tiistai 21. maaliskuuta 2017

Southpark

Muistoja täynnä olevan Koffin puiston kyljessä sijaitsee Southpark, Fannyn tilalle parisen vuotta sitten auennut ravintola. Samainen ravintola sai luvan avata vuoden 2017 brunssikauden aurinkoisen sunnuntain alkuiltapäivänä.

Brunssilla on tarjolla muutamaa erilaista salaattia, munakasta, pekonia, leipää, croissuja, leikkelettä, juustoja, vihanneksia, jogurttia, rahkaa, mysliä ja jälkkäreitä. Toki myös mehua ja kahvia. Eli kutakuinkin aika turvallisilla vesillä liikutaan. Brunssitarjonta ei siis kumarra erityisesti minkään keittiön suuntaan. Lisäosia saa ostaa perusbrunssin (19,90 €) päälle.


Parhaimman vaikutuksen ruoista tekivät erilaiset salaatit: erityisesti sellainen, jossa oli kikherneitä. Ne ovat aina hyviä. Caesar-salaattikin maistui, mutta suurin osa tahmaisesta salaatista jäi kiinni ottimiin, mikä harmitti. Munakokkelin ja pekonit jätin muille. Croissantin täytin leikkeleellä, juustolla ja vihanneksilla. Parasta oli kuitenkin ns. väliruoka ennen makeaa: täyteläisestä luonnonjogurtista ja marjarahkasta miksaamani sekoitus, yhdistettynä mysliin, kuivattuihin hedelmiin ja marjoihin sekä siemeniin. Muhkea kokonaisuus oli verraton! Jälkiruoista voiton vei pannukakku kermalla ja mansikkahillolla. Klassiset nallekarkit olivat jo hieman päivettyneet luonnollista olotilaansa kovemmiksi.


Southparkin tulisi palkata välittömästi palvelumuotoilija. Nyt ravintolassa edestakas liikkuvien asiakkaiden ja ruokapisteiden välinen kitka on verrattain korkealla tasolla. Törmäysriskit ovat siis huomattavia. Brunssikattausten alkaessa jonoa syntyy maksupisteelle. Harmi, että juomat otetaan samalta tiskiltä, juuri siitä kohtaa, jossa jono menee. Lisäksi jono blokkaa osan ruokapisteestä. No, tällä tavalla on varmasti maksimoitu asiakaspaikkojen määrä, jolla tietysti on omat liiketoiminnalliset argumenttinsa takanaan.

Southparkin sisätilat ovat valoisat, kiitos suurten ikkunoiden. Myös näkymät keväiseen Koffin puistoon tuovat hymynkareen huulille. Suuri viinihylly tuo kivasti särmää sisustukseen. Meluisaakin on. Ja ahdasta. Southparkin brunssi ei herättänyt suurempia tunnetiloja. Se ei varsinaisesti pettänyt, mutta ei toisaalta tarjonnut mitään ihmeellistäkään.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Southpark
Bulevardi 40
00120 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti