sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Marski Bar & Restaurant

Usein tulee juteltua, että missä jengi käy lounaalla. Yllättävän usein ydinkeskustan porukka mainitsee Scandic Marski -hotellin lounaan. Ei sitä nyt välttämättä kehuta, mutta Marskin lounasta pidetään ns. helppona ja kohtuuhyvänä jokapäiväisenä lounasmestana – siis sellaisena varmana valintana. Halusin testata lounaan ja katsoa, oliko puheille löydettävissä perusteita vai oliko kyse vain laiskuudesta etsiä parempia lounaita kaupungin tarjonnasta.


Ravintolan aula ainakin kuhisi elämää puolenpäivän aikaan. Luovin itseni tuntemattomassa ympäristössä kiltisti jonon perälle. Lounaalla (10 €) tarjolla on kahta pääruokaa, keittovaihtoehto sekä alkusalaattipöytä. Nälissäni en tomaattikeittoon koskenut, vaan päätin koostaa annokseni salaattipöydän antimista ja ottaa kaupan päälle vielä kaksi(!) kiovalaisittain valmistettua kananrintafileepihviä. Pihveissä oli sisällä kinkkusiivut ja juustoa ja ne olivatkin itse asiassa todella herkullisia. Alkusalaattipöytä oli hieman keskitasoa korkealaatuisempi: sieltä löytyi mm. hyvää pastasalaattia ak-tomaatilla, fetaa, mummonkurkkuja ja marinoitua kukkakaalia. Haalimastani lautasannoksesta tulikin oikein maukas kokonaisuus. Olin tyytyväinen.

Ravintolassa on ikään kuin etuosa, josta lounasruoka löytyy, sekä rauhallisempi takaosa. Molemmissa on pöytiä, takana enemmän. Itse päädyin etuosan ikkunapöytään, josta oli hyvät näkymät Manskun sykkeeseen. Sykettä tosin löytyi ikkunoiden sisäpuoleltakin – sen verran oli porukkaa ja meininki sen mukaista! Klassinen häslinki. Miljöö jäi tältä erää sen tarkemmin havainnoimatta enkä tarjoilustakaan saanut sen kummempaa kontaktia. Kaikilla oli kiire. Lounaan pääosan esittäjä eli ruoka oli kuitenkin Marskissa kunnossa.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Marski Bar & Restaurant
Mannerheimintie 10
00100 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti