sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Wino

Kalliossa on jo nykyinen suosikkilounaspaikkani Vihreä Holvi, olisiko siellä jatkossa myös suosikkiviinipaikkani? Tämä kysymys mielessäni varasin kaveriporukallemme pöydän viime maaliskuussa Flemarille avanneesta Winosta. Wino on omien sanojensa mukaan fine dining -tasoinen bistroravintola sekä alkuviinibaari. Sounds good!

Winossa ei ole erikseen alku- ja pääruokia. Lista koostuu annoksista, joiden hinta on 5–15 euron välimaastossa. Kavereita odotellessa tilasin lasillisen Sander Weingutin rieslingiä (7,50 €) ja pälyilin ympärilleni. Jo Winon eteinen omana tilanaan jäi mieleen. Baaritiski hallitsee etutilaa, jossa pöytämme sijaitsi. Lautalattiat ja laaja värikirjo luovat kotikutoisuutta ja kodikkuutta. 

Kun porukka oli löytänyt paikalle, päätimme ottaa viiden ruokalajin setin (45 €). Tarjoilija kertoi, että se koostuu viidestä annoksesta edessämme olleelta menulta. Alkuun saimme lisäksi talon focacciaa, jolla olikin hyvä aloittaa tuleva makumatka. Menun ensimmäinen annos oli eksoottiselta kuulostava kylmäsavustettu tartar mustajuuren ja lakritsan kanssa. Tasokkaassa annoksessa maut pysyivät balanssissa. Lakritsaa en tosin muista maistaneeni. Seuraava annos oli sieni”cappuccino”, joka oli leikkisä, mutta maukas.



Setin kolmas annos oli simpukka-chowder gratinoidun osterin kera. Simpukat maistuivat, sekä myös lautasen pohjalla piileskellyt liemi, jossa oli katkarapuja, mutta annoksen kruunu – osteri – oli vähän halju esitys. Sen makumaailma ei auennut. Viimeinen suolainen ruoka ennen jälkiruokaa oli scotch egg, joka paljastuikin illan erikoisimmaksi. Jos muuten annoksen nimi ei kerro mitään, niin ei se mitään. Kyse on brittiläisestä ruoasta, joka koostuu kovaksi keitetystä kananmunasta, lihasta ja leivästä. Winon versiossa oli ainakin peuramakkaraa, jonka annoksessa maistoi selkeästi. Annos oli kiehtova ja rohkea, mutta todellakin erikoinen. Ruokien kanssa nautiskelin pari lasia portugalilaista Quinta da Esteveira Reserva -punaviiniä (8 €), jonka totesin erittäin suunmukaiseksi. Portugalilaiset punkut ovat muutenkin lähellä sydäntäni!



Jälkiruoka oli ruokalistassa nimetty yksinkertaisesti mandariiniksi ja inkivääriksi. Vain tuon nimen perusteella en sitä kuunaan valitsisi, mutta jälleen kerran lopputulos oli huomattavasti parempi ja moniulotteisempi kuin miltä se kuulosti paperilla. Herkullinen jälkiruoka jätti onnistuneelle illalle hyvän fiiliksen. Tarjoilija kertoi annoksia tuodessaan lyhyesti jokaisesta annoksesta, mutta tiedättehän: ei siinä pöytäseurueen keskustelun lomassa aina ehdi yksityiskohtia painaa mieleen.


Winon sesonkien mukaan vaihtelevat annokset on helppo todeta korkealuokkaisiksi ja näyttäviksi. Annosten visuaalisuudessa saattoi tosin meininki välillä livahtaa yliyrittämisen puolelle, mutta toisaalta pilkettä pitää löytyä silmäkulmasta, kun Kalliossa kuitenkin ollaan. Annoskoot ovat verraten pieniä. Sen huomasi siitä, että viiden ruokalajin (ja alkuleipien jälkeen) olotila oli vielä aivan siedettävä. Viinit olivat mielenkiintoisia ja osuvia.

Wino on velmu ja erittäin tervetullut uusi tuttavuus Kallion kaduille. Seuraavaksi käyn todennäköisesti nappaamassa ”ohikulkumatkalla” baaritiskillä lasillisen!

Ruoka
Kokemus
Hinta-laatu




Wino
Fleminginkatu 11
00500 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti