maanantai 5. elokuuta 2019

The Kitchen

Automatkalla Lappeenrantaan sanoin vaimolleni, että lounaaksi syömme sitten paikallista herkkua eli vetyä tai atomia satama-alueella. Välittömästi tämän sanottuani vaimoni ryhtyi tsekkaamaan kaupungin ravintolatarjontaa ja valitsikin ystävällisesti meille ”oikean lounaspaikan”. Paikan nimi oli The Kitchen. Se oli tosi hyvä paikka. En ollut pahoillani, että suunnitelmani yli ajettiin julmasti.

The Kitchen ei kursaile, vaan kertoo nettisivuillaan tarjoavansa kaupungin parhaan ja monipuolisimman lounaan. Yhden ravintolan kokemuksellani asia tosiaan on juuri näin. Buffethenkisellä lounaalla tarjolla oli vaikka ja mitä: kermaista maissikeittoa, savustettua siikaa hollandaise-kastikkeella, broileria curry-kookoskermassa, paahdettua parsakaalia, voilla aateloitua (!) perunamuhennosta sekä suolattuja paistinperunoita. Tykötarpeiksi sai vielä varsin runsaat salaattipöydän antimet, maalaisleipää ja levitettä, (hiilihapotettua) vettä, hanavirvoitusjuomia, kahvin ja jälkiruoan. Otin koko lounaan, tietysti (12,90 €). Aikamoinen kattaus muuten!

Pelkästään jo Kitchenin alkusalaattipöydällä olisi nälän saanut selätettyä miellyttävällä tavalla, mutta olin silti onnellinen, että pääsin maistamaan verrattoman esimerkillistä savustettua siikaa ruohosipulilla ryyditetyssä hollandaise-kastikkeella. Absoluuttisen ihanaa! Myös paahdetut parsakaalit ja paistinperunat toimivat ensiluokkaisesti, kuten myös se herkullinen alkusalaattipöytä. Jälkiruoka piristi päivää, kuten sen rooliin on kuulunut iät ja ajat.

Vuoden 2017 alussa avatun ravintolan tilat on suunnitellut dSign Vertti Kivi & Co, ja täytyy sanoa, että tyylikästä on. Erityismaininta pöydistä ja valaisimista. Avarassa, mutta varsin tummanpuhuvassa tilassa materiaalit, pinnat, värit ja valot ovat harmoniassa, vaikka niillä on leikitelty rohkeasti.

Minulla ei tosiaan ole kokemusta Lappeenrannan muista ravintoloista, mutta ei ole pienintäkään syytä epäillä, etteikö The Kitchen olisi kaupungin ykkösrafla. Helsingin mittakaavassakin se – ainakin tämän yhden lounaan perusteella – pyörisi kärkikahinoissa.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




The Kitchen
Raatimiehenkatu 18
53100 Lappeenranta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti