keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Mix Restoran

En ole ikinä käynyt Oulussa, mutta Tallinnassa tulee käytyä useamman kerran vuodessa. Lähinnä syömässä, kuten blogini lukijat tietävät. Tokihan Tallinnaan on minulla lyhyempi matka mennä kuin Ouluun. Tällä viikonloppureissulla ensimmäiseksi ravintolakohteeksi valikoitui Mix Fusion Restoran, joka majailee perinteiseen tyyliin Tallinnan vanhassa kaupungissa, My City Hotelin alakerrassa. Mix ei kuitenkaan ole mikä tahansa tusinahotelliravintola, vaan pikemminkin ravintola, joka vain sattuu olemaan hotellin sisällä.


Saimme heti alkajaisiksi kuuluisaa virolaista mustaa leipää levitteen kera. Leivän lisäksi keittiö muisti ystävällisesti meitä tervehdyksellä, joka oli kuin pieni taideteos. Särmikäs aloitus! Varsinaiseksi alkupalaksi tilasin tonnikalatartaria (12 €), jota komppasivat liitokalan(!) mäti ja guacamolekastike. Oli annoksessa muutakin, kuten kuvasta voi todeta. Lautasen alla oli jääpeti pitämässä herkkää tunaa kylmänä. Annos oli ennen kaikkea erikoinen, jopa liiaksi. Vaikka maut olivat itsessään mainioita, eivät ne kokonaisuutena toimineet parhaalla mahdollisella tavalla. Elementtejä oli liikaa. Pääruoaksi otin sienirisoton parmesaanivaahdolla (14 €). Simppeli annos oli mieleeni. Sienissä ei ollut säästelty ja risotto oli kivan kosteaa. Harmi, että parmesaanivaahto ehtyi turhan nopeasti. Jälkkärille ei enää tässä kattauksessa ollut tilaa.



Palvelu oli todella ystävällistä koko vierailun ajan. Se oli jopa ylitsepursuavaa, sillä lähes jokaisen puraisun jälkeen käytiin kysymässä, että miltä ruoka maistui. Annosten esillepanoon oli panostettu ja pöytiin tuotaessa ne esiteltiin asianmukaisesti. Ravintolan miljöö on arvokkaan rauhallinen. Korkeilta seiniltä löytyy taidetta ja taustalla soi rauhallinen musiikki. Mix oli miellyttävä uusi tuttavuus Tallinnan kivikovassa ravintolakentässä.

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Mix Restoran
Vana-Posti 11/13
10146 Tallinna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti