat aina olleet kiehtovia, muhkeita ja ennen kaikkea maukkaita. Makuja on paljon, ja on hilkulla, ettei kokonaisuus kaadu niiden alle. Mutta ei kaadu. Annoksissa käytetään paljon kasviksia ja tuoreita yrttejä, kuten korianteria, minttua, basilikaa ja ituja. On miellyttävää, että pääruoat tarjoillaan pöytään.




Lie Mestä ei voi kirjoittaa hehkuttamatta runsaan monipuolista ja herkullista alkusalaattipöytää. Välillä tuntuu, että lounaaksi voisi riittää pelkän kasvispainotteisen salaattipöydän antimet. Tarjolla on huikaiseva kattaus erilaisia salaatteja: osa yksinkertaisia, osa moniulotteisempia. Hedelmiäkin löytyy.





Lie Men tila maan alla on haastava, mutta ravintolan lopputulos on onnistuneen omannäköinen ja erilainen. Lähtökohdiltaan hämärää miljöötä on elävöitetty erilaisilla väreillä niin seinien, pöytien kuin tuolienkin avulla. Palvelu on ystävällistä ja nopeaa.



Iso plussa siitä, että lounasajan jälkeen Lie Mi tarjoaa late lunch -tarjouksia (valitut annokset 11 € klo 14.30-17). Vielä en tosin niitä ole ehtinyt kokeilemaan. Kokeilla täytyy tulevaisuudessa myös illan normiruokalistaa, kuten myös viikonloppubrunssia (19,50 €). Toivottavasti Lie Mi on nyt tullut jäädäkseen!

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Lie Mi Vietnamese Kitchen
Hämeentie 19
00500 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti