perjantai 27. tammikuuta 2017

Ravintola Nilgiri

Vaikka olen äärimmäisen moniruokainen ja muutenkin kaikin puolin antinirso tyyppi, niin en minäkään rakasta kaikkia maailman keittiöitä. Niitä vähiten rakastetuimpia keittiöitä minulle ovat nepalilainen ja intialainen. Jotenkin ei vain maistu. Siis, tokihan niissäkin tulee silloin tällöin käytyä, mutta hyvin harvoin omaehtoisesti. Siitä esimerkkinä mm. tässä blogissa olevat tekstit – sieltä ei löydy ennen tätä kirjoitusta yhden yhtä intialaista tai nepalilaista ravintola-arvostelua. Nyt olen kuitenkin käynyt tämän vuoden aikana kolmesti ravintola Nilgirissä lounaalla. Nettisivuillaan se mainostaa olevansa ”aito nepalilainen” ravintola. Ruokalista kumartaa kuitenkin Nepalin lisäksi laajemminkin Etelä-Aasian suuntaan.


Käydessään Nilgirissä syömässä ”oikea” ravintolakriitikko olisi varmaankin ottanut mukaansa entisen Suomen Nepalin suurlähettilään tai vähintäänkin siellä pari vuotta chillailleen ja Mount Everestin perusleirin valloittaneen tyypin. Minä tunnen muutaman Nepalissa käyneen, mutta syömässä kävin ilman heitä.


Nilgirin lounaslista on tiivis: valittavana on viittä ruokalajia (á 8,50 €) tai sitten klassinen porvarivaihtoehto, jossa voi yhdistellä kahta makua (9,50 €). Olen kokeillut molempia vaihtoehtoja, mutta tässä päästäänkin juuri siihen, mikä on minusta nepalilaisen keittiön heikkous: on ihan sama mitä valitset. Kaikki annokset edustavat samaa makumaailmaa eivätkä juuri eroa toisistaan. Naan-leipää, riisiä, lihaa, kastiketta. Syötävää toki, mutta makuelämykset haetaan muualta. Pakko mainita vielä Nilgirin ”salaattipöytä”. Se on kaikessa köykäisyydessään jopa hieman huvittava. Mikä funktio sillä on?


Kaiuttimissa soi geneerinen nepalilainen(?) joikaus, jonka toivoisi loppuvan. Miljöö on aika korni, mutta toisaalta siinä on myös häivähdys kodikkuutta. Johtuneeko sitten siitä, että tilat ovat hyvin pienet. Palvelu on normaalin ystävällistä ja ripeää.

Tiesittekö muuten, että Nepalin lippu on maailman ainoa valtion lippu, joka ei ole suorakaiteen muotoinen?

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Nilgiri
Kulmavuorenkatu 4
00500 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti