lauantai 11. maaliskuuta 2017

Bar & Bistro Kiusaus

Kiusaus on Kruununhaan rauhallisen kaupunginosan uusimpia ja ehdottomasti kiinnostavin ravintolatulokas. Se ei ole tulostaan metelöinyt eikä perinteinen tai sosiaalinen media ole sitä ymmärtänyt juurikaan hehkuttaa. Kaikesta hiljaisuudesta huolimatta halusin päästä testaamaan mielenkiintoisen ravintolauutuuden.


Alkuun tuotiin keittiöntervehdyksenä suolakurkkupalat hunajan kera tiloissa aiemmin kunnioitettavat 45 vuotta toimineen venäläisen Kasakka-ravintolan kunniaksi. Alkupalalista käsittää reilut 10 vaihtoehtoa simpukoista tartariin ja jättikatkaravuista mannapuuroon. Valitsin herkullisen kuuloiselta listalta neljä alkupalaa (yhteensä 19 €): tahmeaa porsaankylkeä ja kaalia, Krunan edamameja, sieniä leivän ja parmesaanin kera sekä Jukolan Cheddaria. Possunkylki oli mehevän makeaa ja maukasta ja syöminen sottaista, kuten näissä kinkereissä usein. Tuhdin makuista possua säesti oivasti raikkaan etikkainen kaalisalaatti. Edamamet sen sijaan eivät olleetkaan papuja kuten yleensä, vaan herneitä, mikä oli pettymys. Sokeriherneet eivät vetäneet millään vertoja esim. Izakayan syntisen hyville edamame-pavuille. Sienet ja Cheddar toimivat perusvarmasti.


Pääruoaksi ehdoton valinta oli burgeri (17 €). Tämä jo pelkästään sen vuoksi, että ruokalistassa todetaan sen olevan ”hampurilainen ilman turhia löpinöitä”. Mielestäni burgeriin ei pidäkään laittaa mitään ylimääräistä. Parhaimmat hampurilaiset ovatkin olleet hyvin simppeleitä lopputuloksia, kuten Social Food Burgerjointin ja Roslundin yksilöt. Kiusauksen listassa luvattiin vain Black Angusta, Jukolan Cheddaria, chiliä ja savua. Ranskalaiset tulee kylkeen. Hämmästys oli suuri, kun pöytään tuotiin peräti kaksi (2!) hampurilaista. Myöhäinen joulu? Vahinko? Tunnistivat kuuluisan blogikirjoittajan? Ei sentään. Hampurilaiset eivät olleet suuren suuria, joten voisi ajatella, että ne yhdessä vastasivat yhtä täysikasvuista aikuisyksilöä. Kokonaisuus oli tasapainoisen pelkistetty, hallittu. Kenties liiaksikin, sillä vaikka burgerit olivat oikein suunmukaisia, eivät ne yltäneet esikuviensa tasolle. Jotain jäi puuttumaan. En osaa tarkalleen sanoa, että mitä. Ranskalaiset olivat keskitasoa, mutta ”ketsuppi” olisi saanut olla kunnollista tavaraa eikä mitään litkumaista chilisoosia.


Ruokien lisäksi pisteitä on annettava sille, että jos joku tässä hullussa maailmassa sattuisi kysymään ruokajuomaksi alkoholitonta vaihtoehtoa, hänelle ei ehdotettaisi limua, kuten alakouluikäiselle konsanaan, vaan esim. Fever-Treen Ginger Beeriä (5,2 €). Oli muuten todella hyvää!

Kiusaus tarjoaa hyvää bistromaista, moniin maailman keittiöihin nojaavaa ruokaa. Sillä on edellytyksiä pärjätä pitkään, mutta 45 vuoden tulevaisuutta en sentään uskalla vielä luvata!

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Meritullinkatu 13
00170 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti