keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kiila Food & Bar

Kiila on jöpöttänyt Helsingin keskeisimmällä paikalla viitisen vuotta ja käynyt näiden vuosien aikana hyvinkin tutuksi meikäläiselle. Olen joskus huvin vuoksi miettinyt, mikä olisi puhtaasti lounasnäkökulmasta kaikkein paras lokaatio olla töissä. Eli missä toimiston tulisi sijaita, jotta keskustan alueen lounasravintolat olisivat optimaalisimmin saavutettavissa. Näiden pitkällisten ja uuvuttavien pohdintojen sekä tarkkojen matriisien jälkeen olen päätynyt sellaisiin koordinaatteihin, jotka osoittavat juurikin Kiilan maantieteellistä sijaintia. Toisin sanoen Kiila on sijainniltaan kutakuinkin täydellisessä paikassa. Sijainnilla pääsee jo pitkälle, mutta entä ruokapuoli? Se ei aina ole vakuuttanut.


Olin liikkeellä vaimoni kanssa töiden jälkeen ja vähän nälätti. Mihin mennä ex tempore? Kiilaan. Alkuun toki edulliseen hintaan (3,5 €) lasit kuohuvaa. Samppanjaakin olisi saanut tuplaamalla hinnan. Ei paha. Ruoaksi otin lammaslihapullapastaa, eli lammaspullia tomaatti-pestokastikkeessa ja tagliatellea (21 €). Kokonaisuus oli ihan kiva. Niin, tosiaan ihan syötävä, mutta ei enempää. Olin odottanut muhevan meheviä ja isokokoisia pullia, mutta jouduin pettymään. Annos ei herättänyt minkäänlaisia himoja. Vaimoni otti kasvis-halloumiburgerin bataattiranskalaisilla ja sydänsalaattia (18 €). Jos itse jouduin hieman pettymään, niin vaimoni piti kovasti burgeristaan, joka sisälsi kasviksia ja halloumia. Burgeria komppasivat normaalin toimivat bataattiranut ja raikas salaatti.


Kiila on interiööriltään tyylikäs ja avara ravintola. Antavat ikkunat osoittavat suoraan kaupungin tiiviiseen sykkeeseen, joten täälläkin ikkunapaikka on voittava valinta. Palvelu on useimmiten ollut Kiilan suurimpia kompastuskiviä, mutta tällä kertaa kaikki toimi kohtuuhyvin. Kiilan suurin vahvuus on edelleen sen keskeinen sijainti. Pisteitä myös siitä, että ravintolasta löytyy aina jos jonkinmoista diilinpoikasta!

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu

Kiila Food & Bar
Kalevankatu 1
00100 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti